Veera oli ehtinyt käydä kotiseurakuntansa uusissa tiloissa vain kaksi kertaa. Sairaus ja heikkeneminen pitivät häntä lähes vuoteeseen sidottuna viimeiset vuodet hoivakodissa. Sielläkin Veera muistutti hoitajia siitä, millaisia enkeleitä he olivat ja miten tärkeää työtä tekivät.
Meidän kaikkien Veera — ja etenkin lähettien Veera ja Raili, ”tytöt” kuten heitä tavattiin kutsua.
Siunauksen toimittanut Timo Koivisto kuvasi Veeran elämää muun muassa näin:
Veera Ohranen syntyi 4.8.1925 Kyyjärven Saunakylässä ja kuoli 14. marraskuuta Telkänpesässä Jyväskylässä 99-vuotiaana. 14 lapsen suurperhe asui Kannokkoaho -nimisessä talossa metsän keskellä. Jotkut sisaruksista kuolivat nuorena, Niilo sodassa, ja nyt Veera viimeisenä sisaruksista.
Veera muisteli aina lämmöllä Saunakylän aikoja, puheli kalastuksesta ja vilkkaasta seurakuntaelämästä. Saunakylä ei koskaan lähtenyt hänen sydämestään, vaikka pieneltä kylältä tulikin nuorena lähtö maailmalle. Veera työskenteli Jyväskylässä kotiapulaisena, sittemmin makkaratehtaalla ja Tourulan tehtaassa, jossa hän tarkisti rynnäkkökiväärien lippaita eläköitymiseensä asti. Tästäkö työstä jäi isänmaallisuus, joka oli Veeralle tärkeää.
Merkittävä osa hänen elämäänsä oli myös usko Jumalaan ja Jeesukseen. Veera oli uskossa nuoruudesta saakka, mille Saunakylän herätys antoi pohjan. Hän löysi tiensä Jyväskylän vapaaseurakuntaan ja oman paikkansa siellä. Myöhemmin ystävät seurakunnasta pitivät Veeran asioista huolta.
Lähetystyö, Kiponniemi ja seurakunta olivat Veeralle tärkeitä. Hän oli esirukoilija. Senkö takia Jumala antoi hänen elää näin pitkän elämän? Me tarvitsimme Veeran rukouksia. Aina kun kävin Veeran luona, rukoilimme yhdessä. Lukemattomat ihmiset ovat rohkaistuneet Veeran palvelusta, rukouksista ja sanoista kuten: pidetään lippu korkealla!
Kun tapasin Veeran viimeisen kerran, hänen kuntonsa oli jo heikko. Hän kuiskasi pienellä äänellä: aamen, aamen. Näin Herran palvelijan elämänkaari sulkeutui. Veeran poismenon myötä monen elämään jäi suuri aukko, mutta hienot muistot ovat jäljellä. Nyt tarvitaan meidän rukoustamme, palveluamme ja elämämme uhraamista. Veera jätti viestikapulan meille.
Kun Veera oli näin kauniisti siunattu, ja muistotilaisuus alkoi, oli lähes loputon se muistojen virta, jolla häntä kuvattiin. Aina ystävällinen, muista kiinnostunut, rukoilija, uskonhenkinen matkailija lähetyskentillä… Veera kertoi usein, miten aika ei tule pitkäksi, koska on käytävä lähettien luona Japanissa, Kiinassa, Intiassa, Kongossa, Thaimaassa, Papua-Uudessa-Guineassa, Himalajalla…. Pitkät olivat hänen rukousretkensä ja kaikki rukoukset rakkaudesta syntyneet.
Ja ne paketit! Kuivattua leipää, hapankorppuja, jauhettua mustikkaa, kuivia omenoita huolella pakattuna alle 10 kilon pakettiin, joka ommeltiin käsin kiinni kaikilta sivuilta. Mistä olikaan alkanut tämä ainutlaatuinen palvelutehtävä! Useat lähetit välittivät juhlaan muistoja rakkaasta huolenpidosta, jolla Veera paketteja lähetti. Ja miten sopivaan aikaan ne monesti tulivatkaan perille. Lähettien kiitos ja rakkaus oli vahvasti juhlassa läsnä. Heidän nimissään laskettiin Veeran arkulle myös mitä kaunein rakkaudesta kertova ruusu.
Veeran sukulaisia oli läsnä kolme. Hekin muistelivat (iso)tätiään täysin yhtenevästi muun saattoväen kanssa. Kaunis juhla päättyi liian pian. Koimme olevamme lähellä Taivasta, iloitsimme kuten Veera oli kehottanut, ja tiesimme että yhden rukoilijan paikka on nyt tyhjä. Hiljaa päätimme osaltamme täyttää sitä paikkaa. Veera ansaitsee kaiken kunnioituksemme, hän näytti tietä siinä, miten voi vanheta kauniisti ja käyttää elämänsä johonkin itseään suurempaan. Elävä ja siunaava on hänen muistonsa!
