Järjestyksessään kolmaskymmenes Vuoden kristillinen kirja valitaan tulevana syksynä. Kristilliset kustantajat ry:n kilpailu viettää siis juhlavuottaan. Vuonna 1994 ensikertaa järjestetyn kilpailun voitti tuolloin Lari Junkkarin ja Tapio Aaltosen toimittama Niinkus tiedät — Raavaan miehen rukouskirja. Kaiken kaikkiaan voittajien joukkoon on mahtunut hyvin erilaisia kirjoja: teologisesti painottuneita teoksia, kertomuksia lähetyskentiltä, keskustelua ja pohdintaa perimmäisten kysymysten äärellä, vahvoja elämäntarinoita, selkeitä tietokirjoja ja fiktiivistä kaunokirjallista kerrontaa. Kristilliset kustantajat ry:n hallituksen puheenjohtaja ja Väyläkirjat -kustantamoa johtava Tuomo Korteniemi huomauttaa, että usein voittajateoksissa on liikuttu eri kirjallisuudenlajien rajapinnoilla.
Tänä vuonna kilpailuun voivat osallistua kirjat, jotka ovat ilmestyneet aikaisintaan 6.9.2023 ja viimeistään 5.9.2024. Kaikki kilpakirjat eivät siis ole todennäköisesti vielä edes ilmestyneet, mutta jo ensimmäisinä viikkoina kilpailun avaamisen jälkeen mukaan on ilmoitettu suurempi määrä kirjoja kuin vuotta aiemmin.
– Se enteilee hyvää ja tasokasta kilpailua, Korteniemi uskoo.
Kaikkiaan kilpailuun saapuu yleensä 30–40 teosta.
Tasokas kilpailu
Erilaisia kirjallisuuspalkintoja on Suomessa paljon. Merkittävimpiä niistä myös seurataan tarkasti, mikä näkyy kirjojen myynnissäkin. Tuomo Korteniemi pitää kilpailujen runsautta hyvänä asiana, edistäähän jokainen kilpailu osaltaan kirjallisuuden näkyvyyttä. Siihen on tarvetta, sillä kirjojen myynti- ja painosmäärät ovat selkeästi pienentyneet Suomessa.
– Julkaistavien nimikkeiden määrä taas on lisääntynyt, mikä johtunee siitä, että julkaiseminen on selkeästi helpompaa, kynnyksiä ei ole kuten aiemmin.
Omakustanteiden tekeminen on nykyisin verrattain edullista, ja pienten kustantamoiden kautta voi hyvinkin saada kirjansa kustannettua, jos sen hankkivaa asiakaskuntaa on etukäteen riittävästi tiedossa. Harva kristillinen kirja yltää mittavaksi myyntimenestykseksi. Korteniemi kokee, että kristillisellä kirjallisuudella on silti selkeä paikkansa — samoin siihen liittyvällä kilpailulla, jossa nostetaan esiin tasokkaita lajin edustajia. Toki kristilliseksi luokiteltavia kirjoja nousee esiin muissakin kilpailussa, ja hyvä niin. Korteniemi mainitsee, että viime vuonna Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin Sensuroitu-teos oli ehdolla sekä tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon että Vuoden kristillinen kirja -kilpailun voittajaksi. Se kertoo hyvää näistä kilpailuista selvästi pienemmän varsin korkeasta tasosta. Kovin laajaa medianäkyvyyttä Vuoden kristillinen kirja -kilpailu ei silti ole yleensä saanut.
– Kristilliset lehdet, verkkolehdet ja Radio Dei ovat pitäneet kilpailua hyvin esillä, Korteniemi kiittelee.
Suhteessa suuriin medioihin hän myöntää, että marginaalissa ollaan. Kirjallisuutta tosin käsitellään ylipäänsäkin suurissa medioissa selvästi vähemmän kuin aiemmin.
– Itsekin journalistina ajattelen, että on kunkin median valinta, huomioidaanko kilpailumme. Voimme itse vain pitää sitä esillä ja lähettää aineistoa.
Yllätyksiä ja kulttuuritekoja
Vuoden kristillinen kirja -kilpailun kuusi finalistia valitsee esiraati, jota johtaa tänä vuonna Kristilliset kustantajat ry:n hallituksen jäsen Teuvo V. Riikonen. Hän on kustannustoimintaakin harjoittavan Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja. Vuoden kristillinen kirja -kilpailua Riikonen on seurannut mielenkiinnolla koko sen historian ajan, onpa hänen oma kirjansakin ollut kerran finalistien joukossa.
