Vuosittaiseen naistentapahtumaan osallistui sekä ensikertalaisia että jo monivuotisia kävijöitä. Viikonlopun aikana tutustuttiin uusiin sisariin ja kuultiin virvoittavaa ja rohkaisevaa opetusta sekä koskettavia todistuksia. Yhdessä saatiin myös rukoilla, laulaa ja jakaa ajatuksia.
Kiitollisuus ja hyväksyntä
Helena Lintinen-Karvala korosti luennoissaan sitä, että Jumala tahtoo meidän elävän tässä ja nyt. Ei menneessä, eikä tulevassa. Jonkun elämässä voi olla menossa raskas vaihe haasteineen — urheilutermeillä ilmaistuna erätauko tai puoliaika — mutta Jumala on siinäkin meidän kanssamme.
On hyvä oppia osoittamaan kiitollisuutta Jumalalle siitä, että hän on tehnyt minusta juuri tällaisen, ja hyväksyä mennyt elämänsä kuin tauluna, jossa saattaa olla raskaampiakin värejä ja pensselin vetoja. Sieltä löytyy myös valoisia kohtia varjojen keskeltä. On helpottavaa, kun tiedostamme, että menneisyys on mennyt ja voimme jättää sen Jumalalle.
Kun kääntyy poispäin omasta elämästä ja elää lähellä Jumalaa, voi loistaa Jeesuksen valoa ja kukoistaa Herrassa.
Jumala on luonut sinut ja minut juuri sellaisiksi kuin olemme — tätä aikaa varten, rohkaisi Lintinen-Karvala kuulijoitaan. Kun kääntyy poispäin omasta elämästä ja elää lähellä Jumalaa, voi loistaa Jeesuksen valoa ja kukoistaa Herrassa. Jokaisella on kutsumus, joka sisältyy lähetyskäskyyn. Haluamme varmasti kaikki yhtyä Helenan siteeraaman Pekka Simojoen laulun sanoihin: Tahdon elää tämän päivän rohkeasti, tahdon löytää jalanjäljet Mestarin. Tahdon olla uskollinen loppuun asti, kunnes Herran näämme kasvoista kasvoihin.
Saimme myös kuulla konkreettisia esimerkkejä siitä, miten voimme olla läheistemme ja arjen kontaktiemme rinnalla ja rakastaa heitä. Lauantaina aamupäivällä pysähdyimme myös pienissä ryhmissä miettimään elämäämme ja pohtimaan, missä vaiheessa itse olemme nyt.
Hän elämää kantaa
Sunnuntain ehtoolliskokous aloitettiin päivien musiikkivastuullisten Päivi Vettenniemen, Sari Matikaisen ja Tarja Huuskosen laulamalla Asko Pollarin laululla Hän elämää kantaa. Laulu oli johdanto pastori-evankelista Helena Penttilän saarnaan.
Penttilä kertoi saarnansa alkuosassa ystäväpariskuntansa elämästä. Jumala oli auttanut pariskuntaa vuosikymmenten aikana eteen tulleiden haasteiden ja elämän mukanaan tuomien rankkojen vastoinkäymisten aikana. Pollarin laulu kuvaa, missä heidän turvansa on: Hän elämää kantaa, ja taivaan rantaan, kun sateenkaari piirtyy, meille muistuttaa: Ei kuolemalla, ei millään taivaan alla, ole valtaa ohi kaikki valtiaan.
Varsinaisessa saarnassaan Penttilä vei meidät hetkeen, jossa Pietari ja opetuslapset olivat veneessä. Opetuslapset näkivät Jeesuksen tulevan heidän luokseen vetten päällä kävellen. Suuri hämmennys ja pyhä pelko valtasi heidät: Kuka hän on?
Jeesus tulee vierelle, laskee kätensä olkapäälle, ja samalla elämän myrskyt tyyntyvät.
Jeesus rauhoitteli opetuslapsia ja sanoi: ”Minä se olen. Älkää pelätkö!” Pietari vastasi: ”Herra jos se todella olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” Jeesus sanoi Pietarille: ”Tule”.
Tilanteessa luonnoton muuttui luonnolliseksi, ja Pietari lähti kävelemään kohti Jeesusta. Mutta kun Pietari näki tuulen voiman, hänen katseensa herpaantui eikä ollut kiinnittyneenä Jeesukseen vaan ympäröiviin olosuhteisiin. Pietari alkoi vajota, jolloin hän huusi: ”Herra pelasta minut!”
Älä katsele elämäsi kokemuksissa myrskyyn ja omiin mahdollisuuksiisi, rohkaisi Penttilä kuulijoitaan. Sen sijaan on hyvä kuunnella Jeesuksen sanoja: Tule! Jeesus tulee vierelle, laskee kätensä olkapäälle, ja samalla elämän myrskyt tyyntyvät. Jumala ei myöhästy — hän voi auttaa, ja hän on elämäämme kantava voima.
