Rakenteiden pystyttäjä, rohkea keskustelija ja vapaakirkollisen vapauden puolustaja oli Sulo Santeri Salmensaari, Suomen Vapaakirkon ensimmäinen ja pitkäaikaisin esimies. Hän koki keskeiseksi elämäntehtäväkseen tukea vapaakirkollisia nuoria ja heitteille jätettyjä lapsia.
Englannin opintokaudeltaan Salmensaari toikin Vapaan Lähetyksen toimintaan CE-nuorisoliikkeen. Kouluneuvoksen virkaurallaan hän puolestaan tutki eri kasvatuspedagogioiden sopivuutta laitosympäristöön. ”Ihminen on vain kerran nuori” -toteamus oli hänen tapansa korostaa nuoruusiän merkityksellisyyttä.
”Oikea oppi asetettuna väärään muuttuu vääräksi”
Tyyne-Liisa ja S. S. Salmensaaren opintosäätiö järjestämä monitahoisen Sulo Santerin 150-vuotisjuhlan henki päivänsankarin iloista toimeliaisuutta. Juhlapäivän virallisemmassa osuudessa Tampereen luterilaisen hiippakunnan piispa Matti Repo muisteli omia säätiöaikojaan Helsingin Museokadulla. Hän kiitteli silloisen opiskelijakunnan lisänneen hänen ymmärrystään eri kirkkokuntien painotuksista ja auttaneen siten uralla. Erityisesti lohtuhuivi-ilmiöstä ja somesta tunnettu seurakuntapastori Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnasta, Minnamaria Tammisalo, kertoi laulunsa ohessa, mitä säätiön kristillisen opiskelijakodin lämpöinen syli oli merkinnyt maalta pääkaupunkiin muuttaneelle nuorelle naiselle.
Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja Tommi Koivunen ja Suomen teologisen opiston rehtori Timo Lehikoinen toivat myös tervehdyksensä juhlaan. Jälkimmäinen siteerasi S. S. Salmensaaren kiteytyneitä ajatuksia tämän kirjasta Suomen Vapaakirkko (1957). Tekstissään Salmensaari kuvaa vapaakirkollisen liikkeen alkupuolen tuulisia vuosikymmeniä.
– Salmensaari totesi, että ”ei ole samantekevää, olemmeko opin suhteen oikeassa vai väärässä. Oikea on kuitenkin asetettava oikeaan paikkaan. Oikea oppi asetettuna väärään muuttuu vääräksi. Suurin osa ihmisten keskinäisistä riidoista (Vapaakirkossa) johtuu molemminpuolisesta ymmärryksen puutteesta, joka kehittyy suvaitsemattomuudeksi. Totuutta ei tällöin etsitä, vaan sitä kiivaasti täydellisenä ja valmiina tarjotaan ehdottomasti omaksuttavaksi.”
Hän katsoi, että seurakunnan olennainen piirre oli sen jäsenten sisäinen vapaus, keskinäinen kunnioitus ja rakkaus.
Teologian maisteri Juhani Makkonen kuvasi juhlaesitelmässään vapaakirkollisen teologian muotoutumista ja Salmensaaren roolia siinä.
– 1930-luvulla S. S. Salmensaari kävi perustamassaan Vapaakirkollinen-lehdessä voimakasta polemiikkia Vapaakirkon opillisen ahtauden kasvamista vastaan. Hän katsoi, että seurakunnan olennainen piirre oli sen jäsenten sisäinen vapaus, keskinäinen kunnioitus ja rakkaus. – – Yleensäkin Salmensaari näki, että Vapaakirkon oikeutus olemassaoloon erillisenä hengellisenä liikkeenä nousee vain siitä, että sen seurakunnissa vallitsee jokaisen kristityn vapaus, mitä tulee niin sanottuihin vähemmän tärkeisiin opillisiin kysymyksiin. Tämä luo parhaan kasvualustan kristitylle — erotuksena niistä seurakunnista, joissa ulkoa asetetut opilliset vaatimukset jäsenille tai ajattelutavan yhdenmukaisuus olivat keskeisempiä.
