Meillä monella on varmasti mielessämme joku tai joitakin erityisen tärkeitä sekä rakkaita psalmien tekstejä. Näitä voisimme kutsua vaikkapa lempipsalmeiksi. Ne ovat saattaneet kulkea mukanamme rohkaisevina elämän eväinä jo useita vuosikymmeniä tai juuri äsken on löytynyt jokin psalmiteksti, joka on nostanut ja antanut voimaa jatkaa elämän matkaa.
Pyydänkin sinua tässä kohtaa pysähtymään hetkiseksi ja nimeämään yhden tai useamman lempipsalmisi. Kun olet selvittänyt tämän, jatkan vielä seuraavalla kysymyksellä: Miksi valitsit juuri tämän tai nämä psalmit?
Kun itse ajattelen psalmeja, huomaan, että rakkauteni niitä kohtaan nousee ainakin kolmesta syystä. Ensiksikin useissa psalmeissa on nähtävissä kirjoittajien aitous elämän ja Jumalan edessä. Ne ovat rehellistä puhetta ja niistä huokuu inhorealistinen inhimillisyys.
Toiseksi psalmeissa on läsnä uskon elementti, joka antaa minulle lukijana toivoa sekä luottamusta kaikkivaltiaaseen Jumalaan.
Kolmanneksi psalmien kautta olen voinut kymmeniä kertoja pukea omaa sielunmaisemaani sanoiksi sekä rukoukseksi Jumalalle. Psalmien teksteistä on löydettävissä koko ihmismielen tunnekirjo aina syvästä masennuksesta ylenpalttiseen kiitollisuuteen ja riemuun.
Vasta aivan psalmin lopussa on löydettävissä kirjoituksen huippu eli tärkein sanoma.
Saarnan sijasta runoa
On hyvä tiedostaa psalmien lukijana, että useat psalmit noudattelevat heprealaisen runouden ominaispiirteitä. Joissakin psalmeissa sama ajatus toistuu useasti eri näkökulmista, eli sama asia pyritään toistamaan eri tavoin ja eri sanoilla. Monissa psalmeissa kirjoittaja on käyttänyt vastakohtaisuutta tehokeinona, jolla hän pyrkii kuvaamaan tunnetta tai tilannetta.
Jotkut psalmit ovat rakenteeltaan sellaisia, että kirjoittaja on alkanut rakentaa asiaa pikkuhiljaa lause kerrallaan ja vasta aivan lopussa on löydettävissä kirjoituksen huippu eli tärkein sanoma. Psalmeja lukiessamme on hyvä pitää mielessä C.S. Lewisin (1898–1963) sanat: Psalmit ovat runoja, laulettaviksi tarkoitettuja runoja. Ne eivät ole opillisia tutkielmia eivätkä saarnoja.
Rehellisen ylistyksen perustana on oivallus siitä, mitä hyvää Jumala on ihmiselle tehnyt.
Ylistystä kolmesta suunnasta
Psalmin numero 103 teksti on minulle hyvin merkityksellinen. Psalmi alkaa kehotuksella ylistää Jumalaa. Ylistyksen perustana on mielestäni kiitollisuus, joka nousee Jumalan hyvyydestä ja sen kokemisesta: Ylistä Herraa minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. (Ps. 103:2)
Itse olen sitä mieltä, että emme voi pakottaa toisiamme tai itseämme kiittämään tai ylistämään Jumalaa, koska silloin se ei ole aitoa eikä todellista. Todellisen ja rehellisen ylistyksen perustana on mielestäni aina oltava henkilökohtainen oivallus siitä, mitä hyvää Jumala on ihmiselle tehnyt.
Jotta oivallus voi syntyä, on ihmisen pysähdyttävä hetkiseksi ja katseltava kolmeen suuntaan. Tässäkin psalmissa kirjoittaja tekee niin ja löytää sisältöä kiitollisuuteensa Jumalaa kohtaan. Psalmin 103 jakeista 3–13 voimme lukea niitä kirjoittajan tuntoja ja löytöjä, jotka ovat hänen kiitollisuutensa perusta.
Ihmiselle on hyväksi katsoa aika ajoin eiliseen eli menneeseen sekä oman elämänsä historiaan ja tunnistaa sieltä Jumalan tekoja sekä annettuja siunauksia. Toiseksi on hyvä tunnistaa, mitä Jumala on juuri tässä hetkessä meille. Kolmanneksi on tärkeää myös kääntää katsetta kohti tulevaisuutta ja nähdä siellä Jumalan läsnäoloa sekä apua. Tämän kaltaisesta näkökulmasta runoilija ja laulujen sanoittaja Anna Waring (1823–1910) on kirjoittanut mielestäni erittäin kauniisti: Kunnia sinulle kaikesta siitä armosta, jota en vielä ole maistanut.
Kolmeen suuntaan katsomalla syntyy siis kiitollisuuden kolmiulotteisuus ja sydämen asenne, josta nousee aito Jumalan ylistäminen.
Oikeanlainen asenne elämää sekä Jumalaa kohtaan luo syvyyttä ja ymmärrystä suhteessa Jumalan armoon ja suuruuteen.
Rajallisuus ja armo
Keskellä psalmia 103 kirjoittaja tuo esiin mielestäni yhden erittäin tärkeän asian, joka varsinkin tänä nykyisenä itsekeskeisyyden ja hedonismin aikana on jokaisen hyvä ymmärtää: Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua. Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon. (Ps. 103:14–15)
Ihmisen on hyvä tiedostaa oma rajallisuutensa joka suhteessa, sillä oikeanlainen asenne elämää sekä Jumalaa kohtaa luo syvyyttä ja ymmärrystä suhteessa Jumalan armoon ja suuruuteen. Psalmin 103 kirjoittaja on ymmärtänyt tämän ja toteaakin lopulta sen kaikkein keskeisimmän ja oleellisimman asian, armon: Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. (Ps. 103:17)
Saakoon tämän psalmin kautta sydämissämme syntyä kiitollisuutta kaikkivaltiasta, taivaan ja maan Herraa kohtaan ja nouskoon sisimmistämme ylistys hänelle, joka on sen arvoinen. Ei unohdeta eilisen siunauksia, kiitetään tänään hänen läsnäolostaan ja armostaan sekä katsotaan tulevaisuuteen rohkeasti ja luottavaisesti. Jumala on luvannut olla meidän pienten ja heikkojen ihmisten kanssa huomennakin.
