Katukirkkoillassa pidetään vajaan tunnin mittainen Sanan ja laulujen tilaisuus sekä jaetaan ruokatarvikepussit tarvitseville. Kaikille tarjotaan myös voileipäkahvit. Vapaaehtoisina palvelee monenikäisiä avustustyöhön sitoutuneita, jotka haluavat auttaa yllättäen työttömiksi tai muuten niukkaan taloustilanteeseen joutuneita. Heistä monet ovat Ukrainasta sotaa paenneita, äitejä lapsineen, vanhuksia, eri maista tulleita opiskelijoita ja monenikäisiä paikallisia, osa elämän kouluissa murjoutuneita.
Maanantaiaamuisin käy Forssan vapaakirkossa jo kello kahdeksan iloinen tohina. Neljästä eri järjestäjäseurakunnasta koottu vapaaehtoistyön sydämelleen saanut joukko aloittaa kaupoista ja leipomoista saatujen tai ostettujen ruokatarvikkeitten pussittamisen iltakuudelta pidettävään Katukirkko-tapahtumaan. Pussitus vie isoltakin joukolta aikaa ja kysyy rakkaudellista halua auttaa kärsiviä.
Osa katukirkkotyöntekijöistä on ollut mukana toiminnassa jo yli 25 vuotta! Osa on äskettäin työhön tulleita, mikä onkin tärkeää, sillä vanhimmasta päästä aina joku — vaikka innokaskin — joutuu terveytensä tai muun syyn vuoksi hellittämään vapaaehtoistyöstä. Osa katukirkkotyön toimijoista osallistuu vain maanantaikokousten fyysiseen työhön, osa hengellisen sisällön jakamiseen, osa molempiin.
Koulukiusattu turvautuu päihteisiin
Marko Riikonen on yksi hiljattain Forssan katukirkkotyötä tekevien joukkoon liittynyt. Jumala johdatti hänet Forssan Vapaaseurakunnan yhteyteen, kun hääkellot soivat Riikoselle ja Forssan kukkapuodin Terjelle viime elokuussa. Riikonen kertoi elämänstoorinsa eräässä katukirkkoillan puheessaan, joka tulkattiin myös ukrainaksi.
– Monet täällä olette joutuneet kokemaan kaikenlaisia ikäviä asioita, varsinkin te ukrainalaiset. Ei ole ollut helppoa joutua sodan uhriksi ja sen vuoksi pakkotilanteessa joutua pakenemaan omasta kotimaasta. Joutua eroon rintamalle lähteneestä puolisosta ja muista läheisistä ja kokea pelkoa heidän puolestaan vieraalla maallakin, Riikonen sanoi puheensa aluksi.
Ihmiselämässä on monenlaisia vaikeuksia, joita Marko Riikonenkin on kokenut paljon. Hän on 52-vuotias ja ollut uskossa neljä vuotta.
– Ennen kuin Jumala pelasti minut, näin elämän kurjan puolen kaikkineen. Ihan ensimmäisestä luokasta lähtien olin koulukiusattu — koko kouluajan.
– Etsin siihen lääkettä ja aloin juoda jo 14-vuotiaana. Humalassa en ollutkaan enää arka ja ujo poika. Silloin olin mielestäni elossa! Kavereiksi muodostui niin sanottujen pahojen poikien seura. Tehtiin pikkurötöksiä ja juotiin.
Olisin niin mielelläni halunnut pois siitä maailmasta, mutta olin niin kiinni siinä, etten päässyt irti.
Kun Riikonen oli kaksikymppinen, tulivat mukaan lääkkeet ja hieman myöhemmin huumeetkin. Hän joi päivittäin vuosikausia niin paljon, että sai 28-vuotiaana pahan haimatulehduksen. Lääkäri totesi, ettei Riikonen saa juoda enää koskaan.
– Mutta mitäs, kun pääsin sairaalasta, join heti viikon putkeen ja jouduin uudestaan sairaalaan. Siellä sanottiin, että olisin voinut kuolla ja että ikinä en enää voi juoda, mies muistelee.
– No, en sitten enää juonut, mutta aloin käyttää huumeita päivittäin, koska olin muuten liian arka elämään siinä kaverimaailmassa, jossa elin.
Niinpä kaikki meni vielä paljon pahemmaksi. Elämääni tulivat päivittäisiksi poliisit, rikokset, huumeet. Vankilassakin tuli oltua. Elämää ympäröi väkivaltainen maailma.
