Kyseinen Mooseksen lain kohta unohtui aika ajoin, kun vastaan liihotti ihanuuksien ihanuus ja miehisyyden miehekkyys. Niinpä Nehemia joutui muistuttamaan 400-luvulla e.Kr. tästä asiasta mentyään Babyloniasta Juudean käskynhaltijaksi ensin 13 vuodeksi ja parin Babylonian vuoden jälkeen loppuelämäkseen. Hän näki juutalaisten moraalisen rappion ja palautti Mooseksen lain käytäntöön.
”Vannotin heitä Jumalan kautta: älkää antako tyttäriänne vaimoiksi muukalaisten pojille älkääkä ottako pojillenne tai itsellenne vaimoiksi muukalaisten tyttäriä!” (Neh. 13: 25).
Oliko seka-aviolittojen tilanne Babylonian juutalaisyhteisöissä Jerusalemin tilannetta parempi? Vastaus lienee, että välillä oli, välillä ei ollut. Keskiajalla, yli tuhat vuotta Nehemian aikaa myöhemmin, eli ainakin yksi juutalaisten johtaja Bostanai, joka katsoi itsellään olevan oikeus seka-avioliittoon. Tosin tuhannet muutkin tekivät samoin. Monet juutalaiset sopeutuivat ja sekoittuivat babylonialaiseen väestöön ja omaksuivat sikäläisen uskonnon tai alkoivat toimia ja ajatella sekauskonnon tavoin.
Pumbedithan juutalaiset
Osa juutalaisista palasi takaisin Juudeaan ensimmäisen pakkosiirtolaisuuden päätyttyä 538 e.Kr. Osa jäi Babyloniaan. Jerusalemin vuoden 70 tuhon jälkeen syntyi uusi pakolaisvirta, joka vei juutalaisia diasporaan eri suuntiin, myös Babyloniaan. Keskiajalla juutalaisyhdyskuntia oli kaikkialla Välimeren ympärillä, koillisessa Afrikassa, Persiassa, Euroopassa sekä Arabian niemimaalla. Viidessä sadassa vuodessa oli juutalaisten pääluku lisääntynyt merkittävästi.
On kuitenkin syytä huomata, että Babyloniassa on ollut pysyvä juutalaisasutus yli tuhat vuotta ennen keskiaikaa. Aikajaksot ovat häkellyttäviä. Näiden aikojen kuluessa ehtii myös tapahtua paljon, ja väestö lisääntyäkin todella paljon.
Juutalaisväestö ehti sopeutua niin sassanidien kuin Aleksanteri Suurenkin aikaan ja hallintoon. Lopulta vallan ottivat muslimit 630-luvulla. Umaijadien ajan juutalaiset saivat olla suhteellisen rauhassa, mutta abbasidien valtaannousun jälkeen 750 alkoivat juutalaisten ja kristittyjen olot muuttua ahtaammiksi myös Babylonian alueella. Tällöin alkoi juutalaisten ja kristittyjenkin muuttoliike muun muassa Eurooppaan. Tuon jälkeen on islam ollut vallassa nykyisen Irakin alueella lähes 1 300 vuotta.
Babyloniaan muodostui juutalaisen uskonnon ja kulttuurin valtakeskus. Siellä oli muun muassa neljä Talmud-akatemiaa, Pumbeditaan, Suraan, Nehardeaan ja Pum-Naharaan. Näissä akatemioissa kirjoitettiin laaja Talmud, joka korvasi vanhemman Talmudin. Talmudin tekeminen liittyy ilmi selvästi siihen ongelmaan, että juutalaiset sopeutuivat paikallisiin oloihin ja tapoihin. Silti on syytä kysyä, missä määrin paikalliset olot, tavat ja perinne ovat vaikuttaneet Talmudin sisältöön.
Tämän artikkelin päähenkilöt asuivat ja vaikuttivat pääasiassa Pumbeditassa, Eufratin varrella. Osa henkilöistä syntyi ja asui nykyisen Bagdadin tienoilla olleessa Ctesiphonissa, Tigrisin varrella. Jokien välinen matka on vain muutama kymmenen kilometriä.
Artikkelin päähenkilöillä oli aikanaan asuinpaikoillaan suuri valta. He olivat Pumbeditassa joko akatemian johtavia rabbeja tai alueen muita hallitsijoita. Juutalaisyhteisö oli ajoittain kuin valtakunta valtakunnassa. Niinpä heidän olisi pitänyt noudattaa kirjaimellisesti sekä Tooran että Talmudin ohjeita ja lakeja. Aivan näin ei kuitenkaan käynyt. Ollessaan valtakuntana valtakunnassa oli pakko jollakin tavoin sopeutua vaikkapa Persian sassanidien käytäntöihin. Ehkäpä nämä juutalaiset olivat enemmän tai vähemmän suomettuneita ennen Suomea ja suomettumista.
