Kodista, jossa perheemme tänään asuu, lähti viisi veljestä ja yksi sisko rintamalle yli 80 vuotta sitten. Sodan päättyessä kotitalon isännäksi palasi kolmesti haavoittunut kersantti Martti Risku. Yksi veljeksistä ei koskaan palannut. Sodasta puhuttiin harvoin. Yleensä vain veteraaniveljien kanssa suljettujen ovien takana.
Sodan päättyessä kotitalon isännäksi palasi kolmesti haavoittunut kersantti Martti Risku.
Välähdys lapsuudesta. Mummu ja pappa Kihniöltä ovat tulleet viikonlopuksi meille kylään. Yöllä herään papan huutoon ja aamulla kysyn äidiltä, miksi pappa huutaa yöllä? Äiti kertoo tämän toistuvan lähes joka yö. Sodan kauhut hiipivät papan uniin vuosikymmenten takaa. Herään papan huutoon myös seuraavana yönä ja mietin. Pienen pojan on vaikea ymmärtää…
Toinen koettu muisto. Istun kymmenkesäisenä Virroilla mummun ja papan kahvipöydässä. Kysyn papalta sodasta. Sulo-pappa kertoo viisaasti vain sen verran, kuin viidesluokkalainen poika kykenee vastaanottamaan.
Ennen kuin siirrymme mummun kattamaan ruokapöytään, pappa mainitsee eräänkin kovassa pakkasessa syödyn rintamalounaan. Sinä päivänä syötiin vain jäätyneitä perunoita kuorineen, jotka olivat kiinni toisissaan. Ruokarukous saa syvemmän merkityksen. Ymmärrän nyt paremmin, miksi en muista mummun koskaan heittäneen ruokaa pois.
Sinä päivänä syötiin vain jäätyneitä perunoita kuorineen, jotka olivat kiinni toisissaan. Ruokarukous saa syvemmän merkityksen.
Niin paljon olisin halunnut kysyä teiltä, mummu ja pappa. Olin liian nuori, en osannut enkä ymmärtänyt. Tänään painan pääni, kumarran sydämestäni syvään. Kiitos isovanhemmat ja edelliset sukupolvet! Koskaan en voi täysin ymmärtää, mutta ikinä en unohda. Koti, usko Jeesukseen ja isänmaa. Ilman teitä ei olisi meitä. Kiitollinen vapaasta, kauniista ja itsenäisestä Suomesta.
”Rukoilkaa kuninkaiden ja muiden vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme elää kaikessa rauhassa, kaikin puolin kunnolla ja arvokkaasti. Se on oikein ja mieluista Jumalalle, pelastajallemme. Hän tahtoo, että kaikki pelastuvat ja oppivat tuntemaan totuuden.” (1. Tim. 2: 2–4)
