Maailmantilanne koetaan haastavana, ympärillä on toivottomuutta ja pelkoa, eikä ongelmilta vältytä henkilökohtaisessa elämässäkään. Rovaniemen naistenpäivien järjestäjätiimi uskoi, että yhteen tuleminen, rakentuminen yhteisestä uskosta Raamatun äärellä, rukous ja vertaistuki voivat rohkaista ja antaa toivoa tämän ajan keskellä. Rovaniemen helluntaiseurakunnan Kairatemppelissä pidetyn tapahtuman järjestelyistä vastasivat luterilaisen seurakunnan, Pohjois-Suomen Kansanlähetyksen, helluntaiseurakunnan ja vapaaseurakunnan vapaaehtoiset.
Vaikutusala löytyy rukoillen
Pirjo Puurunen opetti tapahtumassa Jumalan antamasta vaikutusalasta, josta Paavali kirjoittaa. Kolmen naisen elämän kautta Puurunen piirsi kuvaa suunnitelmasta, joka Jumalalla oli Raamatun Deboraa, Sarpatin leskeä ja verenvuotoa sairastavaa naista varten.
Opetusten jälkeen keskusteltiin ja rukoiltiin pienissä ryhmissä. Kysymys omasta vaikutusalasta herätti paljon ajatuksia pitkin päivää. Monia rohkaisi se, että kahdesta Raamatun naisesta ei mainittu edes nimeä. Jumalan suunnitelma toteutui sen arjen keskellä, jossa he elivät.
Martta Kestilä, Reija Törneblom sekä Carmen ja Liliana Zometa löysivät kokoussalin vierestä mukavan nurkkauksen keskustelua ja rukousta varten.
– Vaikutusala lisääntyy kuuliaisuuden kautta, Kestilä totesi.
Carmen Zometa kertoi Jumalan suunnitelmasta ja kutsusta, joka toi hänet miehensä kanssa Suomeen El Salvadorista 15 vuotta sitten.
– Jumala puhui meille rukouksessa. El Salvadorissa elämä oli hyvin vaarallista väkivallan takia. Jumala puhui ensin miehelleni, että hänet viedään sieltä pois.
Kun Zometat murehtivat lapsettomuuttaan, Jumala puhui Carmenille, että hän antaa lapsia, jotka syntyvät hyvässä paikassa. Nyt jo Suomen kansalaisuuden saaneelle pariskunnalle on Suomessa syntynyt kaksi lasta.
Määräaikainen vaikutus
Ulla Ojuvan kokemuksen mukaan vaikutusala voi olla myös määräaikainen. Hänen työpaikallaan ei voi puhua Jumalasta, jos joku ei kysy. Jossakin vaiheessa hän tajusi, että Jumala alkoi tuoda hänen mieleensä arjen tilanteissa ihmisten nimiä, joiden puolesta oli tarkoitus rukoilla — joskus vain heitä siunaten, toisinaan täsmärukousaiheen puolesta. Näiden ihmisten kanssa hän on tekemisissä vain lyhyen ajan. Ojuva lisäsi hymyillen, että hänellä on huono nimimuisti.
Kahvijonossa jatkoimme aiheesta tapahtuman juontaneen diakoni Kirsi Hautaniemen kanssa. Hänen mukaansa yhdessä voimme rohkaista toisiamme, kun Jumala kutsuu eteenpäin omimmalta alueelta, turvallisuusvyöhykkeeltä.
– Kun lähtee toteuttamaan kutsuaan heikkoutensa tuntien, tulee tuntemaan myös Jumalan avun ja johdatuksen.
Jumalan läheisyydessä
Henna Kelloniemi opetti palvelemisesta kiinnittäen huomion yhteen jo Jesajan mainitsemaan Jeesuksen palvelutehtävään: lohduttaa murheellisia. Jos tulemme Jumalan läheisyyteen, hän lohduttaa, hänen läheisyydessään voimme tehdä parannusta, saada anteeksi ja virvoittua. Silloin meillä on samaa annettavana muille. Jumalaa ei kannata juosta pakoon. Hengellinen vahvuus on täydellistä riippuvuutta Jumalasta.
Tämäkin puhe herätti ajatuksia Jumalan läheisyydestä ja siitä seuraavasta palvelusta. Lea Valjus Kittilästä näkee esirukouksen kutsumuksen osana omaa tehtäväänsä. Siihen liittyy myös ylistys, jonka luonnollinen osa on jo psalmeista tuttu tanssi.
– Tapahtumissa on hyvä olla mukana myös järjestely- ja organisointitehtävissä. On hyvä alkaa tekemään eikä aina vain mennä vastaanottamaan. Välillä toki saa olla vain ottamassa vastaan.
