Mikä ihmeen ”aktiomatka”?

Aktioryhmä osallistui innokkaasti niin kokouksiin kuin muuhunkin työhön Espanjassa. Kuva: Mika Särkän albumi
Sana "aktio" tarkoittaa "toimenpidettä, tekoa tai tapahtumaa". Se juontaa juurensa latinan kielen sanaan "actio", joka viittaa tekemiseen.

Seurakuntakontekstissa aktiomatka tarkoittaa yleensä paikallisen seurakunnan tai lähetysjärjestön organisoimaa lyhytaikaista evankeliointi- ja tutustumismatkaa johonkin lähetyskohteeseen ulkomailla, mutta aktio voidaan järjestää myös Suomessa esimerkiksi tukemaan pienen paikkakunnan ja seurakunnan evankeliointityötä.

Kenelle tarkoitettu?

Aktioon voivat periaatteessa osallistua kaikenikäiset aktiivisesti oman kotiseurakunnan toiminnassa mukana olevat seurakunnan jäsenet. Malmin Saalemissa aktion järjestäjät yhdessä seurakunnan vanhimmiston tuella päättävät kohdemaan ja voivat myös halutessaan kohdentaa lähtijöiden pääsyvaatimuksia esimerkiksi ikään nähden. Jos aktiiviseurakuntalaisen sydämellä niin sanotusti ”sytyttää” ja ”läikähtää” jokin järjestettävä matka, hän voi esittää sen aktion järjestäjille, jotka sitten rukoillen ja harkintaa käyttäen valitsevat lähtijät. On hyvä ja tarpeellista osoittaa innokkuutta ensin oman kotiseurakunnan evankeliointitoiminnassa, osallistua seurakunnan rukouskokouksiin, ja muihinkin tilaisuuksiin, sekä osoittaa luonnetta, jossa on vaikkapa valmis astumaan yli oman ”mukavuusvyöhykkeen”, suostua johdettavaksi, sekä kyetä toimimaan sopuisasti isommassa ryhmässä, jossa kaikki eivät välttämättä tunne toisiaan.

Edesmennyt Uruguayn lähetysveteraani Altti Viljanen valitti kerran Suomen seurakunnille: ”Älkää hyvät seurakunnat sieltä Suomesta lähettäkö tänne lähetysmaille niitä, jotka siellä kotiseurakunnassa eivät tee mitään – tekemään sitä (ei mitään) tänne Uruguayihin”! Jos ei ole intoa kotimassa niin ei sitä ole ulkomaillakaan. Tämä kaikki ei missään tapauksessa tarkoita, että pitäisi olla ”täydellinen uskova”, sillä Jumala kutsuu ja johdattaa itsessään heikkoja ja epätäydellisiä kasvamaan yhdessä myös aktioiden kautta.

Ujous tai huono itsetunto eivät nekään itsessään ole esteitä, sillä usein on huomattu, että turvallisessa, hyvin johdetussa ryhmässä myös rohkeus ja itsetunto voivat kasvaa onnistumisen kokemuksen ja toisten ryhmän jäsenten rohkaisun ja neuvojen kautta. Lyhyeen viikon tai pari kestävään aktiomatkaan ei yleensä tarvita pitkiä rukoustaisteluita kysyäkseen Herran tahtoa. Vastaukseksi yksinkertaisesti riittää se, että oman seurakunnan paimenet ja aktionjohtajat suosittelevat lähtemään, on järjestynyt mahdollisuus lähteä, löytyy riittävästi rahaa matkaan, oma ”emäntä tai isäntä” suostuu päästämään, ja että muutoin on sopiva lähtijäksi kulloisenkin aktion edellyttämällä tavalla.

Ei ole olemassakaan sen suurempaa iloa kuin voittaa jonkun ihmisen Herran Jeesuksen seuraajaksi.

Aktiolaiset vierailivat seurakunnissa, joissa Mika Särkkä oli aiemmin työssä.

Mitä eri hyötyjä aktiomatkasta voi olla?

  1. Siunaa lähtijää

Jo matkaa kotimaassa valmistellessa yhdessä muiden lähtijöiden sekä aktionjohtajien kanssa opitaan ja koetaan huikeita asioita, jotka kasvattavat usein koko elämää ajatellen. Yhteiset kokoontumiset, rukous- ja paastohetket, kohdemaan kulttuuriin ja mahdollisiin kulttuurishokkeihin etukäteen perehtyminen, laulut joita opetellaan katuevankeliointia varten usein aivan uudella ja oudolla kielellä, matkaohjelman suunnittelu ja siihen sitoutuminen, joillekin omista totutuista ja mukavista elämän turvaa tuovista rytmeistä luopuminen, ja monet muut asiat luovat sopivaa jännitystä, antavat hyödyllistä infoa, hyvää mahdollisuutta kasvuun ihmisenä, sekä oikeaa ”me”-henkeä ryhmälle. Rukoushetkissä koetaan usein erikoista Pyhän Hengen läsnäoloa ja profeetallista rukousta, joka saattaa olla hyvinkin ratkaisevassa roolissa tulevaa matkaa ajatellen.

