Syntymästään saakka sokea mies saa näkönsä, kun Jeesus osuu hänen kohdalleen. Renaud Lomba on valmistellut tulevaksi sunnuntaiksi saarnaa aiheesta seurakunnalle, jonka hän pian hyvästelee.
– Torstai on koulupäiväni, Lomba sanoo hymyillen.
Koulupäivä Raamatun ääressä. Tätä koulua kannattaa jokaisen käydä, mutta pastorille se on välttämätön. Lomba työskentelee yhdeksättä vuotta Lieksan helluntaiseurakunnan paimenena.
– Vahva paikka. Vaikka olen opiskellut Raamattua sekä Etelä-Afrikassa että Iso Kirja -opistossa, suurin koulu on ollut täällä.
Sodan jälkeisinä vuosina syntynyt seurakunta teki Lombasta pastorin. Teoria, toiveet ja suunnitelmat kohtasivat seurakuntatyön arkitodellisuuteen. Asiat oli opittava sovittamaan yhteen. Lombaa odotti työssään myös erityishaaste.
– Ensin en edes uskonut, että voin työskennellä suomeksi.
Englanniksi tai ranskaksi työ kyllä taittuisi. Kun Lomba haki paikkaa Lieksasta, näytesaarna sujui hänen mielestään surkeasti.
– Arvelin porukan sanovan, että tätä miestä emme ota.
Kotimatkalla Lomba puhui asiasta Pyhälle Hengelle. Mieleen nousivat Mooseksen kankea kieli ja Jumalan hänelle esittämä kysymys: Kuka on antanut ihmiselle suun, tai kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän tai sokean?
– Katsoin autoamme ajavaa vaimoani Johannaa, ja sain takaisin mielenrauhani. Jumala tietää, että en osaa suomea, mutta hän auttaa.
Ei lomaa rukouksesta
Lomba haluttiin kuin haluttiinkin Lieksaan. Parin ensimmäisen työviikon ajan miestä epäilytti, josko seurakunta sittenkin kyllästyy. Mutta Jumalan lupaus kantoi, ihmeidenkin kautta. Toki Lomba teki osansa, opiskeli ahkerasti kieltä ja kulttuuria. Lieksassa opittu kulkee nyt mukana uusiin haasteisiin Joensuussa. Lomban perheen muutto sinne on oikeastaan paluu.
– Joensuu on meille koti. Tulin Afrikasta suoraan Joensuuhun ja menimme Johannan kanssa siellä naimisiin. Lapsetkin syntyivät Joensuussa.
Muuttomatkalla kasvaa sekä paikkakunta että seurakunta.
– Kylästä isoon kaupunkiin. Mitä olen tekemässä, Lomba nauraa.
Uudet vastuut herättävät monia tunteita, mutta Raamattu on tarjonnut rohkaisua. Ei Jumalan tahtoa tarvitse pelätä. Työtä tehdään hänen kanssaan.
– Ja onhan seurakunnalla vanhimmisto, en johda yksin. Pyhä Henkikin on kanssamme.
Minulla on enemmän oikeita ajatuksia, jos pysyn hänessä.
Henkeä on maltettava kuunnella. Hyvin paljon on sen varassa, paljonko pastori jaksaa viettää aikaa rukouksessa, Lomba ajattelee.
– Minulla on enemmän oikeita ajatuksia, jos pysyn hänessä.
Aamut alkavat siksi rukouksella. Lomba ylistää ja pysähtyy Raamatun äärelle.
– Odotan, mitä Herra haluaa sanoa.
Lapset voi menettää, avioliitto saattaa hajota, työ loppua. Jos toivo perustuu näihin, kaikki voi mennä. Jeesus on Lomballe siksi ensisijalla kaikessa.
– Hän antaa minulle mitä tarvitsen, jotta voin palvella muita. Rakkautta, jota saan häneltä, annan ensimmäisenä vaimolleni ja lapsilleni.
Lomba on huomannut olevansa heikko, jos rukous jää väliin.
– Siksi en lomallakaan jätä rukousta ja Raamatun lukemista. Ei vihollinenkaan lomaile.
Tämä on minä!
Vuosia sitten Renaud Lomba sai puhelinsoiton Joensuusta. Ari Urhonen oli tuolloin jäämässä pois vapaaseurakunnan työstä siellä. Soittaja kysyi, saako hän rukoilla, että Lomba valitaan työntekijäksi. Lomba kielsi, koska ei tuolloin tuntenut lainkaan, että olisi hänen aikansa siirtyä Joensuuhun.
Viime vuonna Johannan ja Renaudin 12-vuotias tytär oli ollut käymässä Joensuussa.
– Hän sanoi kotiin tullessaan, että tiedätkö iskä, pastori Jukka jää eläkkeelle. Sinä voit hakea sitä paikkaa.
Keskustelu tyttären kanssa jätti Renaudin sisälle pienen kaiun. Kun ilmoitus avautuvasta seurakunnanjohtajan paikasta myöhemmin julkaistiin, siinä mainittujen toiveiden lukeminen oli hämmentävä kokemus.
– Tämä on minä! Kaikki mainittu oli minulle helppoa.
Lombaa naurattaa. Hän kertoo miettineensä, oliko vaimo kuvannut hänen osaamansa asiat vanhimmistolle. Niin prikulleen kaikki osui kohdilleen — eikä erinomaisesta suomen kielen taidosta mainittu mitään. Lomba ei silti hätiköinyt hakemuksen kanssa vaan rukoili rauhassa parisen viikkoa. Jumalan tahto tapahtukoon, kävi kuinka kävi.
Sittenkin Suomeen
Maailmassa on kaksi Kongoa: maantieteellisesti laaja Kongon demokraattinen tasavalta ja sen luoteisnaapuri Kongon tasavalta. Kun Kongoista pienempää katsoo kartalla päätä aavistuksen oikealle taivuttaen, yllättyy: Suomi keskellä Afrikkaa! Renaud Lomban kotimaa.
Kongosta Lomba läksi aikanaan Etelä-Afrikkaan YWAM-lähetysjärjestön opistoon opiskelemaan englantia. Hän kävi myös opetuslapseuskoulun ja suoritti lisää raamattuopintoja. Niiden jälkeen Lomba jäi vapaaehtoistyöhön.
Opetuslapseuskouluun saapui uusia opiskelijoita, Suomestakin kaksi. Matkallaan keittiötöihin Lomba poikkesi tervehtimässä pöydän ympärille kerääntynyttä joukkoa. Hänen ruskeat silmänsä löysivät välittömästi Johannan siniset. Ennen kuin Johanna läksi paluumatkalle Suomeen, sovittiin, että mikäli kaikki menee hyvin, naimisiin mennään.
– Suomesta en tiennyt mitään. Kysyin ystävältä, missä se on. Lähellä Venäjää ja Ruotsia, hän sanoi.
Siinä jotakin kiinnekohtaa. Lomban serkku opiskeli Moskovassa ja Ruotsin jalkapallojoukkue oli tuolloin hyvässä vedossa. Lomba pisti merkille myös kotimaansa ja Suomen hymyilyttävän yhdenmuotoisuuden.
Kongossa vietetyn rukoushetken aikana kävi hyvin selväksi, että Renaudin ja Johannan paikka on sittenkin Suomessa.
Suhde sujui ja syveni, joten etukäteen laaditun suunnitelman mukaisesti Renaudin oli määrä lähteä pian Suomeen Johannan perässä. Siellä astuttaisiin avioon, ja yhdessä palattaisiin lopulta Etelä-Afrikkaan.
Rahasta tai viisumista Renaudilla ei ollut tietoakaan, mutta rukoilevia ystäviä hänellä oli. Niinpä sulhasmies pääsi lopulta Suomeen puoli vuotta morsiamensa jälkeen. Vuoden päästä häistä tehtiin kolmiviikkoinen häämatka Renaudin läheisten luokse Kongoon. Ajatuksena oli tunnustella, josko pari asettuisi Afrikkaan. Erään Kongossa vietetyn rukoushetken aikana kävi kuitenkin hyvin selväksi, että Renaudin ja Johannan paikka on sittenkin Suomessa.
– Olin pitänyt ajatusta mahdottomana, Renaud sanoo.
Uusi kulttuuri
Vesillä kaikki suomalaiset vilkuttavat iloisesti toisilleen, huomasi Renaud Lomba. Lomban perhe oli päässyt merelle kotkalaisen ystävänsä veneellä. Metsässäkin tervehditään vastaantulijoita.
– Mutta kaupungissa kukaan ei sano moi, Renaud ihmettelee.
Mikä on tällainen tervehtimisen kulttuuri, joka muuttuu paikan mukaan? Hämmentävää.
Lomba kertoo puhuneensa pari päivää sitten seurakunnalleen siitä, että ihminen omaksuu uuden kulttuurin liittyessään Jumalan perheeseen ja Kristuksen ruumiiseen. Jokaisella on oma kulttuuritaustansa, joka vaikuttaa ihmiseen monin tavoin. Jeesuksen seuraaminen haastaa kuitenkin opettelemaan uutta, vaikka se olisi hyvinkin erilaista kuin kulttuuri, johon ihminen on kasvanut.
Lomba mainitsee esimerkkinä uudesta kulttuurista vieraanvaraisuuden, jota Jeesus painottaa. Silti seurakuntiin voi tulla ihmisiä, joita kukaan ei ole huomaavinaan. Ei se vetele.