Kuka pesee säätiöläisten pyykit?
Yleisön vielä osoittaessa suosiotaan juhlapuhuja-Makkoselle Teopoliksen auditorioon astelivat itse Sulo ja puolisonsa Tyyne-Liisa ihmettelemään uutta ”Keskustaloa” ja sitä, kuka asuntolan säätiöläisten lakana- ja sukkapyykit nykyisin pesee. Asuntolasta kun ei ollut löytynyt emäntä Lempi Kärkkäisen huonetta lainkaan. Sen sijaan hyllyllä nököttänyt pakka pelikortteja sai Tyyne-Liisan mielenrauhan järkkymään. Rotia opiskelijoille olisi Tyyne-Liisa halunnut jäädä pitämään, mutta Santalan kansanopiston, Himalaja-lähetyksen, Naislähetysliiton ja Toivontuvan lastenkodin johtokunnan kokoukset kutsuivat.
Tyyne-Liisan touhottaessa Sulo unohtui haikailemaan ensimmäisen vaimonsa, ensirakkautensa Maikin, kaunista lauluääntä. Lavalta kahville lähtiessään Sulo muistutti juovansa kuitenkin mieluummin hunajavettä, olihan hän itse harrastanut mehiläisiä vuosikymmenten ajan.
”Hän turhautui seisoviin vesiin”
Juhlassa julkistettiin uusi versio Salmensaari ja säätiö -kirjasta. Se kertoo sekä S. S. Salmensaaren henkilöhistoriasta että opintosäätiön vaiheista. Kirjapäivityksen toimittaja Mirkka Salmensaari tuotti siihen säätiön historian puuttuvan osuuden vuosilta 1994–2024 ja luvut muun muassa S. S. Salmensaaren kasvatusajatuksista ja aikalaisten luonnehdinnoista johtajastaan. Julkaisun 91- sivuisen ensiversion kirjoitti Juhani Makkonen vuonna 1994. Päivitysversioon sivumäärä tuplaantui.
– Olen ehkä hiukan ihastunut! Sulo Santeri oli henkilö, joka uskalsi, hänellä oli rohkeutta käydä keskustelua, välillä äärimmäisen tiukkaa kiistelyäkin. Ja vaikka hänet monta kertaa jätettiin yksin, hän itse ei jättänyt Vapaan Lähetyksen liikettä. Minusta se on esimerkillistä, totesi toimittaja Mirkka Salmensaari kirjanjulkistuspuheessaan.
Moneen totiseen toimeen hän heittäytyi sammuttamatta kuitenkaan silmäkulmansa veitikkamaista pilkettä.
Kirjapäivityksen sivuilla jälkipolvien miniä luonnehtii esiappiukkoaan: ”S. S. Salmensaari kulki omien näkemystensä viitoittamaa tietä ketään pelkäämättä, kantansa hyvin perustellen ja sitä kiivaastikin puolustaen. Hän antoi kaikkensa rakentaakseen tuoretta kirkkokuntaa ja kansakuntaa. Hänen janoinen sielunsa kaipasi nähdä edistystä monella saralla ympärillään. Hän turhautui seisoviin vesiin, virtausta hän oli syntynyt aikaansaamaan. Moneen totiseen toimeen hän heittäytyi sammuttamatta kuitenkaan silmäkulmansa veitikkamaista pilkettä. Tuota samaa iloista toimeliaisuutta toimittaja Mirkka Salmensaari tunnistaa laajasti S. S. Salmensaaren jälkipolvissa, läheltä katsottuna erityisesti miehessään Ilkassa. S. S. oli juurikin se Juhani Makkosen kuvaama tiheäsyinen petäjä, joka sitoutui juuristollaan sitä tiukemmin maaperään, mitä hurjemmin tuuli sen oksia riuhtoi.” (Salmensaari ja säätiö 2024, s. 98–99.)
