Hengellisten kesäjuhlien superviikonloppu
Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna vietettiin Tampereen Teopoliksella järjestettyjen Vapaakirkon Valloittava evankeliumi -kesäjuhlien lisäksi usean muunkin herätysliikkeen hengellisisä juhlia. Tapahtumat järjestettiin kolmen vuoden tauon jälkeen perinteiseen tapaan.
Jo kesäkuussa juhliaan ehtivät viettää muun muassa Lähetysyhdistys Kylväjä, Kansan Raamattuseura sekä helluntaiherätys. Varsinanen juhlabuumi osui kuitenkin heinäkuun ensimmäiseen viikonloppuun, jolloin juhlia järjestetiin muun muassa Joensuussa, Karkussa, Lopella, Ryttylässä ja Tampereella.
Pohjoismaiden suurimmat hengelliset kesäjuhlat, Suviseurat, järjestettiin Kanta-Hämeen lopella Räyskälän lentokentällä. Teemana oli Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Ohjelma koostui lähinnä seurapuheista ja laulutuokioista.
Herättäjäjuhlia vietettiin Joensuussa pesäpallostadionilla. Teemana oli Lohduksi toisillemme. Kansanlähetyspäivät järjestettiin Kansanlähetysopistolla Ryttylässä. Myös Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen valtakunnallinen Evankeliumijuhla osui heinäkuun ensimmäiseen viikonloppuun. Valtakunnallinen juhla järjestettiin jo 149. kerran, mutta Karkun evankelinen opisto toimi juhlapaikkana ensikertaa.
SRKL / SVL
Jordan Peterson otti kantaa uskonnon tarpeellisuuteen
Maailman vaikutusvaltaisimpiin ajattelijoihin lukeutuva Kanadalaispsykologi Jordan B. Peterson veti kesäkuun 22. päivä Tallinnassa Saku Suurhallin lähes täyteen kuulijoita. Tilaisuus liittyi Beyond Order -maailmankiertueeseen, joka perustuu vakavasta sairauskierteestä toipuneen Petersonin uutuuskirjaan 12 uutta elämänohjetta: Järjestyksen jälkeen.
Peterson vastasi tilaisuudessa yleisökysymykseen uskonnon tarpeellisuutta. Hän totesi, että luonnontieteet kertovat, millainen maailma on, mutteivät, miten maailmassa tulee kulkea ja käyttäytyä. Ihminen tarvitsee imitaation ja ihailun kohteita, kuten vanhemmat ja vaikkapa lempiurheilijat. Kun kaikki ihailemisen arvoinen yhdistetään eräänlaiseksi imitoitavuuden ideaaliksi, ollaan korkeimman ja syvimmän merkityksen, uskonnollisen aistin äärellä. Se selittää hurmoksellisen reagoinnin tärkeään maaliin tai pettymyksen idolin paljastuessa eettisesti puutteelliseksi.
Peterson totesi, että imitoinnissa on kyse palvonnan muodosta. Ihminen palvoo aina jotain. Jos korkein imitoitava – uskonnollinen ideaali – puuttuu, hän ei tiedä mitä tehdä tai mihin suunnata, ja päätyy sisäisiin ristiriitoihin ja tarkoituksettomuuteen. Se tekee onnettomaksi.
SRKL / SVL