Harri Laitinen on halunnut nelivuotiaasta saakka lentäjäksi ja saavuttikin unelmansa — vaikka hintaakin valinnalle tuli. 43-vuotias Laitinen asuu Lahdessa vaimonsa ja 9-vuotiaan poikansa kanssa. Kuva: Harri Laitisen kotialbumi
Lahtelainen Harri Laitinen innostui uskosta teini-ikäisenä, mutta hengellisyys jäi taka-alalle, kun nuori mies keskittyi jahtaamaan unelmaansa.
Harri Laitisen elämässä on ollut lukuisia tienviittoja kohti Jumalaa. Niistä varhaisin lienee naapurin sydänkohtaus.
Helsingin Malminkartanossa Laitisten naapurissa asui baptistipastori perheineen. Kun Harri Laitinen oli nelivuotias, perheen äiti sai sydänkohtauksen. Paikalle hälytettiin ambulanssi — sydäniskurin ääni oli kuulemma kuulunut naapuriin asti — ja uskova perhe rukoili paljon. Nainen selvisi.
Laitisen uskovalle äidille se oli Jumalan ihme, isän mielestä taas ensihoitajien ansiota.
Kun Harri Laitinen oli kymmenvuotias, perhe muutti Jäppilään, joka nykyisin on osa Pieksämäkeä. Siellä hänet veljineen laitettiin helluntaiseurakunnan kesäleirille. Opetus ja hengelliset kokemukset upposivat nuoreen poikaan, ja 15-vuotiaana hän alkoi käydä Varkaudessa nuortenilloissa. Uskostaan innostunut teini-ikäinen piti pari hengellistä aamunavaustakin lukiossa.
– Tapanani on ollut mennä ”perä edellä puuhun”, minulla oli kauhea into päällä.
Muut seurakunnassa eivät lähteneet mukaan Laitisen innostukseen, ja ihmissuhderintamallakin tuli pettymyksiä. Suhde seurakuntaan etääntyi ja lopahti viimeistään silloin, kun 18-vuotias Laitinen muutti Helsinkiin.
– Ympärillä ei ollut uskovia, ja minun on ollut aina vaikeaa mennä seurakuntaan. Kynnys on tuntunut korkealta.
Usko vaihtui unelmiin
Taivasasiat olivat Harri Laitisen mielessä, mutta vähän toisesta näkökulmasta. Hän oli nelivuotiaasta asti haaveillut lentäjän ammatista ja nyt hän päätti keskittyä tavoitteeseensa. Laitinen sanoikin Jeesukselle rukouksessa, ettei hän ollut jättämässä tätä, mutta hänen oli nyt keskityttävä unelmaansa lentämisestä.
– Olin hirveän surullinen, kun uskonelämä jäi, mutta halusin keskittyä siihen, mikä minusta tulisi.
Laitinen opiskeli lentokoneasentajaksi ja menestyikin hyvin, muttei ollut valmis luopumaan unelmastaan. Esteenä olivat silmälasitkin; näöntarkkuus ei riittänyt Finnairin koulutukseen.
Vuosituhannen vaihteessa Laitinen päätti, että hän tekisi seuraavan kymmenen vuoden aikana kaikkensa päästäkseen lentäjäksi.
Ensin hän hakeutui yhdysvaltalaisen lentäjäkoulun kokeisiin Helsinkiin. Psykologisista ja taitotesteistä tuli hyvät tulokset, mutta itse lentokoulutus Atlantin takana olisi maksanut 50 000 dollaria. Niinpä Laitinen etsiytyi amerikkalaiselle ilmailusivustolle ja kysyi sieltä neuvoa. Elettiin vuotta 2000, jolloin internet oli kotitalouksissa vielä suhteellisen tuore tulokas.
– Kysyin, löytyisikö ketään sponsoroimaan minua; voisin työskennellä heille koulutuksen jälkeen, Laitinen kertoo.
– En jättänyt yhtään kiveä kääntämättä.
Sen jälkeen hän sai sähköpostia eräältä amerikkalaismieheltä: unohda lentokoulu, minä koulutan sinut lentäjäksi.
– En uskonut häntä vaan kirjoitin tosi törkeän vastauksen. Luuliko hän minua tyhmäksi? Ajattelin, että asia oli sillä taputeltu.
Mies kuitenkin vastasi ja kirjoittelu jatkui sillä seurauksella, että elokuussa Laitinen suuntasi Yhdysvaltoihin. Hän sai kuin saikin pätevää koulutusta lentäjäksi — vaikka osa kouluttajan agendaa olikin elää lentäjäkokelaiden kanssa toista nuoruutta, ryypiskellä ja poltella marihuanaa.