Yllätyksiä opiskelijoille
Opintosäätiö jakoi juhlassa stipendin teologisen opiston valinnan mukaisesti nuorisotyöhön erikoistuvalle Henna Puolakanaholle. Säätiön toiminnanjohtaja Ilkka Salmensaari totesi tässä yhteydessä, että säätiön ensimmäiset stipendit olivat saaneet vuonna 1965 Taisto Valta, Vappu Rautamäki ja Maija-Liisa Räty.
Säätiön hallitus halusi ilahduttaa lisäksi kaikkia Teopoliksen asuntolan asukkaita. Kirjaa varten tehdyllä haastattelukierroksella useampi opiskelija oli haaveillut tiskikoneesta yhteiskeittiöön, jossa syntyy kasoittain tiskiä illanviettojen sivutuotteena. Hannu Salmensaari julkisti yllätyslahjan tekoälyllä muokkaamansa hekottavan Sulon säestämänä ja leiskautti:
– Käsitiskiä 2020-luvulla? Mitähän Sulo Santerikin tästä ajattelisi…?
Yllätyksenä juhlaan asteli myös koomikko Mikko Vaismaa, joka repi huumoria tiskikoneista ja sukujen voimasuhteista. Laaja Waismaan klaani liittyi tiiviiseen Salmensaarten sukuun 1930-luvulla, kun Sulon ja Maikin toisiksi vanhin poika Lemmitty Salmensaari meni naimisiin Rauha Waismaan kanssa.
Salmensaaren opintosäätiön juhlapäivään kuului myös tutustuminen Teopoliksen asuntolaan, jonka säätiö omistaa, sekä reippaanlaista opiskelijahuumoria sisältävät videot nykyasukkailta ja vuoden 1994 Etu-Töölön asuntoloiden väeltä. Kahoot-tietokilpailu kokosi satapäisen juhlaväen veikkaamaan muun muassa, missä opinahjoissa S. S. Salmensaari aikoinaan opiskeli, söivätkö ensimmäisen saarnaajakoulun oppilaat perunapaistikkaita hevosenlihan kera, ja miksi Salmensaaren musta Rover-auto oli aikoinaan herättänyt huomiota. Hunajaisen palkinnon nappasi sukulaisjoukkueiden lisäksi Suvi Kankkunen!
Suomen teologisen opiston opiskelijat huolehtivat juhlan koristelusta, tekniikasta, ohjauksesta ja asuntolan esittelystä erinomaisen tyylikkäästi. Heitä ohjasi opiston vararehtori, ’majuri’ Markus Nikkanen. Juhlan juontajana säteili S. S. Salmensaaren pojanpojan pojantytär Riikka Salmensaari.
Sulo Santeri Salmensaari 1874–1966
S. S. Salmensaari toimi Vapaakirkon esimiehenä vuodet 1923–45. Tämän lisäksi hän johti Rakennusosuuskunta Betheliä, joka hankki rukoushuoneita Vapaan Lähetyksen, myöhemmin Vapaakirkon käyttöön. Salmensaari toi CE-nuorisoliikkeen Englannista Suomeen jo 1800-luvun lopulla ja oli perustamassa vapaakirkollista saarnaajakoulutusta. Virkatyönään hän johti kahta kasvatuslaitosta 1908–18 ja toimi kouluhallituksessa, myöhemmin sosiaaliministeriössä, kehittäen lastensuojelua ja raittiustyötä.
Salmensaari kirjoitti ahkerasti Suomen Viikkolehteen, perustamaansa Vapaakirkollinen-lehteen sekä Lastensuojelulehteen. Lisäksi häneltä on julkaistu sekä hengellisiä että kasvatukseen liittyviä kirjoja. Sulo ja Maikki Salmensaaren jälkeläisiä on vuonna 2024 elossa 45 henkeä. Maikin kuoltua vuonna 1922 Sulo meni naimisiin leipomoyrittäjä Tyyne-Liisa Thurmanin kanssa elokuussa 1928. Tukeakseen vapaakirkollista nuorisoa Sulo ja Tyyne-Liisa perustivat vanhoilla päivillään Salmensaaren Opintosäätiön, joka täyttää ensi vuonna 70 vuotta.