– Joka vuosi kiinnostaa, kuka valinnan tekee. Kun olen nähnyt ehdokaskirjat, olen usein arvannut etukäteen voittajan.
Viime vuonna kilpailun voitti piispa Mari Leppäsen teos Kuulun tähän maisemaan. Valinnan teki muun muassa Helsingin Sanomien päätoimittajana pitkään toiminut Reetta Meriläinen. Tuolloin Riikosen arvaus meni nappiin. Arvattavaa oli sekin, että pitkän poliittisen uran tehnyt Riitta Uosukainen valitsi vuonna 2003 voittajaksi Anna-Maija Raittilan teokseen Vehnänjyvän päiväkirja 1963–1989, olihan Raittila ollut aikanaan Uosukaisen opettaja. Sen sijaan monet löi ällikällä, kun toimittaja ja pappi Tapani Ruokanen valitsi vuoden 2001 kilpailun voittajaksi Riku Rinteen KK — Kuolemankauppias -kirjan, rosoisen elämäntarinan Kari Korhosesta.
– Perusteluissa Ruokanen totesi, ettei kirja ollut ehdokkaista parhaiten kirjoitettu, mutta se oli ainoa, jossa tultiin uskoon.
Usein valitsijoilla on ollut kiusaus valita teos, joka käsittelee heille itselleen mieluisaa aihetta.
Monesti valinta on ollut selkeä kulttuuriteko. Arvonantoa suomalaiselle virsiperinteelle edusti Tauno Väinölän Virsikirjamme virret, jonka poliitikko Timo Soini valitsi voittajaksi vuonna 2008.
– Siinä ei valittu vain kirjaa vaan myös virsiperinne.
Kulttuuriteko raamatunopetusta kohtaan taas oli vuoden 2017 voittaja, Eero Junkkaalan toimittama Raamattu alusta loppuun. Sen valitsi lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.
– Aika usein valitsijoilla on ollut selvästi kiusaus valita teos, joka käsittelee heille itselleen mieluisaa aihetta sen sijaan, että mentäisiin mukavuusalueen ulkopuolelle, Riikonen pohtii.
Raakaa peliä
Vuoden kristillinen kirja -kilpailun esiraadin muodostavat tänä vuonna Teuvo V. Riikosen lisäksi Kristilliset kustantajat ry:n sihteeri Mia Karppinen, kirjailija ja kriitikko Risto Kormilainen, nuorisotyönohjaaja ja aktiivilukija Tiina Koskinen, toimittaja Niilo Rantala sekä kristillisiä kirjakauppoja edustava Janne Häivälä. Suomessa lähes mitkä hyvänsä piirit ovat pienet, joten jääviyskysymykset on käyty tarkasti läpi. Jos jollain kilpailuun lähetetyistä teoksista on selvä yhteys esiraadin jäsenen työhön tai lähipiiriin, sen arvioimisesta pidättäydytään.
– Raadin toiminta on tehty läpinäkyväksi muun muassa sen jäsenet julkaisemalla.
Esiraadin luku-urakka kestää kolmisen kuukautta.
– Jokainen tekee kustakin kirjasta omat päätelmänsä. Sitten etsitään yhteistä näkemystä niiden kriteereiden varassa, jotka meillä on. Valinnat tehdään yhdessä.
Jos kirja vaikuttaa vähän hutaistulta, sen mahdollisuudet heikkenevät.
Helppoa työ ei ole; Riikonen huomauttaa, että jos kisaan tulee 40 kirjaa, niistä pikemmin hylätään 34 kuin valitaan kuusi. Peli on raakaa. Esiraadin työssään soveltamiin kriteereihin lukeutuu kirjan varsinaisen sisällön ohella ulkoisiakin seikkoja. Taittoon ja painotyön laatuun kiinnitetään huomiota. Myös esimerkiksi kielenhuollon taso ja kustannustoimittajan työnjälki pannaan merkille.
– Jos kirja vaikuttaa vähän hutaistulta, sen mahdollisuudet heikkenevät.
Sisältö on toki kaikkein ratkaisevinta.
– Ei timantteja välttämättä kannen perusteella vielä löydä, Riikonen sanoo.
