Vapaakirkko vahvistaa viestintää — Kirjatuotannolle löytyi uusi koti

Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja Tommi Koivunen (vasemmalla) ja Aikamedian toimitusjohtaja Olavi Kumpulainen allekirjoittivat kauppakirjan Jyväskylässä Kiponniemen toimintakeskuksessa lauantaina 30. elokuuta 2025. Kuva: Manuel Rautalahti
Sekä sähköisellä alustalla että printtilehtenä ilmestyneen Suomen Viikkolehden ohella kirjat ovat aina kuuluneet vapaakirkolliseen identiteettiin. Viestinnän kehittämisen osana Suomen Viikkolehti on siirretty Vapaakirkon alaisuuteen 1. heinäkuuta, ja saman prosessin osana Päivä Osakeyhtiön kirjatuotanto on myyty osakekaupalla uuteen kotiin Aikamedialle.

Suomen Vapaakirkko on syntymästään saakka ollut ketterä seurakuntaliike, jolle keskeistä on ollut palvelu evankeliumin asialla. Nopeiden viestinnän välineiden kehitysaskelten myötä on haluttu tutkia sekä kirkon sisäistä että ulkoista viestintää, jotta tavoitettaisiin paikallisseurakunnat ja niiden jäsenet mahdollisimman kattavasti ja ajantasaisesti.

—Meille on ydinkysymys, miten viestintä voi palvella paikallisia seurakuntia sekä olla avoin ikkuna ulospäin. Näen viestinnän palvelutehtävänä ja uskon tehtyjen ratkaisujen sekä parantavan omaa viestintäämme että mahdollistavan kristillisen kirjakustantamisen uuden vaiheen, Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja Tommi Koivunen toteaa tiedotteessa.

Tommi Koivunen (vasemmalla) ja Olavi Kumpulainen kättelivät kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen. Kuva: Manuel Rautalahti

Kirjoille löytyi uusi koti

Päivä Osakeyhtiö tunnetaan luotettavana ja pitkäaikaisena kristillisenä kustantajana. Vapaakirkon tavoin Päivä on kristittyjen yhteyttä edistävä toimija.

Toimintaympäristössä on kuitenkin viime vuosina, jopa vuosikymmeninä tapahtunut suuria muutoksia: monet seurakunnat ovat lakkauttaneet kirjapisteen, verkkokaupat ovat mahdollistaneet kirjojen tilaamisen kätevästi kotiin, kivijalkakauppojen verkosto on harventunut, äänikirjat ovat tuoneet uuden mahdollisuuden ”lukea”.

Lukeminen ja kirjat eivät ole menettäneet arvoaan. Silti nämä muutokset ovat johtaneet siihen, että Päivän kirjatuotannolle on ollut tarpeen löytää uusi kanava. Se avautui, kun Aikamedia oy osti Päivä Osakeyhtiön osake-enemmistön.

Aikamedia on kehittänyt vahvuuksiaan liiketoiminta-alueilla, joita Päivällä ei ole. Aikamedialla on oma äänikirjatuotanto ja vahva verkkokauppa. Yhteistä on halu toimia evankeliumin asialla sekä edistää kristillisen uskon leviämistä ja kristillisen maailmankuvan vahvistumista.

—Päivän kirjatuotanto on löytänyt hyvän uuden kodin. Nyt Päivän profiiliin kuuluvat kristilliset kirjat löytävät uusien kanavien myötä entistä laajemman lukija- ja kuuntelijakunnan, Vapaakirkon hallituksen puheenjohtaja Kaj Grönqvist sanoo tiedotteessa.

Päivän yhtiökokous antoi mandaatin kirjaliiketoiminnan myymisestä 26. huhtikuuta, ja asiasta tiedotettiin samana päivänä Vapaakirkon kokouksessa seurakuntien edustajille.

Yrityskauppa toteutui lauantaina 30. elokuuta 2025.

Teksti: Suomen Viikkolehden toimitus
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää