Venäjän ortodoksikirkon ylimmän hallintoelimen yliprokuraattorina eli maallikkojohtajana toiminut merkittävä poliittinen vaikuttaja ja juristi K. Pobedonostsev on Leo Tolstoin ystävänä tunnetun V. Tshertkovin mukaan lausunut: ”Hyvän asian vuoksi valhe on sallittu.”
Lausuma on hämmästyttävän ajankohtainen, kun seuraa nykyisen Venäjän tiedotusta. Kokonaiskuvaan sopii myös entisen Inkerin kirkon lähetystyöntekijän kuvaus venäläisestä arkilogiikasta: ”Propuska on propuska, mutta praktika on praktika.” Luvat voivat olla kunnossa ja leimat dokumenteissa, mutta käytännössä asiat menevät usein toisin.
Ongelmallista liikehdintää
Lukija saattaa ihmetellä, miksi kirjoitan tällaisista asioista. Syy on siinä, että näitä toimintamalleja toteutettiin myös silloin, kun vapaakirkollinen herätys otti ensiaskeleita Venäjällä 1870- ja 1880-luvuilla. Etenkin Pietarin seudulla oli ilmennyt protestanttista herätystä jo 1860-luvulta alkaen. Useat vaikutusvaltaiset venäläiset yhtyivät liikkeeseen, joukossa muun muassa hovimarsalkka ja kreivi Modest M. Korff sekä eversti Vasili Pashkov.
Tämän tason vaikuttajiin oli ortodoksisen kirkon hankala ottaa jyrkän tuomitsevaa kantaa, vaikka kirkkoa johtavaa Pyhää synodia ortodoksisuudesta irtaantujat harmittivatkin. Harmitusta lisäsi se, ettei venäläisille riittänyt venäläinen saarnaaja. Englantilainen herätyssaarnaaja lordi Radstock vieraili Pietarissa kahdesti 1870-luvulla viipyen kuukausikaupalla. Kirkon mielestä ulkomaisesta hapatuksesta oli vain haittaa Venäjän kansalle.
Todellisuudessa tiukkamoraalista Radstockia syytettiin moraalisesta leväperäisyydestä väittäen, että vain Kristuksen tunteminen oli hänelle merkityksellistä.
Myös maallinen hallinto piti protestanttista liikehdintää vaarallisena, tasoittihan vapaakirkollinen toiminta säätyeroja. Korff, Pashkov ja muut aateliset eivät väheksyneet ja syrjineet tavallista rahvasta. Ehtoollisyhteys koski kakkia uskovia, ja tavallinen kansa sai vapaakirkollisissa kokouksissa nauttia ehtoollisen ennen muita. Tasavaltaiset piirteet huolestuttivat maallista valtaa, etenkin kun keisarillisen hovinkin jäsenten kiinnostus vapaakirkollisuuteen oli syttymässä.
Myös Pyhä synodi oli valmis lopettamaan protestanttisen liikehdinnän, vaikka pieniä valheitakin kertomalla. Toimittaja ja kirjailija Nikolai Leskovin mukaan Radstockia syytettiin perusteetta ehtoollisen jakamisesta ja hänet liitettiin totuuden vastaisesti myös tsaarinvaltaa vastustaneeseen vasemmistoradikalismiin. Lisäksi todellisuudessa tiukkamoraalista Radstockia syytettiin moraalisesta leväperäisyydestä väittäen, että vain Kristuksen tunteminen oli hänelle merkityksellistä. Samoja syytteitä kohdistui Pashkoviin ja Koffiinkin.
Puhutteluja, pilkkaa ja karkotuksia
Uskonkiistaa ratkottiin kesäkuussa 1881 oikeusministerin puhuttelussa. Korff ja Pashkov saivat saarnaamiskiellon. He eivät saaneet lukea julkisesti Raamattua tai järjestää herätyskokouksia. Lopulta miehet karkotettiin maasta vuonna 1884.
Protestanttien vaino laajeni koko Venäjälle. Kuulustelut olivat ajoittain julkisia häväistystilaisuuksia, joissa ortodoksipapit pilkkasivat protestantteja tuhansien ihmisten edessä.
Oliko tässä kaikessa kyse ennen muuta uskonnollisesta skismasta? Ajattelen, että kysymys oli osin teologinen, osin kirkkopoliittinen ja osin valtiollispoliittinen. Hoviin olen jo viitannutkin, mutta tämäkään ei selittäne koko ongelmaa.
Venäjän kriisi
Venäjä oli sotinut lähes koko 1800-luvun ajan. Krimin sota alkoi Nikolai I:n aikana 1853 ja päättyi Aleksanteri II:n aikana 1856. Puola taas oli kapinatilassa 1863–1864. Lopulta syttyi Venäjän ja Turkin välinen sota, joka eskaloitui koko Baltian ja Mustanmeren alueelle. Sotaa käytiin 1877–1878. Aleksanteri II vastasi Venäjän puolesta näistä sodista. Lisäksi venäläinen terroristiryhmä narodnikit yritti murhata Aleksanteri II:n seitsemän kertaan, kunnes onnistui aikeessa 13.3.1881.
Venäjä oli siis pahassa kriisissä 1880-luvun alussa. Aleksanteri II:n vapaamielisyys oli antanut tilaa sisäiselle kapinoinnille. Valtiollisia tahoja hämmensi hengellinen liikehdintä, joka epäilemättä liitettiin poliittisiin kapinahankkeisiin. Ortodoksisten pappien ”hyvän asian” puolesta lausumia valheita ei ollut aikaa tai intoa tarkistaa.
Ohranassakin pidettiin propuskoista, olihan niissä komeita leimoja, mutta praktika eli omaa elämäänsä.
Narodnikit olivat yksinvaltaisuutta vastustavia sosialisteja, jotka ajoivat tasavaltaisia aatteita ja vihasivat sääty-yhteiskuntaa. Myös he noudattivat moraaliohjetta, jonka mukaisesti hyvä tarkoitus oikeutti väkivaltaisen terrorin. Heidän piirissään toimi muun muassa Aleksander Uljanov, Vladimir Iljits Leninin vanhin veli. Näin voidaan nähdä yhteys tulevaan vuoden 1917 bolsevikkivallankumoukseen. Aleksander Uljanov yritti murhata Aleksanteri III:n vuonna 1887, mutta epäonnistui. Tsaarin alaisuudessa toiminut salainen poliisi ohrana pidätti Uljanovin, joka teloitettiin. Tämä lienee radikalisoinut pikkuveli Vladimirin.
Aleksanteri II:n poika Aleksanteri III palautti Venäjälle itsevaltiuden peruuttamalla osan isänsä vapaamielisistä uudistuksista sekä aloittamalla vähemmistökansojen vainon ja venäläistämisen. Hän perusti myös kaikkea epäilyttävää toimintaa Venäjällä ja ulkomaillakin valvoneen ohranan vuonna 1886. Ohranassakin pidettiin propuskoista, olihan niissä komeita leimoja, mutta praktika eli omaa elämäänsä.
Kahden vallan välissä
Maallinen ja kirkollinen valta tukivat toisiaan 1800-luvun Venäjällä, kuten tänäkin päivänä. Pashkov ja Korff joutuivat esivallan eteen vain kolme kuukautta Aleksanteri II:n murhan jälkeen ja heidät karkotettiin maasta Aleksanteri III:n uudistusten päästyä vauhtiin. Maallisen vallan ongelmat heijastuivat kirkon toimintaan, mutta myös kirkko käytti hyväkseen maallisen vallan tarpeita omaa oikeaoppisuuttaan tukeakseen.
Uskallan olettaa, että rauhallisemmissa oloissa vapaakirkollisen herätyksen vastustus ei olisi ollut Venäjällä 1870- ja 1880-luvuilla niin raivoisaa kuin se oli. Toisaalta levottomat ajat herättävät turvahakuisuutta, sillä ihmisillä on tarve kohdata elävä Jumala. Levottomuudet ja herätysliikkeet osuvatkin usein ajallisesti yksiin.
Lähteitä:
Väinö A. Hyvönen (toim. Juhani Ilkka ja Tapio Kangasniemi): Siitä kaikki alkoi. Päivä 2023
Uusi Suometar 14.3.1881
Tampereen Sanomat 16.3.1881
Über Land und Meer, vuosikerta 1877
N. S. Leskov: Schism in High Society: Lord Radstock and his Followers. Bramcote Press 1995. (Venäjänkielinen alkuteksti on vuodelta 1876.)