Moninaista puhetta
Kristillisen kirjallisuuden sateenvarjon alle sopii keskenään hyvinkin erilaisia kirjoja. Teuvo V. Riikosta kiehtoo ajatus, että tämän vuoden kilpailukirjoista löytyisi jokin lajityypiltään täysin uusi. Sekin olisi tervetullutta, että voittajakirjaa ei osattaisi ennalta aavistaa.
Riikonen itse arvostaa kristillisessä kirjassa korkealle esimerkiksi hyvää tarinaa.
– Jos Jeesus opetti vertauksilla, miten tämän päivän kirjoittajat osaavat kertoa niiden avulla.
Lajityyppi vaihtelee, mutta oleellista on, onko kerronta koukuttava. Ajankohtaisuuttakin Riikonen pitää usein hyvän kristillisen kirjan piirteenä. Lukijaa pitäisi kyetä myös koskettamaan. Riikosta itseään koskettavat usein kirjat, joissa ihminen kertoo tarinansa uskottavasti. Vastaan tulee niitäkin elämäkerrallisia teoksia, joissa ihminen on puristettu muottiin.
– Ennen meni huonosti, mutta nyt hän uskoo, toivoo ja luottaa.
Ei ihmisestä ole Jumalan puheen rajaajaksi.
Riikonen pitää tärkeänä, että suomeksi julkaistaan myös kirjoja, jotka kertovat kristittyjen tilanteista globaalisti. Tekee hyvää ”suomalaisille pullamössökristityille” ymmärtää, mitä kristittynä oleminen ja eläminen voi toisaalla tarkoittaa. Kun puhutaan tietokirjoista, Riikonen arvostaa juuri tutkittua ja tarkastettua tietoa — ei mielipidettä ja mutua.
Riikonen on pistänyt merkille, että suomalaissa kaunokirjailijoissa on monia, jotka ovat vaitonaisia arvomaailmastaan, mutta teoksissa näkyy silti vahva kristillinen vire. Tällöin mittarina ei tosin voi pitää esimerkiksi Jeesus-nimen toistuvuutta; kristillisyys on jotakin paljon syvempää.
Moni on tottunut omassa kristillisessä perinteessään tiettyyn tapaan kertoa ja ilmaista. Se, millaisella kielellä, millaisin tarinoin ja kuvin tai millaisena kokonaispakettina kirja tarjoillaan, ei kuitenkaan ratkaise, voidaanko sitä pitää kristillisenä. Riikonen ajattelee, ettei ihmisestä ole Jumalan puheen rajaajaksi.
– Jumala puhuu aasin kautta ja halkaisemalla meren. Hän puhuu siten, että sana kulkee neitsyen korvien kautta sydämeen ja synnyttää hänessä uutta elämää. Eiköhän hän voi puhua hyvin erilaistenkin kirjojen kautta. Sitä minä en voi päättää.
Yhdessä saadaan konkreettisesti enemmän aikaan
Kristilliset kustantajat ry edistää jäsentensä välistä yhteistyötä, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. Yhteistyö myös vähentää taustayhteisöiltään erilaisten kustantamoiden välisiä ennakkoluuloja.
Kristilliset kustantajat ry:n jäseneksi voidaan hyväksyä kustantajat, joiden pääasiallinen tehtävä on kristillisen kirjallisuuden, kristillisten lehtien tai niiden molempien julkaiseminen. Yhdistys edistää kristillistä julkaisutoimintaa, kristillisten kustanteiden levittämistä ja jäsenkustantamoiden yhteistoimintaa sekä valvoo jäsentensä oikeuksia.
Nykyisellään yhdistykseen kuuluu 14 kustantajaa, esimerkiksi Aikamedia, Karas-Sana, Suomen Lähetysseura, Suomen Viikkolehteä kustantava Päivä Osakeyhtiö sekä Publiva, jonka alaisuudessa toimivat Kirjapaja, Lasten Keskus ja Edu-
kustannus.
Kristilliset kustantajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Tuomo Korteniemi kertoo, että yhdistyksen toiminnan selvä painopiste on ollut jo pitkään Vuoden kristillinen kirja -kilpailu. Sen tulokset on julkistettu Helsingin kirjamessuilla. Viime vuonna yhdistyksellä oli messuilla aiempaa laajempi yhteinen osasto, jossa myös Radio Dei oli vahvasti mukana.
– Se oli sekä mukana olleiden kustantamoiden että yleisön mielestä hyvä avaus.
Yhdessä toimiminen vähentää turhia ennakkoluuloja erilaisista perinteistä ponnistavien kustantajien välillä.
