Istun mukavasti puiston penkillä. Kasvojen edessä auringon säteet tanssahtelevat Aurajoen aalloilla. Tiira esittelee lento- ja saalistustaitojaan, käyden vuoroin lähellä veden pintaa ja taas nousten korkeuksiin. On niin kaunis toukokuun alun kevätpäivä. Tuskin voi paremmaksi tulla – vai voiko?
Tuhat moottoripyörää
Aamulla lähdimme ystäväni kanssa Porista moottoripyörillä kohden Liedon Motoristikirkkoa.
Vähän jännitti, koska tämä oli ensimmäinen näin iso moottoripyörätapahtuma minulle. Muutaman pysähdyksen ja kokoontumisen jälkeen väkijoukkomme kasvoi niin, että lopulta noin 500 pyörän letka saapui Liedon kirkon pihaan. Paikalla oli jo suuri joukko, ja väkeä virtasi kaiken aikaa lisää. Lopulta noin 1 000 moottoripyörää sekä muut katsojat täyttivät kirkon parkkipaikan. Kyläläisten oli helppo tulla tällaisiin kirkonmenoihin ”katselemaan” moottoripyöriä.
Ihmisiä oli kadun varsilla, penkeillä, hautausmaan kiviaidalla – ilmassa oli festaritunnelmaa.
Luonnon temppelissä
Hautausmaan aidan sisäpuolellekin oli asettunut kuulijoita. Sinne menin minäkin, istumaan nurmelle lepuuttamaan jalkoja ja kuuntelemaan tilaisuutta. Ohitseni kulki nainen, joka kysyi osoittamatta sanojaan varsinaisesti kenellekään, mutta ikään kuin apua pyytäen: ”Ovatkohan nuo vesikraanat nyt toiminnassa?” Katselin ympärilleni ja ymmärsin, että hän tarkoitti kukkien kasteluun tarkoitettua vesipistettä.
Lähdin kokeilemaan asiaa, ja kyllä ne näyttivät toimivan. Täytin kannun ja annoin naiselle. Hän kiitti ja meni kastelemaan kukkia haudalla. Minä menin paikalleni ja jatkoin tilaisuuden kuuntelemista.
En kuitenkaan kauan. Jotenkin koin, että Pyhä Henki ”tönäisi” minua. Niinpä löysin itseni istumassa tuon naisen kanssa puistonpenkillä. Edessämme Aurajoen aallot leikkivät leikkiään. Takanamme soi kauniit hengelliset laulut, ”Sua kohti Herrani”, ”Katsooko Hän vielä ikkunastaan”.
Nainen ilmaisi olevansa hieman kiukkuinen. Keskustelumme kääntyi vakaviin asioihin, kuten kuolemaan, ikävään, hylkäämiseen, lapsiin ja siihen, että Jumala ei auta. Kävi myös ilmi, että nainen ei ole vakituinen kirkossa kävijä, mutta jokavuotinen Motoristikirkko on odotettu tapahtuma.
Juttelemme, katselemme kaunista luontoa ja naisenkin mielestä Jumalalla on tänään joku viesti hänen elämäänsä. Rukoilimme. Sain siunata naista. Hetki on erittäin herkkä. Pyhän Hengen läsnäolo on ilmeinen.
Lopetellessamme rukousta tapahtumapaikalta kuuluu Herran siunaus, johon mekin yhdymme tuhatpäisen motoristijoukon kanssa.
Omat kirkonmenot kauniissa luonnon temppelissä
Naisen mielestä meidän kirkonmenomme olivat ”paremmat kuin tuolla” – viitaten sormellaan olkansa yli tapahtumapaikalle. Sitä en tiedä, mutta siitä olen varma, että Jumala räätälöi tilaisuuden juuri tälle naiselle ja osoittaa vieläkin etsivänsä yhtä kateissa olevaa. Jokainen ihminen on tärkeä ja Jumalalla on vara liikuttaa evankelistaa yli 300 kilometriä yhtä ihmistä varten.
Naisen mielestä minulla on hieno pyörä – ja hän oli iloinen omasta Motoristiraamatustaan.
Oli tämä kyllä hieno päivä.
Tom Bollström
Kirjoittaja on Vapaakirkon pastori ja evankelista
