Elokuun alussa Hengen uudistus kirkossamme ry:ssä tapahtui johtajavaihdos. Kuusi vuotta yhdistystä johtanut pastori Timo Pöyhönen teki tilaa teologian maisteri Johanna Sandbergille, joka on toiminut vuosikymmenen ajan Hengen uudistuksen yhteisövalmentajana. Pöyhönen jatkaa yhdistyksen valmennusjohtajana. Vaihdos tapahtui KesäSpirit -tapahtumassa, joka järjestettiin 2.–4. elokuuta Lempäälän Ideaparkissa.
Elämän kaipuu
Vammalassa kasvanut Johanna Sandberg sai uskovan perheen tyttärenä hyvät eväät elämään. Myös hoitoperheen ”varavanhempien” rooli oli merkittävä uskon syntymisessä.
– Olin silloin niin pieni, etten muista aikaa ilman Jeesusta, Sandberg taustoittaa.
Erityisen kokemuksen hän muistaa. Huvittavaa kyllä se tapahtui vessassa.
– Pyysin Jeesusta antamaan syntini anteeksi. Yllätyin, kun tunsin aivan kuin taakan lähtevän sydämeltä.
Seurakuntien leireiltä hän etsi ja löysi aitoa elämää, joka resonoi oman sydämen tahdissa. Varhaisteini-iässä alkoi kiinnostaa lähetystö. Operaatio Mobilisaation (OM) lehti piti kipinää yllä. Aikuistuttuaan Sandberg toimikin puoli vuotta OM:n palveluksessa Intiassa. Se jätti lähtemättömän vaikutuksen, mutta eri tavalla kuin hän oli odottanut.
– Odotin, että lähetyskentällä saan kokea vahvasti Jumalan valtakunnan todellisuutta, mutten kokenut yhtään mitään! Päin vastoin, koin Jumalan poissaoloa. Aika oli hengellisesti raskas, Sandberg sanoo.
Kriisi helpotti vasta jälkeenpäin, kun hän oivalsi Jumalan tarkoituksen.
– Luottamukseni Jumalaan oli pienestä pitäen perustunut kokemukseen hänen läheisyydestään. Intiassa oli perustauduttava yksin Sanaan. Se oli kasvattavaa.
Opettajaksi, mutta toisella tavalla
Intiasta kotiuduttuaan Sandberg oli isojen kysymysten edessä. Opettajan työ kiinnosti, mutta ovi koulutukseen ei auennut toisellakaan yrittämällä. Sandberg päätyi teologiseen tiedekuntaan Helsinkiin ja valmistui uskonnonopettajaksi. Opintovuosien kokemukset kesäteologina rippikoululeireillä avasivat uusia, kiehtovia näkymiä.
– Olin aina halunnut opettaa, ja niissä sain opettaa Raamattua! Sandberg iloitsee.
Gradun valmistuminen ja opintojen päättyminen ei ollut hänelle pelkästään iloinen asia.
– Surin sen kaiken kivan loppumista. En nähnyt mahdollisuutta jatkaa hengellistä nuorisotyötä opettajan koulutuksella.
Mutta Jumala näytti puuttuvan asioiden kulkuun. Metroasemalla vastaan käveli tuttu pastori, ja pitihän siinä hiukan vaihtaa kuulumisia. Kuultuaan, että Sandberg oli valmistunut, pastori ojensi puhelinnumeron ja kehotti soittamaan. Helsingin Kansanlähetys etsi nuorisosihteeriä.
– Koin haastattelun jälkeen, että tämä on oikea tie. Jumala avaa minulle joko tämän tai jonkin muun oven, opettajan paikkoja en hae, Sandberg selvittää.
Hän tuli valituksi. Siitä alkoi kuuden vuoden antoisa, kasvattava ja hieman rankkakin työjakso.
Jotain ihan uutta
Helsingin Kansanlähetyksen opiskelijat esittivät Sandbergille haasteen, joka muutti yhteisön toiminnan lopulta perin pohjin. Nuoret kaipasivat kristillisyyteensä muutakin kuin viikoittaiset kokoontumiset. Jotakin, mikä elää ja näkyy arjessa. Sandbergilla ei ollut vastausta, mutta hän lähti etsimään sitä.
Ovi uuteen alkoi raottua, kun kollega Pohjanmaalta kertoi hyvällä menestyksellä pienryhmien kautta toteuttamastaan opetuslapseuttavasta solutyöstä. Sandberg syttyi heti.
– Aloin lukea aiheesta ja hain tukea Helsingin Verkosto-seurakuntayhteisöstä. Kävin siellä kouluttautumassa ja haastattelin työntekijöitä. Sen pohjalta muutimme täysin toimintakulttuuriamme, Sandberg kertoo.
Opetuslapseuttavat pienryhmät alkoivat muovata laajemminkin hänen näkyään seurakunnasta.
– Seurakunta ei todellakaan ole tilaisuus kerran viikossa eikä laitos, joka tuottaa palveluita ihmisille. Tajusin, että kaikki, mitä Jumala haluaa tehdä maailmassa, tapahtuu yhteyden kautta, Sandberg kertoo edelleen silminnähden innostuneena.
Sapattivuosien sykleissä
Kuuden intensiivisen vuoden jälkeen hiljattain naimisiin mennyt Sandberg kaipasi taukoa ja hakeutui sapattivapaalle. Sandbergit ovat kokeneet sapattivuodet myöhemminkin siunaavina ja antoisina.
– Minua inspiroi Raamatun kehotus tehdä kuutena vuonna työtä ja seitsemäntenä antaa maan levätä ja elää sillä, mitä se tuottaa. Voisiko tässä olla siunaus tämänkin päivän Jumalan kansalle? Sandberg pohtii.
Juuri päättynyt kolmas sapattivuosi tarjosi tilaisuuden täydentää teologisia opintoja. Vielä merkittävämpää oli levähtää, virvoittua ja syventää omaa jumalasuhdetta.
– Kun vastuu pienenee, voi sukeltaa syvemmälle, Sandberg tiivistää.
Edellisen sapattivuoden perhe vietti Texasissa Yhdysvalloissa pastori John Burken johtamassa Gateway-seurakunnassa. Johanna palveli pienryhmätiimissä, joka vastasi hengellisen kasvun polusta.
– Halusimme oppia, miten seurakunta voi luoda ”tule sellaisena kuin olet” -kulttuurin postmodernissa ympäristössä. Se oli murroskausi itsellenikin. Ilman oman identiteetin vahvistumista — kuka olen Jumalan silmissä — en olisi sitä, mitä nyt olen, Sandberg arvioi.
Hengen uudistuksen piiriin
Yhteys Hengen uudistus kirkossamme -yhdistykseen syntyi runsaat kymmenen vuotta sitten tavalla, jossa oli taas vahva johdatuksen maku. Timo Pöyhönen, silloinen hallituksen puheenjohtaja, heitti Sandbergille ajatuksen työyhteydestä. Ajatus ei aluksi tuntunut realistiselta pienen lapsen äidin korvissa. Kun ilmeni mahdollisuus aloittaa hyvin pienestä, Sandbergia alkoi kiinnostua.
– Äkkiä ravintolailta kavereiden kesken alkoi muistuttaa työhaastattelua, ja kaikkea mitä sanoin, käytettiin minun hyväkseni, Sandberg naurahtaa.
Hän aloitti tammikuussa 2014 järjestön yhteisöinspiraattorina 20-prosenttisella työajalla. Työ alkoi lähes tyhjästä.
– Sain listan puhelinnumeroita ja aloin koota yhteisönrakentajien verkostoa ja valmistella Spirit-tapahtumaa, Sandberg tarkentaa.
Nyt, kymmenen vuoden jälkeen, yhdistyksellä on kymmeniä yhteisöjä paikallisseurakunnissa sekä alueellisia verkostoja, joissa mentoroidaan johtajia. Käynnissä on kaksivuotisia Yhteisöhautomo-tiimivalmennuksia alkavien yhteisöjen tueksi.