Laajalla yhteisosastolla jatketaan myös tulevan syksyn messuilla. Sen aiempaa parempaan mainontaan on lisäksi tarkoitus panostaa. Muun yhteistoiminnan suhteen resurssit ovat rajalliset, sillä jäsenkustantamoilla on oma tuotantonsa, myyntinsä ja markkinointinsa hoidettavanaan. Yhteisponnistusten lisäksi onkin merkittävää, että yhdistyksen puitteissa syntyy kustantamoiden välisiä yhteyksiä, jotka ovat kaikkien osapuolten eduksi.
– Vaikkapa Väyläkirjat ja Päivä ovat yhdessä Turun kirjamessuilla. Tämä on yhteistyötä, jota mielellämme jatkamme, Korteniemi kertoo.
Hän toivoo, että kristillisten kustantajien yhteistyötä voitaisiin ulottaa kaikille suurten kaupunkien kirjamessuille. Näin näkyvyys paranee ja yksittäisen kustantamon resurssia vaaditaan vähemmän. Yhdessä saadaan konkreettisesti enemmän aikaan. Yhdessä toimiminen vähentää lisäksi turhia ennakkoluuloja erilaisista kristillisistä perinteistä ponnistavien kustantajien välillä.
– Olemme kuitenkin samalla asialla.
Yhteistyötä ei juuri häiritse Korteniemen mukaan edes kilpailuasetelma; kaikki kristilliset kustantajat ovat profiloituneet varsin vahvasti taustayhteisönsä mukaan. Tätä myös kunnioitetaan puolin ja toisin.
Äänikirja haastaa
Kaikilla kristillisillä kustantamoilla lienee samankaltaisia haasteita, arvioi Tuomo Korteniemi. Monet haasteet liittyvät toki kustannusalaan laajemminkin. Painetun kirjan myynti on ollut laskussa, äänikirja nousussa. Äänikirja on tuotteena hyvin erilainen kuin painettu kirja, joten useimmat kristilliset kustantamot eivät ole vielä lähteneet niitä tuottamaan lainkaan tai suuressa määrin.
Vaikka äänikirjan voittokulussa olisi toisaalta tärkeää olla mukana, joudutaan huomioimaan sekin, paljonko resursseja niiden tuottamiseen, levittämiseen ja markkinointiin on. Moni kristillinen kustantamo on hyvin pieni, joten ymmärrettävästi valtakunnallisten kustannusjättien mahdollisuudet ovat toista luokkaa. Ne vaikuttavat julkaisevan painetun kirjan ja äänikirjan nykyisin usein samanaikaisesti.
– Varmasti meidän pitää yhdistyksessä yhdessäkin pohtia, mitä saisimme yhteistyöllä aikaan. Voi olla, että tätä kautta aukeaisi uusia mahdollisuuksia, Korteniemi pohtii.
Evankeliumi ei voi kadota, joten myöskään ne muodot, joilla sitä pidetään esillä, eivät katoa.
Siihen, millainen kristillinen painettu kirja edelleen myy, hänellä ei ole yksiselitteistä vastausta. Hajonta on suuri, mikä näkyy myös Vuoden kristillinen kirja -kilpailun voittajissa. Kustantajan näkökulmasta on aina jännittävää seurata, miten kunkin käsikirjoituksen kohdalla lopulta käy. Käsikirjoituksen on ensin vakuutettava kustantaja vahvasti, minkä jälkeen se toivon mukaan vakuuttaa myös lukijat. Usein henkilökohtaisuus puhuttelee. Jos kirjoittaja tai henkilö, josta tämä kirjoittaa, antavat selvästi paljon itsestään, se näkyy myynnissäkin.
– Yllätyksiäkin tulee. Kirja, jonka ajatteli olevan juuri ja juuri kustannettavissa, lyökin ällikällä. Se taas, mitä pidin aivan varmana, liikkuu hitaasti.
Korteniemi näkee kristillisten kustantamoiden tulevaisuudessa monia kysymysmerkkejä, mutta kristillisen kirjan tulevaisuuteen hän suhtautuu kuten ylipäänsä kristillisen sanoman ja evankeliumin tulevaisuuteen.
– Evankeliumi ei voi kadota, joten myöskään ne muodot, joilla sitä pidetään esillä, eivät katoa.
Kristillinen kirja jatkaa matkaansa ankkuroituna sanomaan, jonka ytimessä on toivo.