Kohtalokas ystävyys
Sassanidien valta loppui ja muslimien valta alkoi Babyloniassa 600-luvulla. Noihin aikoihin juutalaisyhdyskunnan johtaja Bostanai pyrki ystävyyteen muslimien kanssa. Tässä yhteydessä muslimien kalifi Ali tarjosi Bostanaille vaimoksi Persian sassanidikuninkaan Yazdegerdin tytärtä Izdundadia [esiintyy myös nimellä Dara]. Izdundad on ollut tuolloin muslimien vanki, koska hänen isänsä valtakausi ja elämä oli loppunut vuonna 651.
Izdundadilla ja Bostanailla lienee ollut useita lapsia. Tämän lisäksi väitetään, että Bostanailla oli myös toinen, juutalaisperäinen vaimo. Heilläkin on ollut lapsia. Sukuriita oli siis valmis.
Juutalaisyhteisön johtajan ei olisi ensinnäkään sopinut naida sassanidityttöä. Toiseksi epäselvät naimasuhteet myös juutalaisyhteisön naisiin olivat hieman sopimattomia. Nämä juutalaisen naisen kanssa siitetyt pojat kyseenalaistivat sassanidinaisen kanssa siitettyjen poikien oikeudet. Näin tehtiin siitä huolimatta, vaikka Izdundad oli kääntynyt juutalaiseksi.
On kuitenkin sinänsä ymmärrettävää, että Babylonian juutalaisyhteisö halusi elää rauhassa ja ystävällisissä suhteissa muslimeihin, ”suomettumiseen” oli syynsä. Kiihkeimmät juutalaiset eivät kuitenkaan suvainneet Bostanain politiikkaa, teologiaa ja elämäntyyliä. Ystävyys tuottaa myös seurauksia.
Karaiittien isä
Babylonian Talmud-akatemiat tuottivat oman kirjansa. Kaikki juutalaiset eivät kuitenkaan pitäneet Talmudia hyvänä asiana. Osa ajatteli siten, että Tanakh riittää juutalaisen uskonnon pohjaksi. Tanakh sisältää tooran, profeetat ja kirjoitukset. Talmudissa sen sijaan on paljon myöhempiä kertomuksia, puheita, ohjeita ja sääntöjä.
Karaiittien isänä pidetään Anan Ben Davidia, joka eli 800-luvulla. Hän on Bostanain jälkeläinen. On siis ilmeistä, että Bostanaista alkoi perinteisemmän Talmudiin liittyvän juutalaisuuden irtaantuminen Talmudiin kriittisesti suhtautuvista. Ananin oppi oli tosin ristiriitaista. Hän ei hyväksynyt Talmudia, mutta loi omaa oppisuuntaansa, jossa säädellään sapattia ja muuta käyttäytymistä.
Ennen Ananin aikaa oli kuitenkin jo tapahtunut merkittävä irtaantuminen Babylonian juutalaisten yhteisöstä. Bostanain suku nimittäin menetti asemansa juutalaisyhteisöjen johtajuudessa, vaikka eli Babyloniassa vielä sata vuotta Bostanain kuoleman jälkeen. Vasta umajadien kalifaatin tuhoutumisen ja abbasidien valtaannousun jälkeen vuonna 750 Bostanain perilliset päättivät poistua maasta. Osasyynä oli varmasti abbasidien vihamielisempi suhtautuminen juutalaisuuteen yleensä. Toinen syy lienee epävakaan tilanteen luoma perinteisemmän juutalaisuuden tarve puhdistaa omaa yhteisöä.
Narbonneen
Samoihin aikoihin, kun muslimit valtasivat Babylonian, he valtasivat myös pohjoisen Afrikan ja Pyreneitten niemimaan 700-luvulla. Gibraltarin salmen yli muslimit tulivat 711, kun olivat voittaneet visigoottien armeijan. Lopulta islamilainen valloitusretki ulottui nykyisen Ranskan alueella olevaan Narbonneen asti.
Tuolloin oli Frankkien valtakunnan johdossa Kaarle Martel, Pipin Pienen isä. Perimätiedon mukaan Kaarle Martel olisi pyytänyt umajadien kalifilta Hisham ibn Abd al-Malikilta, että hän lähettäisi yhden Daavidin suvun juutalaisjohtajista Frankkien valtakuntaan. Näin tapahtuikin, mutta vasta Pipin Pienen aikana.
Vaikka perimätiedossa puhutaan rabbi Makhirin lähettämisestä Narbonneen, lähti hänen mukanaan kokonainen sukukunta, Davidin jälkeläiset. Heidän lähtöään auttoi esi-isän Bostanain huono maine. Niinpä vuosien 763–766 aikoihin siirtyi Babylonian alueelta suuri määrä juutalaisia Narbonnen alueelle Frankkien valtakuntaan. Tuolloin Frankkien valtakunnan johdossa oli Pipin Pieni. Muuttajien johdossa olivat Bostanain pojanpojan poika 77-vuotias Habibai ben David eli Makhir (s. 683). Mukana oli myös hänen poikansa Theodorick (s. 730).
Pipin Pieni oli juutalaisten avustamana valloittanut Narbonnen 759. Tämä kertoo sen, että Narbonnen alueella oli ollut juutalaisia ennen Makhirin ja muiden Davidin sukukunnan jäsenten muuttoa. Pipin Pieni loi diplomaattisuhteet Babylonian abbasidien kalifaattiin. Kalifina oli tuolloin Al-Mansur. Tämä auttoi osaltaan Makhirin ja daavidilaisten muutossa.