Jumalan arvostama yhteisö
Sanna Haaparanta opetti elämästä yhteisössä, seurakunnassa. Se on Jeesusta palveleva yhteisö, jota Jumala arvostaa. Se on yhteys jokaista uskovaa varten. Yhdessä voimme osaltamme olla toteuttamassa Jeesuksen antamaa tehtävää kertoa hänestä aina maan ääriin saakka.
Evankeliumin kertomisesta muistutti myös naiset Kairatemppeliin tervetulleeksi toivottanut Elise Kalaniemi, helluntaiseurakunnan pastorin vaimo. Hän palvelee seurakunnassa erityisesti nuorisotyössä.
Kalaniemi kertoi hienon esimerkin tilanteesta, josta julkisuudessakin on viime aikoina puhuttu. Nuoret ovat kiinnostuneita Jumalasta, esittävät suoria kysymyksiä ja juttelevat mielellään hengellisistä asioista. Uskovat nuoret todistavat avoimesti kavereilleen.
Kalaniemet joutuivat olosuhteiden pakosta vaihtamaan 12-vuotiaan poikansa kristillisestä koulusta tavalliseen. Vanhempia jännitti, mahtaako tulla esiin, että hän on pastorin poika ja uskossa. Ja mitä siitä seuraa, jos ei tule esiin.
– Jännittyneinä kysyimme, onko hän kertonut itsestään. Joo, kaikille, kuului vastaus.
On hyvä alkaa tekemään eikä aina vain mennä vastaanottamaan.
Nuorten kiinnostus ilahduttaa
Keskusteluryhmässä oltiin todella iloisia ilmeisestä Jumalan työstä nuorten keskellä ja heidän rohkeudestaan todistaa uskostaan. Samalla todettiin, että vanhemman sukupolven kohdalla näin ei aina ollut.
– Jos meille tuli kylään ei-uskovia kavereita, melkein toivoin, etteivät ala kyselemään mitään, eräs osanottaja tunnusti.
– Työpaikalla ei saanut puhua Jumalasta, mutta kyllä joskus sanottiin, että uskovassa vaistoaa sisäisen rauhan, toinen lisäsi.
Pirjo Puurunen oli verenvuotoa sairastaneesta naisesta puhuessaan maininnut, että tämä sai kohtaamisesta Jeesuksen kanssa ja parantumisesta mahtavan todistuksen aiheen. Hänen vaikutusalansa muuttui tyystin. Puurunen totesi, että todistuksilla on uskoa kasvattava vaikutus, ja niitä kannattaa aina kuunnella.
Keskusteluissa seurakuntayhteys ja rukoustuki mainittiin yleensä voimavaroina. Mutta tuli esille sekin, että joskus voi olla aika, jolloin ei halua eikä pysty avaamaan omaa elämäänsä tai tulemaan yhteyteen. Silloin esirukoustuki on äärimmäisen tärkeää.
Tähän voisi lisätä, että eräs jo iäkkäämpi uskova vastasi tapahtumakutsuun, ettei enää yksinkertaisesti jaksa tulla isoon joukkoon.
Painavia palautteita
Päivän päätyttyä järjestelytiimillä oli syytä kiitolliseen hymyyn. Kirjalliset palautteet vahvistivat jo syntynyttä tuntumaa, että opetukset, keskustelut, ylistys- ja rukoushetket oli koettu rohkaiseviksi ja rakentaviksi.
Päätös käyttää opettajina paikallisia, tuttuja naisia tunnetumpien puhujien sijaan osoittautui oikeaksi. He eivät voineet puhua kovin korkealta tai hypätä junaan hyviä neuvoja annettuaan. He ovat täällä kanssamme edelleen haasteidensa keskellä toteuttamassa kutsuaan.
Palautteissa päivän lopussa muistettiin sen alku. Ovella pikku-Adeliina toivotti äitinsä Karoliinan kanssa jokaisen tulijan tervetulleeksi ja ojensi pienen tervetuliaispussin. Kirjallisen palautteen viestin kuulin myös ääneen lausuttuna: ”Kauniimmin meitä ei olisi voitu toivottaa tervetulleeksi. Tuli tunne, että juuri minua on odotettu. Kiitos, sinä kaunis pikkutyttö!”
Toinen kirjallinen palaute veti päivän tapahtumat yhteen: ”Mielestäni hyvin suunniteltu kokonaisuus. Mahdollisuus hiljentyä ylistyshetkien aikana. Puhujat hyvin valmistautuneet. Tauoilla mahdollisuus tavata tuttuja ja ennestään tuntemattomia. Kiireetön ilmapiiri, hoitava, silti ryhdikäs aikataulun mukainen eteneminen. Kiitos!”
