Raplyriikoista se lähti. 2000-luvun alussa hiphop kasvatti suosiotaan, ja sen innoittamana yläasteikäinen Mikko Ylirinne alkoi kirjoittaa itse sanoituksia. Kappaleita syntyi lopulta kymmeniä ellei satoja.
– Halusin saada teini-ikäisen huippukypsiä ajatuksia esille, Ylirinne naurahtaa.
Kalteva pinta vietti kohti runoutta, josta löytyivätkin omin areena ja isommat tavoitteet. Teksteihin punoutuivat kiinnostus filosofiaan ja hengellinen näkökulma.
– Minulla on ollut totuuden etsimisen tarve.
Vaikeita kysymyksiä on niin paljon, / että turha vaivautua, / kuluttavaa kaivautua / ja itsemurha hautautua. // Sielunsa säästämiseksi lienee / viisainta antautua, / uppoutua tekemiseen, / ja juhlia viikonloppuna.
Kaunokirjallisuus on Ylirinteelle keino pohtia filosofisia kysymyksiä, ja kirjoittaminen on aina välillä avannut uusia ajatuksia.
– Kun alkaa tehdä runoa, niin sitähän ei tiedä, mitä siitä syntyy. Alitajunta on tietoista tajuntaa edellä ja ajatus muovautuu samalla kun kirjoittaa.
Runous sysii kohti hyvyyttä
Ylirinne ajattelee, että Luojan kuvana ihmisessä on sisäänrakennettuna tarve ja tarkoitus luoda. Siksi runous voi olla joillekin palvelutehtävä.
– Katsoisin, että runous suuntautuu hyvyyteen, totuuteen ja kauneuteen, ja siten voi rohkaista ja ohjatakin ihmisiä perimmäisen Hyvän äärelle.
Taide voi siis sysiä ihmistä kohti Jumalaa. Ylirinteen mielestä runo voi sekä itseisarvona heijastella näitä perinteisiä hyveitä että välinearvona johdattaa lukijaa niiden luokse.
Me emme voi esittää jotain kuorta tai fasadia ja sanoa, että tämä on hyvä edustus kristinuskosta tai taiteesta.
Hänen runollisia esikuviaan ovat ruotsalaissaksalainen, holokaustia käsitellyt Nelly Sachs (1891–1970), kreikkalainen Odysseus Elytis (1911–1996) teoksellaan Ylistetty olkoon ja Rakel Liehu 1970-luvun tuotannollaan.
– Olen vanhan koulukunnan mies siinä suhteessa, että minusta kirjallisuuden tärkein tehtävä on käsitellä suuria kysymyksiä: mitä on olla ihminen, mitä ovat hyvyys ja pahuus, onko kärsimyksellä tarkoitusta? Ylirinne kertoo.
– Minä tietysti pohdin näitä kysymyksiä Kristuksen valossa.
Taide ei käy kaupaksi
Kirjakauppojen hyllyltä löytyvä kristillinen runous on nykyään harvemmin kunnianhimoista taidelyriikkaa, useammin lapsille tai lahjakirjoihin suunnattua sanailua. Muu ei myy. Näin ovat todenneet esimerkiksi Kristillisen Taideseuran puheenjohtaja Niilo Rantala ja Kirjapaja-kustantamosta Eeva Johansson Suomen Viikkolehden jutussa (3/2023).
Tämän allekirjoittaa Ylirinne, joka on itse saanut kustantajalta käsikirjoitukselleen hylsyn samoilla saatesanoilla: markkinarakoa ei ole. Koska runot eivät päässeet kirjoihin ja kansiin, Ylirinne päätyi lopulta laittamaan Mieli ja merkitys -nimisen kokoelman vapaasti luettaviksi runoblogiinsa.
Samaisessa jutussa kaipailtiin kristillisestä katsomuksesta ponnistavaa, kokeilevaa runoa. Sellaista, joka ei väännä asioita rautalangasta vaan jättää lukijalle oivallettavaa. Siihen Ylirinnekin pyrkii.
Hän kyllä myöntää auliisti toivovansa, että lukija näkisi tekstistä heijastuksen Vapahtajasta.
– Kristittynä toivon toisille hyvää ja Kristus on parasta, mitä tiedän.
Totuutta tekopyhyyden sijaan
Taiteessa vahva evankelioiva agenda ei kuitenkaan tunnu omalta. Ylirinne puhuu tasapainosta. Tekijä ei voi siivota vakaumustaan pois, sillä silloin tekstit muuttuvat teennäisiksi. Eikä hän toisaalta voi ryhtyä hurskastelemaankaan sortumatta tekopyhyyteen. Ylirinne haluaa mieluummin korostaa totuutta, elämää rosoineen ja kriiseineen.
– Me emme voi esittää jotain kuorta tai fasadia ja sanoa, että tämä on hyvä edustus kristinuskosta tai taiteesta. Tekisi mieli sanoa, että se on huonoa kristinuskoa ja huonoa taidetta.
Nöyryys elämän ääressä, / etsiä ja uskoa tietämättä, / elää todeksi epäilemättä / tai elää todeksi epäillen.
Ylirinteen mielestä runouteen upotettu vahva evankeliointiaie johtaa todellisuuden yksinkertaistamiseen. Jeesuksesta tulee laastari ihmisten kipuihin sen sijaan, että hän näyttäytyisi itse kipujen ihmisenä.
– Hän ilmoittaa itsensä myös kärsimyksessä ja kärsimyksen kautta. Kärsimystä ja Kristusta ei saisi asettaa vastakkain.
Kärsimys onkin ollut yksi keskeinen teema Ylirinteen omissa teksteissä. Hän puhuu ”mattapintaisesta kirkkaudesta”, jolla hän tarkoittaa Jumalan tapaa ilmoittaa itsensä vastakohdissa. Kristus, valo, opitaan tuntemaan kärsimyksessä, pimeydessä ja rosoisuudessa.
Kursivoidut katkelmat ovat Mikko Ylirinteen runokokoelmasta Mieli ja merkitys.
Lue lisää:
