140 kohtaamista ja lukemattomia tarinoita

Nuoret olivat avoimia keskusteluille. XEE-tiimi tavoitti lukuisia uskosta kiinnostuneita puistossa. Kuva: Toni Linjama
XEE-tiimit rohkaisivat tavallisia kristittyjä kertomaan uskostaan ja kuuntelemaan ihmisiä aidosti.

Vapaakirkon kesäjuhlilla nähtiin tänä vuonna jotain tavallisuudessaan poikkeavaa, kun ”XEE – Evankeliointi elämäntavaksi”-työn tiimit lähtivät kolmena päivänä liikkeelle kohtaamaan ihmisiä siellä, missä he olivat: puistoissa, kauppakeskuksissa, kaduilla ja jopa videopuheluiden välityksellä.

Kesäjuhlien keskellä huomio kiinnittyi punaiseen XEE-maitokärryyn, joka toimi työn esittelypisteenä. Kärryn luona tarjottiin mehua, käytiin keskusteluja ja järjestettiin arvonta. Vielä merkittävämpää oli kuitenkin se, mitä tapahtui kärryn ympäriltä liikkeelle lähteneissä tiimeissä.

Joka päivä liikkeellä oli seitsemästä kahdeksaan noin kolmen hengen ryhmää. Ennen lähtöä kokoonnuttiin lyhyeen koulutukseen ja rukoukseen, ja päivän päätteeksi kokemukset jaettiin yhteisessä palautetilaisuudessa. Varsinaista kohtaamistyötä tehtiin yli kolme tuntia päivittäin.

Yksi tapahtuman rohkaisevimmista havainnoista oli osallistujajoukon monipuolisuus. Mukana oli nuoria, nuoria aikuisia, perheenäitejä lastenrattaita työntäen sekä eri-ikäisiä miehiä ja naisia. Osa liittyi mukaan spontaanisti ilman ennakkosuunnitelmia. XEE-työn perusajatus näkyi käytännössä: evankeliointi ei ole vain harvojen tehtävä, vaan jokaisen kristityn mahdollisuus kohdata ihmisiä omassa arjessaan.

—Kolmen päivän aikana tiimit kohtasivat yhteensä noin 140 ihmistä, XEE:n toiminnanjohtaja Toni Linjama totesi.

Ryhmän palautepalaveri käytiin Teopoliksen sisätiloissa. Kuva: Markus Nikkanen

Yksi puhuttelevista tilanteista alkoi rukoushetkessä saadusta vaikutelmasta. Eräs nainen koki sydämelleen koripalloa pelaavat nuoret, ja hetken kuluttua kenttä löytyi. Nainen lähestyi poikia ja kysyi, kuka heistä pelaa myös jalkapalloa. Yksi nuorista kertoi harrastavansa lajia, jolloin hän sai kuulla samana iltana kesäjuhlilla puhuneista tunnetuista jalkapalloilijoista. Samalla myös muut kentällä olleet nuoret kuulivat keskustelun.

Toinen koskettava kohtaaminen tapahtui nuoren miehen kanssa, joka kertoi tulleensa uskoon kaksi vuotta aiemmin mutta ajautuneensa sittemmin kahdesti takaisin huumeiden käyttöön. Tiimiläiset kuuntelivat hänen tarinaansa ja puhuivat hänelle Taivaallisesta Isästä, jonka rakkaus ei ole muuttunut epäonnistumisista huolimatta. Nuori mies antoi yhteystietonsa, ja hänen puolestaan rukoiltiin.

Eräs mies puolestaan kertoi kärsivänsä vakavista mielenterveyden haasteista.

—Jos en olisi ottanut paria kaljaa, olisin kotona enkä pystyisi puhumaan teille, hän sanoi.

Nyt keskustelu kuitenkin syntyi. Tiimiläiset saivat kuunnella hänen elämäntilannettaan ja kohdata hänet ihmisenä ilman kiirettä ja ennakkoluuloja.

XEE-maitokärryt matkaavat seuraavaksi Konferenssiin Keuruulle. Kuva: Arto Rannila

Yksi viikonlopun keskusteluista käytiin kahden nuoren mormonimiehen kanssa. He tulivat itse juttelemaan XEE-tiimiläisten kanssa, ja keskustelu jatkui lähes tunnin ajan. Puheissa käsiteltiin kristinuskon ja mormoniopin keskeisiä eroja, mutta sävy säilyi koko ajan kunnioittavana ja rakentavana.

Kohtaamisten joukossa oli myös henkilöitä, jotka tekivät uskonratkaisun. Monille kerrottiin oma uskoontulotarina, useat kuulivat evankeliumin sanoman ja tavattuja kutsuttiin mukaan kesäjuhlien ohjelmaan.

Kesäjuhlien kohtaamiset osoittivat jälleen, että ihmiset kaipaavat edelleen aikaa, kuuntelua, välittämistä ja toivoa.

—Kunnioittavat ja rakkaudelliset kohtaamiset ihmisten kanssa olivat tämän työn sydän. Oli ilo nähdä, kuinka tavalliset seurakuntalaiset rohkaistuivat kertomaan uskostaan ja kuuntelemaan ihmisiä aidosti, osallistujat kuvaavat.

Kesäjuhlien päättyessä tunnelma oli kiitollinen. Kolmen päivän aikana syntyi lukuisia keskusteluja, rukoushetkiä ja uusia yhteyksiä. Ehkä juuri siinä näkyi Evankeliointi elämäntavaksi -työn ydin: tavalliset kristityt lähtivät liikkeelle, kohtasivat ihmisiä heidän omassa arjessaan ja jakoivat toivoa yksi keskustelu kerrallaan.

Vapaakirkon valtakunnallisen XEE-työryhmän puolesta Ari Urhonen
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää

Luetuimmat

Uusimmat

MAINOS