– Kun tulemme uskoon, meillä on uusi identiteetti ja uusi perhe, seurakunta. Sen kulttuuri on Jeesus-kulttuuri. Alamme kannattaa ja tehdä sitä, mitä Jeesus kannattaa ja tekee.
Törmäyskursseja aiemmin omaksutun kanssa ei voi välttää. Niin on ollut aina.
– Opettelemme yhdessä toimimaan paremmin.
Seurakunnasta arkeen
Elämän hengellistä ja luonnollista puolta ei pidä irrottaa toisistaan, Renaud Lomba ajattelee.
– Meillä on yhteiskunta ja kaupunki, joita meidän tulee oppia tuntemaan. Näin tiedämme, mitä on meneillään ja mitä ihmiset tarvitsevat. Samalla me tarvitsemme Pyhää Henkeä, Raamattua ja suhdetta Jeesukseen.
Seurakunnalla on paljon annettavaa ympäristössään. Se, mitä tapahtuu seurakunnan kokoontumisten ulkopuolella, määrittää lopulta niiden merkityksen. Mitä hyödyttää kokea palkitsevia hetkiä Jumalan läsnäolossa, jos sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten hoidamme meille uskotut tehtävät ja roolit elämässämme?
– Ylistyslaulut ja Jumalan läsnäolon kokemukset ovat tietenkin hyvä asia, mutta vaikuttavatko ne jokapäiväiseen elämääni? Saanko seurakunnasta viisautta, joka auttaa minua työssäni? Entä ravintoa, jotta voin olla hyvä isä tai äiti tai perheenjäsen?
Seurakunta ei ole uskovien harrastekerho; sillä on tärkeä työ ja tehtävä.
Seurakunta ei saisi olla kupla.
– Jean Calvin ja muut reformaattorit saarnasivat aikanaan kirkossa, mutta saarna oli myös kaikkien kaupunkilaisten luettavissa, koska heidän puheensa koski yhteiskunnallisestikin tärkeitä arvoja ja periaatteita.
Seurakunta ei ole uskovien harrastekerho; sillä on tärkeä työ ja tehtävä.
– Haluamme, että yhteiskunnassa tiedetään, kuka Jeesus on, että hän on kuollut puolestamme, ja että hän auttaa kaikissa haasteissa.
Meitä tarvitaan kipeästi
Mitä teemme yhteiskunnan tai paikkakunnan haasteiden selättämiseksi? Sitä seurakutien sietäisi miettiä, ajattelee Renaud Lomba. Hän mainitsee avioerot, joiden määrä kasvaa Pohjois-Karjalassakin.
– Mitä tehdä jo silloin, kun nuoret menevät naimisiin, jotta heillä olisi välineitä huolehtia liitoistaan?
Jos ei tehdä mitään, odotetaan käytännössä vain, että avioituneet myöhemmin eroavat.
Lomba huomauttaa, että ajokortin saadakseen täytyy opiskella ja harjoitella paljon.
– Näin ehkäistään onnettomuuksia, mitä pidetään yhteiskunnassa tärkeänä. Mutta naimisiin mennessä riittää, että varaa ajan maistraatista, Lomba ihmettelee.
Eikö avioliiton suojeleminen ole yhteiskunnallisesti oleellista?
– Jumalalle se on tosi tärkeää. Hän rakastaa avioliittoa ja vihaa hylkäämistä. Seurakunnan vastuu on järjestää opetusta, joka auttaa vaalimaan liittoa.
Tämä on vain yksi esimerkki. On paljon sellaista, missä seurakunta voi edistää Jumalan mielen mukaisia asioita ihmisten elämässä. Samalla seurakunta on paikka, jossa saa olla heikko ja epäonnistunut. Yhdessä opetellaan kasvamaan enemmän Jeesuksen kaltaiseksi.
– Suhde Jeesukseen auttaa siinä, miten voimme palvella toisia ihmisiä ja yhteiskuntaa.
Ei Jumala tule taivaasta asioita puolestamme tekemään. Jos näen ongelman, on vastuuni toimia.
Suhteen lisäksi on oltava strategia, suunta.
– Rukoilemme Jumalaa näyttämään, mitä meidän tulee tehdä. Ei hän tule taivaasta asioita puolestamme tekemään. Jos näen ongelman, on vastuuni toimia.
Jeesus tarvitsee ihmisiä. Hän tekee työtään maailmassa meidän kauttamme, ruumiinsa kautta.
– Olemme Jeesuksen jalat, kädet, silmät ja suu.
Emme ehkä voi parantaa syntymästään saakka sokeaa. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, että hänen elämänsä on hyvää. Ja voimme tarjota jokaiselle mahdollisuuden elää suhteessa luojaansa.