– Minä en ole koskaan ollut väkivaltainen luonteeltani, mutta olen kokenut minuun kohdistuvaa väkivaltaa, tosi pahastikin joskus. Olisin niin mielelläni halunnut pois siitä maailmasta, mutta olin niin kiinni siinä, etten päässyt irti.

Uusi elämä aukeaa
Tuli kevät 2014, ja Marko Riikonen sai aivoinfarktin. Hän menetti puhekykynsä, tasapaino meni, ja muutenkin kunto romahti. Pikkuhiljaa puhe alkoi palata, vaikka oli alkuun huonoa.
– En osannut oikein kirjoittaakaan, ja monet muutkin asiat olivat pielessä. Siihen vielä päälle monen kuukauden vieroitusoireet.
– Ensimmäinen vuosi meni selviytyessä, sen jälkeen aloin kuntouttaa itseäni. Kävelykyky palasi normaaliksi noin viiden vuoden kuluttua. Mutta olin tuona aikana menettänyt oikeastaan kaikki kaverini. Koin, että elämällä ei ollut mitään annettavaa minulle. Ei niin mitään, Riikonen muistelee.
Se oli elämäni onnellisin päivä siihen mennessä!
Keväällä 2019 hän kiinnostui ensikerran hengellisistä asioista. Elokuun 14. hän meni Valkeakosken vapaaseurakuntaan — vain katsomaan, minkälaista siellä mahtaa olla.
– Illan lopuksi annoin elämäni Jeesukselle! Se oli elämäni onnellisin päivä siihen mennessä!
– Tiesin tehneeni paljon väärin ja pyysin monilta anteeksi. Pelko hävisi, ja sydämeni täytti yliluonnollinen rauha. Käsitin, että olin ollut menossa helvettiin, mutta tiesin ja tiedän, että olen matkalla taivaaseen.
– Minulla on Jeesuksen sovitustyön tähden hyvä ikuinen elämä hänen omanaan! Uskoontuloni jälkeen olen saanut varmasti ainakin 100 hyvää ystävää. Me Jeesukseen uskovat olemme kuin iso toisiaan rakastava perhe, Riikonen iloitsee.

Rukouksiin vastataan
Pari vuotta sitten seurakuntaystävät Valkeakoskella alkoivat rukoilla Riikoselle puolisoa.
– En heti yhtynyt niihin rukouksiin. Ajattelin vielä, kuka tämmöistä huolisi. Mutta vähän myöhemmin aloin kuitenkin itsekin rukoilla, että jos sinulla, Jumala, on jossakin joku minulle, sen pitää olla minulle mieleinen ihminen ja hänen pitää kokea aidosti, että minä olen hänelle mieleinen.
– Ne olivat isoja ehtoja, mutta vastaus tuli 18. elokuuta 2022. Yhteinen tuttu soitti ja kysyi, haluatko tutustua Terjeen? Tapasin Terjen muutama päivä myöhemmin, ja hän tuntui tosi mukavalta. Kaksi viikkoa siitä, ja sydämeni tiesi jo, että hänestä tulee vaimoni, Marko Riikonen kertoo.
– Terje on kaikkea sitä, mitä toivoinkin. Kukkakauppiaana hän on monille asiakkailleenkin lämpimän osanoton ja kaikkinaisen myötäelämisen osoittaja — iloissa ja suruissa. Uskoon tulemiseni antoi minulle todella onnellisen elämän, ja hyvän vaimon saaminen tämän uuden elämän myötä on valtava ilo, josta kaikesta kiitän Jumalaa, Riikonen sanoo.
Niin kuin Jumala on minut pelastanut ikuisen tuhon tieltä, samoin tämä sama pelastus on tarjolla kaikille muillekin.
Hän päätteli maanantaisessa kirkkoillassa puheensa sanoilla:
– Niin kuin Jumala on minut pelastanut ikuisen tuhon tieltä, samoin tämä sama pelastus on tarjolla kaikille muillekin, sillä Jumalalle ei ole mieleen uskosta osattoman kuolema, vaan se, että hän ottaisi Jeesuksen vastaan oman elämänsä Herrana ja Vapahtajana ja saisi hänen omanaan iankaikkisesti kestävän hyvän elämän.
– Kukaan ei ole elämässään niin alas painunut, etteikö hän kelpaisi Jeesukselle.