Karolingit halusivat perustaa Narbonnen alueelle juutalaisen ruhtinaskunnan. Juutalaisten yhteisön johtoon asetettiin ensin Makhir vanhempi, joka kuoli pian muuton jälkeen noin 770. Hänen tilalleen asetettiin Makhirin poika Theodorick I Septimania, joka kuoli 800-luvun alussa. Häntäkin kutsuttiin nimellä Makhir.
Sukujen sekaantuminen
Davidin sukukunnan pääosan muutto eteläiseen Eurooppaan merkitsi sekä sukujen biologista sekoittumista että uskontojen osittaista sekoittumista. Myös suoranaisia uskonnollisia käännynnäisiä alkoi ilmaantua. Bostanain sassanidivaimon kääntyminen juutalaiseksi oli jo merkki tämän sukukunnan alttiudesta sulautua muihin sukukuntiin sekä kyvystä sulauttaa muita sukukuntia itseensä.
Kreivi Theodoric Septimanialle syntyi poika nimeltään Guilhem. Pojan äiti oli Kaarle Martelin tytär Alba. Tämä 755 syntynyt poika oli aluksi kreivi isänsä tavoin, mutta ryhtyi elämänsä loppuvuosina munkiksi. Hän perusti Gellonen luostarin 804 ja kuoli siellä 812. Hänet on kanonisoitu katoliseksi pyhimykseksi nimellä Pyhä William. Hänen muistopäivänsä on 25. kesäkuuta. Siviiliaikanaan Guilhelm oli Toulousen kreivi.
Guilhelm oli aviossa Kunigunden kanssa. Kunigunde oli Kaarle Suuren veljen Karlomanin tytär. Karlomanin isä oli Kaarle Martel. Naimakaupat Kaarle Martelin jälkeläisten ja Babyloniasta muuttaneiden juutalaisten kanssa alkoivat saada kohtalaisen laajuuden.
Guilhelmin yksi tyttäristä nai Orbio d´Orleansin, joille syntyi poika nimeltään Eudes d´Orleans eli Odo I. Odolle ja vaimolleen Engeltrudelle syntyi tytär Ermentrude d´Orleans. Ermentrude naitettiin varmuuden vuoksi Martelin jälkeläiselle Kaarle Suuren pojanpojalle Kaarle Kaljupäälle. Ermentrudea arvotetaan paikoin, kuten pyhimystä.
Uskontojen sekaantuminen
Babyloniasta 700-luvun puolen välin jälkeen Narbonneen muuttaneet juutalaiset olivat epäilemättä aluksi juutalaisia. Tiiviin suhteen muodostuminen Kaarle Martelin hoviin ja jälkeläisiin on saanut osan näistä juutalaisista kääntymään katolisiksi. Sekä katolisille että juutalaisille oli islam yhteinen vihollinen.
Kaiken lisäksi Bostanain jälkeiset Daavidin sukukunnan jäsenet osittain irtaantuivat perinteisestä juutalaisuudesta karaiititeiksi. Tämäkin vähensi Daavidin sukukunnan lojaaliutta muihin juutalaisiin sukukuntiin nähden. Kun vielä kaikki juutalaiset olivat levittäytyneet pitkin maailmaa, yhteyden pitäminen eri sukukuntien välillä oli jopa mahdotonta. Daavidin huonekunta liittoutui ainakin merkittävissä määrin eurooppalaiseen eliittiin. Osa heistä kääntyi kristityiksi. Ei liene sattuma, että Kaarle Suureen on silloin tällöin liitetty titteli Kuningas Daavid.
Ilman diasporaa ja Daavidin sukukunnan epälojaalisuutta perinteiselle juutalaisuudelle olisi hyvinkin oletettavaa, että juutalaisten genomi olisi rappeutunut. Kaarle Suurella itsellään sekä koko hänen suvullaan on ollut merkittävä paikka auttaa geneettistä sekoittumista, vaikka aluksi serkut naivatkin toisiaan. Väitetään, että hyvin monella suomalaisellakin on geneettinen yhteys sekä karolingeihin että Daavidin huonekuntaan.
Teksti: Tapio Kangasniemi
Lähteet:
Anton, Emil, Kahden virran maa, sivilisaation ja kristinuskon irakilainen tarina, 2020.
Anton, Emil, Irakilaisempi kuin luulit, 2023.
Danzer, Gerald A., Atlas of World History, 2000.
Hohti, Paavo, Bysantti, tuhat draaman vuotta, 2021.
Holmquist, Hjalmar, Kirkkohistoria I, vanha-aika ja keskiaika, 1928.
Iso Raamatun tietosanakirja, osa 1, 1988.
Kuparinen, Eero, Aleksandriasta Auschwitziin, Antisemitismin pitkä historia, 1999.
Zuckerman, Arthur, j., A Jewish Princedom in Feudal France 768-900, 1972.
Lisäksi suuri joukko aiheeseen liittyviä sukuselvityksiä, artikkeleita ja kirjoja.
