Apostolien tekojen luvun 20 jakeessa 35 on Jeesuksen sanat: ”Autuaampi on antaa kuin ottaa.” Antaminen auttaa avunsaajaa, mutta se voi auttaa myös antajaa. Se voi tuoda antamisen iloa ja vapautta materialismin otteesta.
Seurakunta on palvellut halki historian erilaisia tarpeita. Auttanut vähäosaisia, rakentanut oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa, tukenut perheitä, opettanut lukutaitoa ja julistanut evankeliumia. Kaikki tämä kysyy resursseja.
Seurakunta on palvellut halki historian erilaisia tarpeita.
Paavali tunsi periaatteen, jonka mukaan hengellisen työn tekijän on hyvä saada korvausta työstä. Hän kirjoittaa korinttilaisille: ”Ettekö tiedä, että temppelissä palvelevat papit saavat temppelistä elatuksensa ja ne, jotka toimittavat uhrit, saavat alttarille tuoduista uhreista osuutensa? Samoin on Herra määrännyt, että evankeliumin julistajien tulee saada elantonsa evankeliumista.” (1 Kor 9:13–14).
Paavali eli silti usein vapaaehtoisesti omillaan. Hän oli oppinut tulemaan toimeen vähällä ja elämään Jumalasta riippuvaisena. Hänellä ei ollut paljoa omaisuutta. Hän elätti itsensä osa-aikatyöllä telttoja tekemällä. Hän oli oppinut tyytymään siihen, mitä hänellä oli.
Kun Paavali työskenteli Korintissa, filippiläiset avustivat häntä. Näin Paavali saattoi keskittyä kokoaikaiseen julistustyöhön. Paavali iloitsi saamastaan lahjasta ja siitä, että Jumalan armo vaikutti anteliaisuutta. Jumala tulisi vielä palkitsemaan lahjanantajat.
Paavali kirjoittaa kirjeessään Timoteukselle: ”Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä.” (1 Tim. 6:6–8).
Paavali iloitsi saamastaan lahjasta ja siitä, että Jumalan armo vaikutti anteliaisuutta. Jumala tulisi vielä palkitsemaan lahjanantajat.
Tyytyväisyys lisää onnellisuutta, kun taas tyytymättömyys vähentää onnellisuutta. Tietty määrä hyvinvointia on elämän perusedellytys. Tarvitsemme ruoan, juoman, vaatetuksen, hygienian, majoituksen, terveydenhuollon, mielekästä tekemistä ja sosiaalisia kontakteja.
Se, että meillä on enemmän kuin tarvitsemme, ei kuitenkaan takaa onnea. Onni voi löytyä, vaikka meillä olisi vähemmän. Kyse on enemmän sisäisestä kokemuksesta kuin ulkoisista oloista. Paavali löysi onnen Kristuksen tuntemisesta vaikeuksien keskellä.
Jumalan työhön antaminen on sijoittamista, jonka seuraukset realisoituvat täysin vasta tulevassa ajassa. Kun annamme Herralle rahaa ja näemme vaivaa, hän voi moninkertaistaa työn. Emme välttämättä saa itse taloudellista hyötyä, mutta investoimme ihmisiin, jotta heidän elämänsä voisi muuttua.
Kun olemme mukana työssä antamalla omastamme, ihmisiä voi tulla sisälle Jumalan valtakuntaan, nälkäisiä voidaan ruokkia, alastomia vaatettaa, sairaita parantaa, avioliittoja uudistaa ja riippuvaisia vapauttaa. Joskus näemme työn kantavan hedelmää jo tässä ajassa.
Heprealaiskirjeen luvussa 13 jakeissa 15–16 sanotaan: ”Olkaamme… alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään. Älkää myöskään unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne, sillä sellaiset uhrit ovat Jumalalle mieleen.”
Paavali sanoo edelleen korinttilaisille: ”Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää.” (2 Kor. 9:6–8).
Kristittyjen tulee olla anteliaita, mutta antaminen on vapaaehtoista.
Mooseksen laissa kansan tuli antaa kymmenykset karjan esikoisista ja viljasadoista. Mutta entä jos ei ollut karjaa eikä peltoja? Silloin rikkaat auttoivat. Köyhät saivat poimia rypäleitä ja viljaa rikkaitten pelloilta ja viinitarhoilta jälkikorjuuna. Mooseksen laissa oli muitakin helpotuksia heille. He saivat uhrata kyyhkysiä lampaiden sijaan.
Kymmenyksillä tarkoitetaan kymmenen prosentin antaminen tuloistaan Herran työhön. Antamisesta ei tarvitse tehdä pakonomaista. Kymmenyksissä ei ole nähdäkseni kyseessä laki uuden liiton Jumalan kansalle, vaan kristittyjen antamisen tulee olla säännöllistä ja suhteessa tuloihimme. Kristittyjen tulee olla anteliaita, mutta antaminen on vapaaehtoista.
Voimme antaa myös muuta kuin rahaa, kuten aikaa, joka on vielä arvokkaampi rajallinen resurssi.
Kymmenykset ovat hyvä periaate, jos ei kamppaile oman tai vastuullaan olevien päivittäisen toimeentulon kanssa. Ensin maksetaan vuokra, sähkö, ruoka ja niin edelleen. Välttämättömien menojen jälkeen kukin saa halutessaan antaa tuloistaan vaikka enemmänkin kuin kymmenen prosenttia. Ja moni antaakin.
Rikkaammilla on enemmän varaa tinkiä elintasostaan, mutta myös vähävaraisten tulee toimia Jumalan valtakunnan edistämiseksi. Voimme antaa myös muuta kuin rahaa, kuten aikaa, joka on vielä arvokkaampi rajallinen resurssi. Lesken ropo on myös tärkeä opetus meille siitä, että Jumala näkee asiat aika eri tavalla kuin ihmiset.
