Läsnäoloa: Laukaassa rakennetaan yhteisöä

Syksyllä 2021 Laukaan yhteisö aloitti perhekerhon, joka tässä on retkellä. Seurakunnan isoäidit saivat toiminnan kautta aivan uuden ja kiitellyn palvelutehtävän.
Vapaakirkollinen toiminta alkoi Laukaassa pienen tauon jälkeen uudelleen. Toiminnan vastuullisena henkilönä toimii Kari Ahlroth yhdessä Erja-vaimonsa kanssa. Pieni Toivon yhteisö on muuttamassa marraskuun alusta suurempiin tiloihin ihan Laukaan keskustassa.

Seurakuntayhteisön nykyisetkin tilat ovat ihan Laukaan keskustassa. Toiminta alkoi uudelleen 2018, kun pieni joukko vastuullisia Ahlrothien johdolla kutsuivat vanhoja paikkakunnalla asuvia vapaakirkollisia mukaan. Tällä pienellä joukolla pohdittiin yhteisön arvoja ja sitä, millaista yhteisöä ylipäätään ollaan rakentamassa.

– 2019 avasimme Toivon Cafén, joka on avoinna joka toinen lauantai. Tavoitteena on, että rennossa ilmapiirissä ihmiset saisivat tulla aidosti kohdatuiksi ja kokea Jeesuksen läsnäolon muuttavan voiman. Toivon Cafessa on mm. ihmisten haastatteluja, muutamia lauluja, maksimissaan 20 min. alustus ja aiheeseen liittyvien kysymysten pohdintaa pöytäryhmissä. Samaan aikaan on lapsillle pyhäkoulu, Kari selittää.

Joka toinen viikko on 7–8 pienryhmää, joissa jaetaan elämää, käsitellään ryhmistä riippuen eri teemoja tai Raamatun tekstejä. Varsinaista systemaattista opetusta pienryhmissä ei ole.

– Pienryhmät ovat seurakunnan selkäranka. Niiden tarkoitus on palata alkuseurakunnan malliin: syödään yhdessä, jaetaan elämää, pysytään apostolien opetuksessa ja toimitaan yhteisönä, joka elämän kautta toimittaa jumalanpalvelusta, hän jatkaa.

Kari toteaa naurahtaen, että Toivon Cafén puhujia ei koskaan julkaista etukäteen, koska yhteisö haluaa välttää sitä, että ihmiset juoksevat ihmisten perässä. 

– Kristus on toiminnan keskiössä ja Hänen sanansa! Jos Jeesus ei ole täällä, meillä ei ole mitään, teroittaa Ahlroth.

Yhteisöpäivä yllätti

Toukokuussa Laukaan seurakuntayhteisö päätti pitää yhteisöpäivän Kiponniemessä.

– Se oli meille uusi aluevaltaus ja ajattelimme, että olisi erittäin hyvä, jos saisimme 30 osanottajaa Kiponniemeen. Todellinen yllätys oli, että osanottajia oli yli 50! Kari kertoo.

– Se oli meille merkki siitä, että nyt pitää lähteä eteenpäin. Meille oli tarjottu uusia isompia tiloja läheltä nykyistä tilaa, ja tunsimme, että nyt pitää tarttua rohkeasti tarjoukseen.

Aiomme jatkaa samalla tavalla kuin tähän saakkakin: yksinkertaista ja yhteisöllistä toimintaa, jossa kenenkään ei tarvitse vaivautua, jos sattuu tulemaan sisään.

Nykyisten tilojen lähellä oleva taloyhtiö oli jo vuoden alussa tarjonnut alakerran liiketilaa vapaakirkollisten käyttöön. Remonttia vaativa tila oli melkein tuplasti niin iso kuin entinen ja kustannusten kasvamista mietittiin tarkasti.

– Yhteisöpäivä osoitti meille, että Jumala on toiminnassa mukana ja niin uskalsimme vuokrata 316 neliön tilat, onhan se melkein kuin Joh. 3:16, Kari naurahtaa.

– Ja kun saimme Kiponniemestä vielä työtoiminnassa olevia ViaDian asiakkaita tekemään remonttia, johon Jyväskylän vapaaseurakunta puolestaan antoi pääomaa rakennustarvikkeitten hankintaa varten, tie näytti varsin selvältä, hän jatkaa.

Uusiin tiloihin muutetaan marraskuun alusta.

– Aiomme jatkaa samalla tavalla kuin tähän saakkakin: yksinkertaista ja yhteisöllistä toimintaa, jossa kenenkään ei tarvitse vaivautua, jos sattuu tulemaan sisään. Kaikki toiminta on avointa ja taustoja ei kysellä, Kari päättelee.

Juttu on ilmestynyt Vapaakirkon Läsnäoloa-lehdessä.

Kiponniemen yhteisöpäivä oli pienelle seurakuntayhteisölle todella tärkeä ja paljon hyvää palautetta kerännyt tapahtuma. Mukaan odotettiin 30 osanottajaa, mutta liki 60 tuli ja rakentui yhdessä.
Teksti: Juhani Ilkka
JAA ARTIKKELI:

Luetuimmat

Uusimmat

MAINOS
MAINOS