Vilho Johan Ohranen syntyi Kyyjärven Saunakylällä 11.6.1929 ja kuoli Saarijärvellä omassa kodissaan 95-vuotiaana 1.4.2025. Vilma-äitiä ja seitsemää lasta kohtasi suuri menetys, kun Niilo-isä kuoli talvisodassa isänmaan puolesta. Vilho oli 10-vuotias. Perhe-elämää jatkettiin ilman isää vaatimattomissa oloissa. Elettiin maaseutuelämää, ja Vilho oppi työn tekoon lapsesta lähtien. Tulipalo tuhosi kodin, ja nuori Vilho oli rakentamassa uutta kotia armeijan aikana.
Vilho tuli uskoon ennen armeijaa, ja heti armeijassa ollessaan Vilho perusti kuoron, johon tuli myös mukaan kantahenkilökuntaa. Musiikki oli näin vahvasti heti Vilhon uskonelämän alkutaipaleista lähtien. Vilhon työura oli metsätöitä, rakennus- ja maalaustyötä ja hitsaamista.
Vilho löysi rinnalleen Saunakylältä Saimin, Vähämäen tytön. Pidettiin harvinaiset kaksoishäät, kun veljekset Onni ja Vilho menivät naimisiin Vilhon Saimin kanssa, ja Onni Lainan kanssa. He asuivat pisimpään ja viimeisimpänä pitkään Saarijärvellä. Perheeseen syntyivät Markku, Sinikka ja Annikki, joka menehtyi sairauteen 39-vuotiaana. Saimin kuoleman jälkeen Vilho eli leskenä 12 vuotta.
Seurakuntaelämä oli tärkeää Vilholle. Kuoron johtaminen ja perustaminen oli verissä, ja se oli Jumalan lahjaa. Vilho johti kuoroa 52 vuotta, mikä on lukema, johon kovin moni muu ei liene päässyt.
Vilhon kuorot olivat moniäänisiä. Kuoro oli neliääninen jo lapsuuskodista lähtien, kun Vilho siellä harjoitutti sisaruksiaan uusimpiin kuorolauluihin ja aina siitä eteenpäin.
Vilho opiskeli kitaran soittoa ja musiikin teoriaa. Hän kehitti itseään ja lahjaansa ajatuksella, että pyritään hyvään tasoon, koska Jumalalle tehdään asiat niin hyvin kuin voidaan. Presidentti Martti Ahtisaari myönsi Vilholle musiikkiansioista musiikin alan director cantus -arvonimen. Vilho sanoi: ”Minussa on kaikki muut viat, mutta papin vikaa ei ole yhtään.” Vilho julisti hyvää sanomaa musiikin kautta. Näin hän kuitenkin toteutti pappeutta, koska onhan eri tapoja palvella Jumalaa ja julistaa evankeliumia eri lahjoilla.
Vilho oli aina myönteinen ja reipas. Hänellä tuikki pieni huumori pilke ja hän oli hyvin sosiaalinen. Minä ihmettelin viime kesänä, kun Vilho 95-vuotiaana pystytti Saunakylällä pihatelttoja kuumassa säässä. Hän kantoi putkia ja jaksoi tehdä töitä siinä missä muutkin. Vilho menehtyikin palvelutyönsä keskellä. Takana olivat musiikkiharjoitukset ja edessä esiintyminen Saarijärven vapaaseurakunnassa, mutta Vilho siirtyi laulamaan taivaallisia säveliä. Liekö taivaallinen kuoro jo perustettu.
Vilho oli tunnettu siitä, että hän kumarsi hyvin syvään, lähes maahan asti. Muistotilaisuudessa eräs muistelija kertoi, kuinka hänen onnitteli Vilhoa tämän 95-vuotispäivillä. Taas kerran Vilho kumarsi syvään, ja onnittelija valitteli, ettei hän pysty kumartaa noin syvään. Vilho vastasi: ”Ei se haittaa, sinulla on 25 vuotta aikaa harjoitella minun ikääni asti!” Me jäljelle jääneet jatketaan harjoittelua ja Jumalaan luottamista. Palvellaan Jumalaa parhaamme mukaan, ja se riittää, koska Jumalan armo riittää, ja Jumala kantaa. Vilho jätti meille kauniin esimerkin Jumalan ja ihmisten palvelemisesta ja rakastamisesta.
