Viisi vuotta sitten Katariina Lipponen palasi yksin kotiin Ristijärven Emäjoen rannalle. Puiden ympäröimässä pihapiirissä kaikki oli ennallaan. Sisällä talossa kukat ja viherkasvit kukoistivat. Kaikki oli ennallaan ja kaikki oli muuttunut. Jaakko, Katariinan aviomies, vuosikymmenten matkakumppani, oli juuri äsken kuollut Kajaanissa.
Kaikki oli ennallaan ja kaikki oli muuttunut.
Körttipitäjän kasvatti
Katariina Lipponen on kiitollinen niistä elämän varrella saaduista eväistä, joista on riittänyt voimaa menetyksen ja muutosten aikoina.
Savossa, Nilsiän körttipitäjässä, syntynyt tyttö kasvoi perheen ja sukulaisten keskellä turvallisessa ympäristössä. Mummo vei häntä kirkkoon ja seuroihin, kylän lapset kokoontuivat sunnuntaisin pyhäkouluun, missä pyhäkoulutaulun lammaskatras kasvoi kasvamistaan.
—Auttelin paljon käytännön töissä ja opin samalla monenlaista niin navettahommista, kalastuksesta ja kalanvalmistuksesta kuin keittiötöistä. Äiti oli aina hyvällä tuulella, ja kun hänen sisarensa tulivat kylään, silloin talossa nauru raikui, Katariina kertoo lapsuudestaan.
Mieheni oli juuri puhelimessa kertonut, että menetämme kaiken.
Yrittäjän tappion hetki
Katariina Lipposen 14-vuotiaana alkanut värikäs työhistoria kertoo hänen luovasta ja sosiaalisesta persoonastaan. Kymmenien vuosien yrittäjyys alkoi hierontapalvelulla, mitä seurasi yhdessä miehen kanssa perustettu kukkakauppa, joka laajeni hautaustoimisto Lipposeksi. Ennen yrittäjyyttä hän ehti hoitaa ukkia, toimia askarteluohjaajana, mielisairaalan avustavana hoitajana ja valtion puhelinvirkailijana.
Lipposten yrittäjähistoriaan kuuluu sekin vaihe, että koti ja omaisuus menetettiin. Siinä tilanteessa Katariina koki, että Jumala, josta hän oli paljon kuullut ja jota hän rukoili joka ilta, tuli apuun.
—Mieheni oli juuri puhelimessa kertonut, että menetämme kaiken. Silloin hautaustoimiston tiskin taakse tuli nainen, joka sanoi vain, että sinulla ei ole huolia eikä murheita! Sanat toteutuivat. En murehtinut, vaikka meillä oli neljä lasta, joista nuorimmainen vasta vauva. Jumala kirkasti kasvonsa meille.
Sinä et kelpaa
Vaikka Katariina Lipponen opetti lapsille iltarukoukset ja piti itsestään selvänä, että meillä on Suojelija, hän kertoo tulleensa herätykseen. Uskon asiat vetivät puoleensa. Merkillinen näky hätkähdytti.
—Asuimme silloin rivitalossa. Keittiön ikkunasta näin, että Jeesus on kävelemässä ohitse. Hän sanoi minulle: ”Katariina, et kelpaa minulle tuommoisena!”
Pysäyttävän näyn jälkeen hän kyseli uskon asioista kaikilta, joiden oletti tietävän jotain: uskovalta työntekijältä, tuttavalta, joka oli Pelastusarmeijan majuri sekä rukouspiiriläisiltä.
—Aloin lukea Raamattua. Ja tietysti niitä raamatunlauseita, joita jatkuvasti tekstasin asiakkaiden hautavihkoihin.
Erään kerran Lipposet olivat jälleen valmistelleet vainajan ja laittaneet hänet arkkuun, Jaakko lähti hakemaan tämän papereita.
—Polvistuin avoimen arkun ääreen. Katselin vainajaa, ja silitin hänen poskeaan. Mihinkähän sinä mahdoit mennä, kysyin mielessäni. Tajusin, että kun itse tulen tuohon tilanteeseen, kannattaa uskoa. Kannattaa ottaa usko todesta. Siinä ei menetä mitään. Yhtäkkiä nousi mieleen kysymys: Oletko, Jumala, olemassa?