– Olen vetänyt mentorikoulutuksia ja tiimivalmennuksia. Päätyö on käydä seurakunnissa ja tavata tiimejä ja työntekijöitä, Sandberg valaisee.
Saan lähteä rukoilevan yhteisön keskeltä ja palata sinne.
Oma kotiseurakunta Riihimäellä on toiminut hänelle ruohonjuuritason toimintaympäristönä. Riihimäellä on pidetty 40 vuotta Sanan ja rukouksen iltoja, joista Sandberg nykyään vastaa yhdessä tiimin kanssa. Viime vuoden aikana illoissa on puhaltanut uudistuksen tuuli.
– Isien kaivama kaivo oli alkanut umpeutua, väki ikääntyä ja vähetä. Nyt on tullut uutta elämää ja uusia vastuunkantajia. Kun kierrän Suomea, saan lähteä rukoilevan yhteisön keskeltä ja palata sinne, Sandberg iloitsee.
Pieni yhdistys — suuri näky
Hengen uudistus kirkossamme -yhdistyksellä ei ole koskaan ollut monia työntekijöitä eikä se ole pyrkinyt kasvamaan suureksi, mutta sillä on iso näky Pyhän Hengen työn vahvistumisesta seurakunnissa eri tavoilla.
– Emme ole oma herätysliike. Näkymme on tukea paikallisseurakuntia uudistumaan hengellisesti. Armolahjat on tarkoitettu yhteydessä käytettäväksi. Jos seurakunnassa ei ole toimivaa yhteyttä, seurakuntalaisten on vaikea löytää palvelu- ja kasvupaikkaa lahjoilleen, Sandberg pohtii.
Juuret juontavat 1970-luvulle, jolloin Niilo Yli-Vainiosta tunnetuksi tullut karismaattinen herätys läikkyi aidan yli myös luterilaiselle puolelle. Ihmisiä kaatui ja parani, ja uudenlaisen Hengen liikehdinnän kaitsemiseen tarvittiin viisautta. Yhdistystoiminta katsotaan alkaneeksi vuonna 1978, kun Vivamoon Lohjalle kokoontui parisataa pappia ja maallikkoa näiden teemojen äärelle. Alkoi rakentua verkosto, jossa ihmiset ovat saaneet oppia ja kokemusta Pyhän Hengen toiminnasta, ja vieneet sitä omiin seurakuntiinsa.
Saan lähteä rukoilevan yhteisön keskeltä ja palata sinne.
Vuonna 2010 Hengen uudistus otti strategiseksi tavoitteekseen synnyttää Pyhän Hengen voimassa eläviä yhteisöjä, joiden kautta koko luterilainen kirkko voi tulla eläväksi.
– Rakenteethan eivät ratkaise, vaan Jumalan antama elämä. Jeesus teki vain, mitä näki Isän tekevän. Haluamme nähdä, mitä Jumala on tekemässä, liittyä siihen ja tukea sitä, Sandberg tiivistää.
Kysymykseen, onko järjestölle riittävästi tilaa ja toimintavapautta luterilaisessa kirkossa, Sandberg antaa kaksiosaisen vastauksen.
– Olemme valmiit tekemään työtä kaikkien kanssa ja kaikkialla, mihin olemme tervetulleita. Mutta kyllä, meitä kohtaan koetaan myös epäluuloa. Meistä olisi ihanaa, että koko kirkko uudistuisi, mutta se ei ole meidän käsissämme, Sandberg muotoilee.
Pyhän Hengen syvähoitoa
Vaikka Pyhän Hengen tärkein tehtävä on uskon herättäminen, hän vie ihmisen syväänkin puhdistumiseen ja olemuksemme juurille. Suuria kysymyksiä ovat: mikä syvimmällä tasolla ohjaa minua — pelko, ylpeys vai oma kunnia? Entä jos Jumala saa tulla sen tilalle? Johanna Sandberg tähdentää, että se, mikä näkyy ulospäin, ohjautuu siitä, mikä on syvällä sielussamme.