Lähetysmatkoilla ollaan aivan Jumalan sydämen ja tahdon ytimessä. Hän itse lähetti oman ainoan Poikansa maailmaan Pelastajaksi. Jeesus sanoi: ”Menkää kaikkeen maailmaan.” Kutsu on edelleen voimassa! Tehtävä on edelleen kesken! Kun uskova saa kokea olevansa Jumalan asialla ja – johdatuksessa levittämässä evankeliumin hyvää sanomaa kadotetuille, saa hän varmasti myös taisteluiden ja vastoinkäymistenkin keskellä kokea Jumalan siunausta, Pyhän Hengen vahvistavaa voimaa ja iloa. Ei ole olemassakaan sen suurempaa iloa kuin voittaa jonkun ihmisen Herran Jeesuksen seuraajaksi. Mikä kasvattava ja uskoa eteenpäin puskeva voima onkaan liikkeelle lähtemisessä! Onpa niinkin, että moni on aktiomatkallaan saanut kokea todellisen Jumalan kutsun lähteä itse lähetystyöhön tai täsmäjohdatusta omaan elämäntehtäväänsä nähden kotimaassa. Tämän kirjoituksen kirjoittaja on yksi näistä monista.

  1. Siunaa lähettäjää

Kun seurakunta yhdessä sitten valmistautuu lähettämään aktiolaiset rukoillen matkaan, niin siinä koetaan suurta yhteyden tunnetta. Aktiolaisten järjestämät kahvitarjoilut, kokoukset, joissa matkan iloista ja vaikeuksista kerrotaan ennen ja jälkeen matkan, varoistaan antaminen lähtijöille, sekä viestien vastaanottaminen lähetyskentältä matkan aikana, ovat suuri siunaus myös lähettäjälle. ”Jos ei kukaan lähetä, ei myöskään ole lähtijöitä”, opettaa Roomalaiskirjeen kymmenennen luvun viidestoista jae.

  1. Siunaa kohdemaata

Itsekin perheeni kanssa vuosia Espanjan pioneerilähetystyössä sekä espanjalaisten seurakuntien paimenena olleena voin sydämestäni vahvistaa tämän tosiasian. Miten suuri käytännön apu, rohkaisu ja monenlainen siunaus innokas aktioryhmä kotiseurakunnista olikaan. ”Meitä ei ole unohdettu”. Pientä, alkavaa työtä vahvisti valtavasti yhdessä järjestetyt ulkoilma- tapahtumat, erikoistilaisuudet seurakunnissa, yhteiset rukoushetket ja jopa hassuttelut ja hauskanpito, jotka hetkeksi toivat odotetun hengähdystauon moniin arjen haasteisiin, hengellisiin taisteluihin ja myös tappioihin ja pettymyksiin, joita välillä syvästi koettiin arjen seurakuntaelämässä, tai itsensä ja omien lasten kanssa. Jo se, että sai puhua suomea ja tuli varmasti ymmärretyksi oli valtavaa. Tuliaiset kotimaasta: salmiakkia, maksalaatikkoa, ruisleipää, karjalanpiirakkaa, lapsille kirjoja ja karkkia – aivan mahtavaa! Yhdessä koettuja asioita muistellaan koko loppuelämä.

Paikallinen seurakunta joka pioneerityössä on usein pieni uskovien joukko saa konkreettisesti nähdä, että heidän lähetyssaarnaajiensa taustalla on isompi ryhmä heitä siunaavia ihmisiä.

 

Lähde siis mukaan aktioon, ja muista rukouksin niitä, jotka lähtevät.

Ota yhteyttä aktiomatkalla aiemmin olleisiin, oman tai jonkun toisen elävän seurakunnan tai lähetysjärjestöjen lähetteihin ja kysy ja opi heiltä lisää.

Opiskele kieltä. Näe vaivaa. Myy ”takkis ja lakkis”, kerää vaikka tyhjiä pulloja, että saat matkarahat. Säästä varoistasi matkaa varten!

Mika Särkkä on pastorina Malmin Saalemissa, mutta myös lähetystyöntekijä. Tänä talvena hän on ollut kuukauden ajan talvipappina Torreviejan Vapaakirkossa.
Teksti: Mika Särkkä, kuvat: Mika Särkän albumi

Juttua muokattu 25. helmikuuta kello 17.12: Pääkuva vaihdettu ja kuvia lisätty.

JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää