Hei ystäväni. Mitä sinulle kuuluu? Millaisia asioita tänään kannat mielessäsi? Jaetaan niitä tässä hetken verran. 
Materiaalit sopivat uushenkistaustaisten lisäksi kenelle hyvänsä kristinuskon perusasioista kiinnostuneelle aikuiselle.
Uushenkisyyden muotojen suosio on kasvanut pitkään. Seurakunnissa uushenkisyyttä lähestytään usein voimakkaita mielikuvia ja jopa pelkoa herättävänä erityiskysymyksenä, vaikka kyse on islamin tapaan vain toisesta uskonnosta. Uskonnosta, jolta seurakunnilla on jopa opittavaa.
Öljy on merkittävä asia niin arkipäivän elämässä kuin hengellisessä työssäkin. Sekä Vanha että Uusi testamentti kertovat öljyn tärkeydestä.
Olen kasvanut uskovassa kodissa ja ollut pienestä pitäen aktiivisesti mukana seurakunnan elämässä. Lapsuuteni ja nuoruuteni seurakunta oli Tallinnan Olevisten seurakunta. Elämässäni oli karkeasti ottaen kaksi suurta vaikuttavaa tekijää, jotka ovat muokanneet minua voimakkaasti alusta lähtien: vanhempieni ja kasvuympäristöni usko sekä musiikki.