Hän otti vastaan
Tämän tilanteen jälkeen Katariinan valtasi synnintunto.
—Saatoin sanoa asiakkaalle, että en ole läheskään niin syntinen kuin miltä näytän. Olen paljon syntisempi.
Hän tiesi, että syntinen pääsee vapaaksi tunnustamalla tekonsa, kaiken, mikä painaa. Pappi tai joku muu Jeesukseen uskova voi julistaa synnit Jeesuksen nimessä anteeksi.
—Tein näin ja koin vielä tarpeelliseksi selvittää omaa menneisyyttäni käymällä lapsuuden ajan paikoissa ja omaisten haudoilla.
Kaiken tämän jälkeenkin Katariina oli epävarma, onko hän uskossa vai ei. Varmuus tuli marraskuun neljännen päivän iltana vuonna 1998. Hän oli silloin 42-vuotias.
—Minua alkoi huimata kotikeittiössä puuhatessani. Pyörähdin sohvankulmaan pitkälleni, kun tuli ajatus: aukaise suusi. Sillä hetkellä aloin puhua kielillä! Tiesin, että oli kysymys Jumalan Pyhästä Hengestä. Innoissani soitin heti sisarelleni.
—Hän on ottanut minut vastaan! Olen uskossa, selvitin siskolleni.
Tämän jälkeen Katariinan ei ole tarvinnut kysellä, onko hän uskossa ja mihin hän on menossa. Nyt hän elää jokaisen päivän armahdettuna, rakastettuna ja hyväksyttynä. Ja Jumalan kädessä on hetki, jolloin Hän kutsuu tyttärensä Taivaan kotiin.
Keittiön ikkunasta näin, että Jeesus on kävelemässä ohitse.
Jumala tietää
Ihmisen rohkaiseminen ja lohduttaminen ovat olleet Katariina Lipposelle luontaisia ominaisuuksia, mutta uskoontulon jälkeen Pyhä Henki toi tälle alueelle jotain aivan uutta.
—Olin liikkeessä tekstaamassa, kun sisään tuli nainen, joka itki. Hän istahti hetken ja lähti pois mitään sanomatta. Pyhä Henki ilmaisi minulle, miksi hän itki. Muutaman päivän päästä hän tuli uudelleen, ja silloin kerroin hänelle, mitä olin kokenut. Hän vakuuttui siitä, että Jumala tietää asian, ja se lohdutti häntä.
Eräänä iltana Katariina tunsi sisimmässään kehotuksen lähteä ulos. Lipposet asuivat tuohon aikaan jo Ristijärven Jokikylässä, jonka raitilla on puoli yhdeksältä pelkkää pimeää. Hän lähti kohti siltaa, jonne oli määrä mennä.
—Siellä rannalla istui nuori mies. Tyttöystävä oli jättänyt, ja mies oli menossa jokeen. Puoli tuntia oli juteltu, kun mies päättikin jatkaa elämää.
Kauneutta kaikkialla
Katariina Lipposelle kukkamaailma, kukkien sitominen morsiuskimpuiksi, synttäriasetelmiksi tai hautajaisseppeleeksi sekä erilaisten tilojen koristeleminen ovat merkinneet luovaa työtä ja iloa.
Yhden syntymäpäiväasetelman valmistus kuulosti jännitystarinalta. Se alkoi, kun Katariina oli lasten kanssa Ruuhijärvellä, missä lammen rannalta löytyi vanha rysänpohja. Katariina vei sen kotiin, puhdisti ja laittoi liikkeen ikkunaan koristeeksi.
Eräänä päivänä liikkeeseen tuli kaksi naista, joilla oli mukanaan pilkki. Sen piti tulla mukaan kukka-asetelmaan, jolla he onnittelisivat 60-vuotiasta miestä. Katariinalla välähti ja hän pyysi naisia piipahtamaan kaupassa hakemassa kalakeksejä. Kalamiehelle tietysti annettaisiin rysänpohja ikkunasta.
—Värjäsin lehdet, pilkki keskelle, kalat mukaan. Myöhemmin naiset kävivät kertomassa, että kun mies kuuli, mistä lammesta rysänpohja oli löytynyt, hän ällistyi: sehän oli hänen oma kadonnut rysänsä.