– Armolliset, totuudelliset ja turvalliset yhteisöt antavat tilaa tälle prosessille. Kuka uskaltaisi lähteä käsittelemään syvimpiä haavojaan ja syntejään, jos joutuisi samalla pelkäämään tuomitsemista tai leimaamista.
– Seurakunnan pitää kestää niin paljon keskeneräisyyttä ja kipua, että ihmiset voivat tulla näkyviin niiden kanssa. Tällaista seurakuntaa haluan olla luomassa. Niin kauan kuin ihmiset ovat häpeän alla eivätkä sano sitä ääneen, he ovat sidottuja. Armo on monille iso arvo, mutta sen tulisi johtaa käytännössä siihen, että uskaltaa tulla näkyviin sen kanssa, mitä on pinnan alla. Armo ei ole laastari, se on lääke, Sandberg pohtii.
Tervettä uskoa, ei humanismia
Sandbergin työnäyn toinen keskeinen teema koskee hengellisyyttä. Kirkollinen kristillisyys ajautuu helposti ajan hengen virtauksiin. ”Toteuta itseäsi, olet hyvä sellaisena kuin olet” -sanomaa hän pitää humanistisena, maallistuneena ajatteluna, vaikka päälle lätkäistäisiin kristillinen leima. Siinä korkein arvo on mielihyvä. Kristilliseksi sanotaan kaikkea, mikä antaa luvan kokea olonsa mukavaksi.
– Raamatun sanoma on toinen. Jeesus sanoo: ”Joka haluaa seurata minua, ottakoon ristinsä ja kieltäköön itsensä.” Se on erilainen tie, Jumalan tahdon, kunnian ja valtakunnan etsimisen tie. Sillä tiellä löytyy ilo ja rauha, Sandberg muistuttaa.
Siksi hän pitää erityisen tärkeänä sitä, millaisia yhteisöjä seurakuntiin synnytetään. Johtavatko ne Jeesuksen tielle vai antavako yhteisöt ihmisten kulkea omaa tietään, mikä ei lopulta tuo täyttymystä? Vain hengellisesti terve seurakunta voi kirkastaa Jeesusta ja kasvaa siihen potentiaaliin, johon Jeesus on sen tarkoittanut.
Oma verkostonsa Hengen uudistuksella on vahvasti kasvavan uushenkisyyden parissa.
– Uushenkisyys on helppo mutta väärä vastaus ihmisen kaipuuseen. Seurakunnan ei pidä tarjota samaa vastausta kuin maailma. Uushenkisyydestä voimme kuitenkin oppia tämän ajan kieltä ja toimintakulttuuria, ettemme rakenteillamme estä aitoa etsintää, Sandberg toteaa.
Linkkejä Vapaakirkkoon
Hengen uudistus kirkossamme -yhdistyksen päätarkoitus on toimia uudistusliikkeenä luterilaisen kirkon sisällä. Samalla se on ollut avoin ja verkostoitunut yli kirkkokuntarajojen. Vapaakirkonkin kanssa on yhteyksiä.
– Toin Gatewaylta Suomeen Hengellinen kasvupolku -materiaalin, jonka edeltävää versiota on käytetty Vapaakirkonkin puolella. Joissakin seurakunnissa olen kouluttanut ryhmänvetäjiä sen käyttöön. Teopolis on tarjonnut meille tilat moniin koulutuksiin ja tapaamisiin, ja henkilösuhteet ovat lämpimät muun muassa M4-seurakunnanistutusverkoston ja New Winen puitteissa. Kenno ja Jana Leier olivat mukana kouluttajina ensimmäisessä Yhteisöhautomossamme, Sandberg listaa.
Yhteys Vapaakirkkoon on hänen perheelleen myös henkilökohtainen.
– Mieheni ja 11-vuotias poikani ovat löytäneet ihanan ja arvokkaan seurakuntayhteyden vapikselta. Siellä on vetovoimainen lapsi- ja nuorisotyö, joten Vapaakirkko on minulle tuttu paikallisseurakuntatasollakin. Lämmin vieraanvaraisuus leimaa kattavasti kokemustani Vapaakirkosta, ja siitä haluan ottaa mallia itsekin, Johanna Sandberg kiittää.
