Valtakunta kokosi nuoria Seinäjoelle

Kuva: Maija Latvala
Loppuunmyyty Vapaakirkon nuorisotapahtuma paneutui poikkeuksellisen haastaviin teemoihin.

Noin 15 vuotta sitten Vapaakirkon perinteisen vuosittain järjestettävän nuortentapahtuman konseptia alettiin kehittää siten, että tapahtuma kasvaisi ja olisi laadukkaampi. Turun vapaaseurakunta otti kannettavakseen päävastuun tapahtuman järjestämisestä useammaksi vuodeksi, kertoo Vapaakirkon nuorisotyöjohtaja Tommi Koivunen.

Vuosina 2010–2017 Turussa järjestettyjen Hope-tapahtumien jälkeen Seinäjoen Vapaaseurakunnan nuorisotyöstä vastaava Juha-Pekka Niemelä ehdotti tapahtumaa järjestettäväksi kotikaupungissaan. Niemelä on opiskellut kulttuurituottamista ja erikoistunut tapahtumiin. 

– Seinäjoella oli jo kokeiltu pienimuotoisempien tapahtumien järjestämistä. Oli porukkaa, jolla oli innostusta ja kiinnostusta asiaan. Hyppäsin tuolloin itse junaan mukaan, kertoo Valtakunta-tapahtuman nykyinen päätuottaja Heidi Poikonen.

Poikosen mukaan uutta Valtakunta-tapahtumaa lähdetään suunnittelemaan jo hyvin pian edellisen päätyttyä.

– Johtoryhmä miettii ja rukoilee teemaa. Vietämme aikaa yhdessä, kuuntelemme mitä Jumala puhuu, mitä raamatunkohtia mieleen nousee, millaisia tarpeita nuorilla on. Päälinjojen selvittyä alkaa tiiminjohtajien rekrytointi.

Tänä vuonna eri sukupolville suunnatuista Z-, Y- ja X-kanavista kahdella käsiteltiin erityisen herkkiä ja vaikeita aiheita. Milleniaalien Y-kanavalla pohdittiin hengellistä väkivaltaa sekä sitä, miksi nuoret aikuiset jättävät seurakunnan. Ensi sijassa työntekijöille suunnatulla X-kanavalla herätettiin keskustelua uskon purkamisen ja jälleenrakentamisen prosessista sekä sateenkaarivähemmistöihin kuuluvien kohtaamisesta.

– Pyrimme käsittelemään aiheita keskustelevasti ja avaamaan samalla keskustelua nuorten ja laajemminkin vapaakirkon keskellä. Itselleni rohkeus puhua vaikeista asioista nousee Jeesuksen antamasta rakkauden kaksoiskäskystä. Haastavista asioista vaikeneminen ole nuorelle sukupolvelle vaihtoehto. Haluamme rakastaa niitä, jotka ovat eri mieltä kanssamme, jotka katsovat asioita eri näkökulmasta tai jotka ovat joutuneet vaikenemaan siitä, minkä kanssa painivat.

Heidi Poikonen iloitsee Valtakuta -tapahtumaa rakentaneesta yli sadan hengen tiimistä. ”Ei pelkkä johtotiimi pysty tällaista tapahtumaa järjestämään. Jokainen tiimiläinen oli todella tärkeässä roolissa. Kiitän myös ylistysbändejämme, Suhe Liveä ja Kingdom Soundia. He todella tulivat palvelemaan meitä. Puhujatkin vetivät lupaamansa upeasti. Huomasi, että he ovat kuunnelleet Jumalaa siinä mitä sanoivat.”Kuva: Johannes Hentilä

Rauhallinen ilmapiiri

Uuden Valtakunta-tapahtuman suunnittelussa kuunnellaan tarkalla korvalla edellistä tapahtumaa koskevaa palautetta, jota kerätään sekä henkilökunnalta että osallistujilta. Osa-alue, jossa Heidi Poikonen näkee itse kehittämistarvetta, on viestintä.

– Siinä on jo tultu pitkä matka eteenpäin. Olemme paljon parempia kuin vaikkapa neljä vuotta sitten. 

Tänä vuonna tapahtuma myytiin loppuun, joten jatkossa pohditaan, miten viestitään etukäteen, että paikkoja on rajallisesti.

Poikonen kertoo, että Valtakunta-tapahtumaa on haluttu rakentaa alusta asti kestävästi 

– Niin, ettemme ole joka vuosi täysin piipussa. Näin ei synny kaunaa ja katkeruutta. Siksi meidän on tarkasteltava toimintatapojamme, käytäntöjämme ja rakenteitamme kunkin tapahtuman jälkeen.

Rohkeus puhua vaikeista asioista nousee Jeesuksen antamasta rakkauden kaksoiskäskystä.

Tämän vuoden tapahtuma sujui sekä Poikosen että Koivusen mukaan hyvin.

– Hyvä ilmapiiri, jengi viihtyi. Organisaatio on rautainen ja toimii laadukkaasti. Raamattua opetettiin, Jeesusta ylistettiin ja monenlaisista ajankohtaisista aiheista keskusteltiin. Tapahtumat ovat tärkeä osa valtakunnallista nuorisotyötä! Tommi Koivunen muistuttaa.

Heidi Poikonen pohtii tapahtuman merkitystä sen tuottaman hedelmän kannalta.

– Sen näkee vasta pidemmällä aikavälillä, mutta olemme saaneet todella rohkaisevia viestejä somessa. Jumala on koskettanut nuoria. Lisää todistuksia tästä tulee, kun keräämme palautteen. Omasta mielestäni tapahtumassa oli rauhallinen ilmapiiri, jollaista haluan vaalia. Jumalan läsnäolossa on hyvä ja rauhallinen olla. Sieltä käsin voidaan lähteä parannuksen tekoon sekä synnyttämään uusia ideoita, unelmia ja suunnitelmia.

Teksti: Maija Latvala
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää