Kiponniemen toiminnan tappiollisuuden korostaminen menee mielestäni metsään monestakin eri syystä. Vaikka keskuksen toimintaa seurataan kirjanpidollisesti liikekirjanpitona, se on kuitenkin Vapaakirkon varsinaista toimintaa. Kolmannen sektorin toimintaa ei voi mitata samalla tavalla kuin yhteiskunnan ensimmäisen sektorin toimintaa.
Ensimmäisellä sektorilla (yksityinen liiketoiminta) homma menee karkeasti siten, että yritykseen sijoitetaan jotain, sitä pyöritetään tavalla tai toisella yrityksen sisällä ja sen jälkeen mitattava lopputulos on taloudellinen tuotto, siis raha. Mittarit ovat selkeät: tulos tai ulos. Joku toiminta voi olla tuottavaa tai tappiollista.
Kolmannen sektorin (yhteisöt, järjestöt, kirkot, ja niin edelleen) ”tuottoa” ei voida mitata samalla tavalla. Kun johonkin asiaan satsataan jotakin, lopputuloksena harvoin on taloudellinen hyvä. Lopputulos voi sen sijaan olla vaikkapa elämän muuttuminen. Se arvotetaan sitten jollakin tavalla, ja arvotuksen perusteella määritetään investointi kannattavaksi tai ei-kannattavaksi. Kolmannen sektorin varsinainen toiminta on yleensä aina tappiollista liiketalouden mittareilla mitattuna. Tappiot katetaan varainhankinnan kautta.
Tappiosta puhuminen tässä yhteydessä on aika intentionaalista. Koska tappiollista toimintaa ei kannata ylläpitää, se pitäisi lopettaa? Mutta onko vain Kiponniemen toiminta siis tappiollista? Olisi reilua, että julistettaisiin samalla periaatteella kaikki muukin varsinainen toiminta tappiolliseksi. Eikö siis kategorisesti nuorisotyö, lähetystyö, pastorien työt, ole tappiollisia, koska niihin sijoitetut rahat eivät välttämättä ikinä tule takaisin. No, kategorisesti, ei ole! Ne tähtäävät evankeliumin eteenpäin menemiseen, ja sen tulokset näkyvät kenties joskus kaukaisuudessa. Tämän jälkeen oikea kysymys on, miten paljon kuhunkin toimintaan satsataan.
Sivumennen sanoen, Kiponniemen vuoden 2025 tilinpäätös alitti budjetoidun (budjetti oli -20 000, tulos oli kirjanpitoerien jälkeen -19500), ja näin ollen siis toiminta ei ollut tappiollista.
Mitä sillä rahalla sitten saadaan?
Kiponniemessä on noin 150 tapahtumaa vuosittain. Näissä kävijöitä on noin 4500–5000. Noin 30 % näistä tulee ulkopuolelta Vapaakirkon, noin 30 % on kokonaan ihmisiä, joilla ei ole henkilökohtaista suhdetta Jumalaan. Henkilömääränä tämä tarkoittaa noin 1000–1500 ihmistä per vuosi. Määrät ovat karkea arvio vuosittaisesta kävijämäärästä, mutta kertovat suurin piirtein toiminnan laajuudesta.
Vapaakirkon hallitus on linjannut, että keskuksen tulee olla ”hengellinen keskus”. Minusta tämä on ainut järkevä vaihtoehto. Kiponniemi ei voi olla hotelli tai elämyskeskus, joka palvelee ketä tahansa. Ensinnäkin mielestäni kirkon tehtävä ei ole toimia hotelliyrittäjänä, toiseksi nykyajan matkustajat vaativat sellaista laatua ja elämyksiä, johon näillä resursseilla ei ole mahdollisuutta.
Koska ”hengellistä keskusta” ei ole tarkemmin määritelty, minun mielestäni se tarkoitti alkuaikojen vapaakirkollista mentaliteettia: avointa herätyskristillisyyttä, toimivaa allianssikristillisyyttä ja sosiaalista auttamista siinä, missä vain voidaan. Tämä visio oli koko ajan läsnä keskuksen toimintaa suunniteltaessa ja toteutettaessa.
Kiponniemessä pidettiin ei-kristillisiä tapahtumia juuri tästä syystä. Sen pienen hetken, kun Jumalaa tuntemattomat ihmiset olivat meidän kanssamme, he olivat myös Jumalan ilmapiirissä. Uskoimme, että Hän tekee työtään ja rukouksemme kantavat jossain vaiheessa. Missä muussa Vapaakirkon toiminnassa toteutuu tässä määrässä samanlaiset kohtaamiset joka ikinen vuosi kuin Kiponniemessä?
Miksi vapaakirkollisia tapahtumia on niin vähän?
Hyvä kysymys, mutta ei ratkaiseva. Vapaakirkollisuus on Kiponniemen identiteetissä ja sitä ei piiloteltu missään vaiheessa. Toiseksi Kiponniemen päätuote ei ole tapahtumien tai ravintolapalvelujen tai elämyspalveluiden tuottaminen. Päätuote on kohtaaminen. Keskuksen slogan ”Jumalan ja ihmisten kohtaamispaikka” kertoo oikeastaan koko ajatuksen. Intiimi kohtaaminen, sekä ihmisten kesken että ihmisten ja Jumalan välillä, on koko juttu. Siihen panostettiin ja sitä rukoiltiin.
Ja kohtaamisten määrässä, syvyydessä ja laadussa Kiponniemi on aivan omaa luokkaansa. Kiponniemen elämä, olemassaolo ja tavoite, DNA siis, kohdistuu intentionaalisesti siihen, että ihmisten elämät muuttuisivat ja Jumala saisi kohdata ihmisen, – toisen ihmisen kautta tai sitten ihan tuosta vaan. Näitä tarinoita on muuten satoja, joten ei tämä ihan pelkkää puhetta ole. Minusta Kiponniemen vertaaminen Teopolikseen on samalla tavalla metsään menemistä kuin keskustelun supistaminen vain talouteen.
Elämien muuttuminen ja niiden mittaaminen taloudellisin mittarein on vähintäänkin vaikeaa, ellei mahdotonta.
Se on näky- ja arvokysymys.
Juhani Ilkka
