Pitkäaikainen Suomen Vapaakirkon nuorisotyönjohtaja ja nykyinen kirkkokunnanjohtaja Tommi Koivunen näkee nuorissa liikettä, jota hän kutsuu rukousvastaukseksi. Hän on ollut mukana nuorisotyössä 1990-luvun alusta asti ja on edelleen yksi nuorisotyön kentän keskeisistä vaikuttajista.
– Nyt rukoilen, että meillä riittäisi seurakunnissa joustavuutta, sillä ehkä se herätys, jota on rukoiltu, näyttää erilaiselta kuin on ajateltu, Koivunen sanoo.
Muutos näkyy
Koivunen muistaa elävästi 1990-luvun alun, jolloin nuoria yritettiin tavoittaa nuorisokahviloissa. Tunnelma oli usein synkkä: nuoret viettivät aikaa humalassa, ennen kännykkäaikaa vanhempien ulottumattomissa ja hengellinen kiinnostus oli olematonta.
– Kukaan ei tuntunut olevan kiinnostunut Jeesuksesta, ainakaan Ulvilassa, hän kuvaa.
Joensuun vapaaseurakunnassa 2000-luvun nuorisotyössä keskityttiin ulkoiseen näyttävyyteen: savukoneisiin, valoihin ja tapahtumatuotantoon. Siitä syntyi vääntöä seurakuntalaisten kanssa. Jälkikäteen tarkasteltuna Koivunen arvioi, että silloin mentiin helposti pintaan.
– Minäkin ajattelin, että hyvä nuorisotyö on sitä, että se näyttää nuorisotapahtumalta. Nyt ajattelen, että keskiössä tulee olla nuoren henkilökohtainen kohtaaminen eikä tuotannon hiominen.
Nyt hän näkee selkeän käänteen: nuorten avoimuus on kasvanut, ja halu elää todeksi omaa uskoa on vahvistunut. Koivusen mukaan ilmassa on uudenlaista rohkeutta ja hengellistä herkkyyttä.
Rintarinnan herätyksen aallossa
Koivusen havaintoja tukevat myös Joona Salo ja Jussi Miettinen, jotka toimivat muiden kirkkojen nuorisotyössä. Joona Salo, Tampereen helluntaiseurakunnan nuorisotyöntekijä ja apulaisjohtaja, kertoo nuorten määrätietoisesta rukouselämästä ja rohkeasta evankelioinnista.
– Tapahtuma, joka muutti paljon, oli Carry the Love heti Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Tuhat nuorta täytti kirkon, ja sen jälkeen ilmapiiri on ollut erilainen, Salo kuvaa.
Jussi Miettinen, OPKOn pääsihteeri, näkee kulttuurimuutoksen, jossa usko ei enää ole marginaalissa. Nuoret rukoilevat ystäviensä puolesta ja pohtivat, miten tavoittaa heidät: yhdessä opiskelun tai pelaamisen kautta.
– Usko on jopa trendikästä. Julkkikset kertovat uskoontuloistaan, ja nuoret etsivät merkitystä, Miettinen toteaa.
Send-tapahtuma vedenjakajana
Koivunen nostaa vahvasti esiin myös sukupolvien merkityksen. Z-sukupolvi kaipaa aikuisia rinnalleen — ei vain vertaisia.
– Tarvitsemme hengellisiä isiä ja äitejä, jotka ottavat nuoria vastaan, kysyvät, miten voivat rukoilla heidän puolestaan, ja kulkevat heidän rinnallaan, hän sanoo.
Omasta nuoruudestaan Jussi Miettinen muistaa, kuinka rohkaisevat aikuiset tukivat hänen uskoaan, ja toivoo samanlaista kulttuuria seurakuntiin.
– Nuoren olisi hyvä rukoilla, kuka voisi olla hänelle tukihenkilö. Myös vanhemmat voisivat rukoilla, ketä nuorta voisivat rohkaista, Miettinen sanoo.
Koivusen toive
Tommi Koivunen muistaa, kuinka 2000-luvulla voimistunut nuorisotyö kasvoi monessa vapaaseurakunnassa erilleen muusta toiminnasta ja se saatettiin kokea jopa kilpailijaksi. Seurakuntien vanhimmisto saattoi alkaa ohjeistaa toimintaa liikaa. Hän toivoo, ettei samanlaista vastakkainasettelua enää synny.
– Seurakunnissa pitää olla missio tekemisen ytimessä. Sekä miehet että naiset haluavat liittyä sellaisiin seurakuntiin, joissa ollaan viemässä jotain eteenpäin.
– Odotan, että trendi jatkuisi kymmenen vuotta, että jengi on kiinnostunut Jeesuksesta. Olemme vuosikymmeniä rukoilleet herätystä. Nyt on tärkeää, että emme torju sitä, vain siksi, että se tulee eri muodossa kuin ajattelimme, Koivunen summaa sanomansa.