Laitinen jatkoi opiskelua toisessa lentokoulussa ja palasi vuoden päästä Suomeen 180 lentotuntia kokeneempana.
Lentäjän hengellisyys ärsytti
Kesällä 2002 Harri Laitinen suuntasi Räyskälään Ilmailukeskukseen, joka on tunnettu etenkin purjelentokisoista ja jossa myös moni lähetyslentäjä on kerryttänyt lentokokemusta. Siellä hän tutustui uskovaan mieheen, joka alkoi lentää laskuvarjohyppykonetta ja aikoi niin ikään liikennelentäjäksi.
Uskonasiat olivat Laitisen mielestä ”ärsyttävästi esillä”.
– Tienviittoja oli, mutta minulla oli kaikki munat samassa korissa enkä voinut siinä vaiheessa hurahtaa uskoon.
Samaisen kaverin kanssa hän sai ensimmäisen työpaikan lentoyhtiössä vuonna 2007, ja he olivat usein ulkomailla samoissa hotelleissa päivystämässä. Siellä puhuttiin paljon ja avoimesti, uskostakin.
– Kyseenalaistin paljon hänen uskoaan, laitoin kapuloita rattaisiin. Halusin aitoutta: oliko hän oikeasti sitä mieltä, että Jeesus on ratkaisu?
Ystävän ”painostus” tehosi
Vuonna 2009 Harri Laitinen meni naimisiin, asettui Lahteen ja työskenteli hyvässä työpaikassa. Elämä tuntui rullaavan mallikkaasti.
Silloin yhtäkkiä hänen toinen vanha kaverinsa kertoi olevansa uskossa. Vuosikausien ajan tämä oli odottanut oikeaa hetkeä puhua hengellisyydestään ja pelännyt, miten kaveri hänen ulostuloonsa suhtautuisi. Nyt hän tähdensi Laitiselle, että tämänkin olisi tärkeää antaa elämänsä Jeesukselle. Alkoi samanlainen vääntö kuin Räyskälän-ystävän kanssa.
Vaikka Laitinen ei päästänyt sinnikästä ystäväänsä helpolla, jotain tapahtui. Eräänä loppukesän päivänä 2009 Laitiselle tuli kotonaan yhtäkkiä tunne siitä, että Jumala oli olemassa.
– Jokin pato murtui.
Laitinen hakeutui kristinuskon perusasioita käsittelevään Alfaan, joka tuntui nuoruuden ikävien kokemusten jälkeen turvalliselta vaihtoehdolta. Lahden vapaaseurakunnan järjestämällä kurssilla hän teki uskonratkaisun uudemman kerran.
– Tai ehkä tajusin, että olinkin ollut uskossa.
Joka tapauksessa Laitisen arvojärjestys muuttui. Hän oli katsellut aiemmin paljon televisiota, mutta enää ohjelmatarjonta ei kiinnostanut. Työn merkitys identiteetin määrittäjänä alkoi pienentyä, ja lahjoittamisesta tuli helpompaa ennen hyvin säästäväiselle miehelle.
Riittävän hyvä riittää
Seurakunnan kynnys madaltui, mutta edelleenkin Harri Laitinen viihtyi taustalla, hiljaisena jumalanpalveluskävijänä.
Kun häntä kysyttiin vuonna 2015 ehdolle Lahden vapaaseurakunnan vanhimmistoon, Laitinen oli otettu, muttei voinut ajatellakaan asiaa. Eihän hän ensinnäkään voinut sitoutua työnsä vuoksi säännöllisiin kokouksiin.
– Enkä, hyvänen aika, ollut viisas enkä vanha uskova.
Korona-aikana seurakunnasta löytyi työttömäksi jääneelle lentäjälle sopiva tehtävä. Laitinen ryhtyi pyynnöstä editoimaan jumalanpalveluksia, jotka epidemian vuoksi siirrettiin verkkoon.
– Katson aina uutisiakin tarkkaan, miten ne on leikattu, millaiset kuvakulmat niissä on ja miten ääni on hoidettu.
Nyt Laitinen on löytänyt itsensä myös ylistysbändin pianistina ja viimein vanhimmistostakin. Hän kertoo oppineensa, että riittävän hyvä voikin olla kylliksi.
– Minusta voi tuntua, että taitoni eivät riitä, mutta kun teen asiat Jumalalle ja ylistyksessäkin soitan hänelle, jännitys murtuu, hän pohtii.
– Riittää, kun käytän niitä taitoja, jotka Jumala on minulle antanut.
Teksti: Pia Korhonen
