Kaukainen unelma isyydestä muuttui todeksi

Jalkapallosta on tullut tärkeä osa perheen arkea. Kuvituskuva. Kuva: Pexels.com
Pääsin muutenkin sukeltamaan isän rooliin. En voi sanoa, että joka päivä olen sataprosenttisesti samalla aaltopituudella kaikista asioista teini-ikäisen kanssa.

Vuoden 2025 kesäkuussa saatu viesti pääsi yllättämään.

Nuori poika kiitti lämpimin sanoin siitä, kuinka olen hänelle kuin isähahmo. Kaikesta avusta ja huomioimisesta lausuttiin sydäntä lämmittävä, kaunis kiitos.

Viestin sisältö herkisti kyyneliin asti, mutta ajankohta vähän jopa nauratti. Pojan alkuperäisessä kotimaassa kun isänpäivää ei vietetä meidän tyyliimme marraskuussa, vaan keskellä kesää.

Viestin sisältö herkisti kyyneliin asti, mutta ajankohta vähän jopa nauratti.

Miten tähän on tultu? En osannut oikeastaan edes unelmoida siitä, mitä nyt koen, kun isänpäivä on lähestymässä. Ensimmäinen oikeasti isän roolissa.

Lapset ovat rikkaus, ja niin sukulaisten kuin tuttavienkin jälkikasvu on ollut minulle rakasta.

Kuin tyhjästä pääsin futisiskän rooliin, kuljettamaan innokkaita jalkapallojunioreita peleihin ja harjoituksiin ja osallistumaan talkootyöhön, kuten kunnon joukkueurheilussa on tapana. Pari vuotta on tuonut hienoja hetkiä kentän laidalla ja runsaasti uusia tuttavuuksia.

Se, että muutama 14-vuotias jalkapalloilija jopa kelpuutti kaltaiseni kehäraakin mukaan peleihin, lämmittää mieltä yhä. Olen äärimmäisen siunattu. Jumala antoi kohtalaisen pitkän odotuksen jälkeen paitsi hyvän vaimon, myös hienon pojan.

Pääsin muutenkin sukeltamaan isän rooliin. En voi sanoa, että joka päivä olen sataprosenttisesti samalla aaltopituudella kaikista asioista teini-ikäisen kanssa. Onhan omista teinivuosistani jo niin pitkä aika.

Kuitenkin on sanoin kuvaamaton tunne, kun töistä kotiin palatessa joku on odottamassa. Usein sama kaveri on jo soitellut matkalle, että missä menen. Vaikka olisi stressiä ja kiireitä, arkinen kuulumisten vaihto ja keskustelu tuntuu hyvältä.

Tämä on meidän kotimme, perheemme yksikkö, jossa jokaisesta jäsenestä pidetään lämmöllä huolta. Oli niin mahdollista, että kokemus omasta perheestä olisi jäänyt saavuttamatta, joten sille osaa myös antaa arvoa.

Siitä huolimatta, että arki koittaa jokaiselle, ei aina olla pelkissä juhlatunnelmissa.

Tämä on meidän kotimme, perheemme yksikkö, jossa jokaisesta jäsenestä pidetään lämmöllä huolta.

Wilma-sovellukseen tutustuminen on ollut yksi mielenkiintoinen lisä elämään. Tuo vanhempien kommunikointiväline koulun kanssa on ollut jotain, mitä ei tarvinnut miettiä aiempina vuosina.

Siinä on varmasti stressaavatkin puolensa, mutta maltillisesti käytettynä se on hieno keino osoittaa, että lapsen kuulumisilla on merkitystä.

Merkinnöistä ja muista keskustellaan kotona.

Unelma omasta perheestä on yksi ihmiseen sisäänrakennetuista ominaisuuksista. Hankala keksiä, minkä toivominen olisi elämässä luonnollisempaa.

Seurakunnissa on tärkeää ymmärtää, että perheettömyys voi olla taakka. Perhejuhlat isänpäivänä, äitienpäivänä tai minä tahansa kalenterivuoden hienoina pyhäpäivinä ovat ihania ja koskettavia.

Samalla osalle seurakuntaväestä ne voivat olla muistutus siitä, mitä ei ole. Tai mitä on joskus ollut.

Joka päivä koen silti kiitollisuutta siitä, että minulla on perhe, vaimo ja poika. Rakastan heitä ja olen ylpeä molemmista, kuitenkin suomalaisella nöyryydellä. Kaikki on sittenkin lahjaa, ei ansiota.

Eikä missään tapauksessa itsestään selvää.

Esko Kallioniemi. Kuva: Manuel Rautalahti
Esko Kallioniemi Kirjoittaja on toimittaja, joka meni naimisiin vuoden 2025 marraskuussa ja sai samalla perheeseen nyt 14-vuotiaan pojan
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää