›› Kristillisen kirjallisuuden ja musiikin verkkokauppa.

nettikirjakauppa-2015

MAINOS

Search

Pappapiilosta ja riittämättömyyden tunteita

Jari Tenhovirta on jo seitsenkertainen isoisä.Kuva: Jari Tenhovirran kotialbumi
Hämeenlinnalainen Jari Tenhovirta tuli 27-vuotiaana isäksi. Esikoisen synnytyksessä pyörtynyt mies on sittemmin kasvattanut vaimonsa kanssa kolme biologista ja kaksi sijaislasta. Syyllisyydeltäkään ei ole vältytty: veikö työ liiaksi aikaa perheeltä?

Esikoisen syntymä oli Jari Tenhovirralle valtava ihme. Vuonna 1976 hän oli ensimmäisiä suomalaisisiä — tai ainakin hyvinkääläisisiä — jotka olivat mukana niin synnytysvalmennuksessa kuin -salissakin. Kokemus oli ravisteleva.

– Taisin pyörtyä kerran ja muistan, kun minua raahattiin sieltä pois, mies naurahtaa.

Se ei pilannut tuoreen isän iloa.

– En voinut käsittää, miten sieltä tuli niin valmis, ehjä ihminen, jolla oli sormet ja varpaat. Ihana mytty, jonka minäkin sain ottaa syliin heti synnytyksen jälkeen.

Puhuttelussa äidin haudalla

Mytyn kasvettua vähän perhe suuntasi Ruotsiin asumaan. Juuri kun he olivat muuttaneet, Jari Tenhovirran äiti kuoli. Äiti oli kertonut tulleensa uskoon, mitä poika oli pitänyt hermoromahduksena. Nyt mies keräsi voimansa ja matkusti takaisin Suomeen hautajaisiin.

Äidin haudalla seisoessaan hän tunsi jotain.

– Koin, ettei äiti ole siellä. Vain hänen ruumiinsa on siellä, mutta sielu ja henki ovat jossain muualla.

Paljon on täytynyt käyttää tilannekomiikkaa ja huumoria keventämään sitä, ettei uskon todeksi eläminen olisi ollut haudanvakavana jököttämistä.

Jumalan puhuttelu alkoi kirkkomaalla ja jatkui niin, että mies alkoi lukea Raamattua ja etsiä vastauksia. Hänen vaimonsa Marita kävi samaan aikaan omaa hengellistä etsintäänsä, ja pari kuukautta hautajaisten jälkeen molemmat antoivat elämänsä Jeesukselle peräkkäisissä kotikokouksissa Ruotsin Hallstahammarissa.

– Uskossa kasvu on ollut tasajalkaa käymistä, se on yhdistänyt meitä hurjasti. Se oli eduksi myös lapsille.

Kun perhe sitten oli autossa matkalla Suomen–lomalta kohti satamaa ja Ruotsia, takapenkiltä kuului kolmevuotiaan tyttären vaatimus: hän halusi pikkuveljen, nyt rukoillaan.

Ja niin Forssan kohdalla rukoiltiin lennossa nopea rukous, johon saatiin täsmävastaus yhdeksän kuukauden päästä.

Omia ja lainattuja lapsia

Perheeseen syntyi kaikkiaan kolme lasta, tytär ja kaksi poikaa. Nuorimmainen tuli maailmaan vuonna 1987 Tenhovirtojen muutettua jo takaisin Suomeen.

– Enää ei ollut pyörtymistä mukana, mutta ilo oli yhtä suuri.

Lapsiluku kasvoi vielä kahdella, kun Tenhovirrat ryhtyivät sijaisperheeksi. Kotiin muutti veljespari, joista nuorempi oli vasta kolmevuotias. Marita Tenhovirta kantoi päävastuun äitinä ja perhehoitajana.

Side sijaislapsiin on luja ja kiintymys heihin on aitoa ja todellista. Kuitenkin se on vähän erilainen kuin biologisiin jälkeläisiin, Jari Tenhovirta myöntää.

– Jokainen lapsi on rakastamisen arvoinen. Jokaisesta haluaa huolehtia, ohjata ja kasvattaa samalla tavalla, hän pohtii.

– Meille on ollut tärkeää olla lapsiaan kohtaan tasapuolinen ja oikeudenmukainen.

Myös ajankäyttö mietitytti molempia vanhempia: kärsivätkö biologiset lapset siitä, että sijaispojat veivät paljon vanhempien aikaa ja huomiota?

– Tasapainoilu ei ollut helppoa.

Sijaislapset muuttivat kumpikin 16–17-vuotiaana opiskelujen perässä omilleen, mutta kiintymys ja yhteys ovat säilyneet.

– He ovat jälkeenpäin sanoneet, että kokivat olevansa lapsina samassa asemassa kuin biologisetkin. ”Missä oltais, jos ei oltais asuttu teillä niitä vuosia?” Se on ollut meille paras palkka.

Kirkkopolulle oman esimerkin kautta

Lapsia on riittänyt niin kotona kuin töissäkin, sillä Jari Tenhovirta teki elämäntyönsä luokanopettajana ja rehtorina, pitkän pätkän jopa yhtä aikaa. Marita hoiti kodin ja käytännössä myös lasten huollon.

– Olen aina tykännyt lapsista, ja se tähän ammattiin ohjasikin.

Vapaalla kuskattiin lapsia harrastuksiin ja käytiin seurakunnassa. Jari Tenhovirta on halunnut välittää ”kirkkopolun” lapsilleen, ja sitä pitkin on käyty niin pyhäkouluun kuin partioonkin. Otsa rypyssä uskonasioita ei kotona tankattu.

– Emme ole varsinaisesti opettaneet kristillisyyttä, meidän molempien mielestä sen pitäisi näkyä oman elämän ja esimerkin kautta, hän kertoo.

– Paljon on täytynyt käyttää tilannekomiikkaa ja huumoria keventämään sitä, ettei uskon todeksi eläminen olisi ollut haudanvakavana jököttämistä.

Kiva, kun saa olla lapsellinen näinkin vanhana.

Tenhovirta muistelee osallistuneensa esimerkiksi keskimmäisen lapsen kanssa Suomen Vapaakirkon Nuorten Ketjureaktio-pyöräilytempaukseen. He polkivat yhdessä Vierumäen kesäjuhlilta Hankoon, kaikkiaan 250 kilometriä.

Lapset saivat myös pitää päänsä, jos seurakunta ei houkuttanut. Kun jälkikasvu vastusteli eikä halunnut lähteä jumalanpalvelukseen, vanhemmat antoivat luvan jäädä kotiin, jos lapsen ikä riitti odotella yksin kotona muutaman tunnin.

Usko kantaa kaikkia kolmea lasta edelleen aikuisinakin.

– Se on ollut kyllä ihan ansaitsematon armo.

Teinkö tarpeeksi?

Vanhemmuus ei ole tullut ilman syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita. Jari Tenhovirta kertoo kokeneensa omantunnonpistoksia paitsi tasaveroisen kohtelun, myös työn vuoksi. Koulu ahmaisi ison osan arjesta, välillä uupumukseen asti. Samoihin aikoihin myös Marita sairastui kroonisesti ja odotti sairaseläkepäätöstään.

– Työ oli niin tärkeällä sijalla, ja vaikka lasten kanssa paljon vapaalla vietettiin aikaa ja harrastettiin, niin jälkeenpäin valkeni, että virheitä tuli tehtyä, mies miettii.

– Sitä haluaisi tehdä enemmän kuin pystyy. Mutta aina täydellisyydentavoittelu ei ole hedelmällistä.

Syyllisyyttä on koetettu paikkailla enemmän ja vähemmän menestyksekkäästi. Kun keskimmäinen poika oli tullut itse isäksi, Jari Tenhovirta ehdotti pojalleen yhteistä kanoottiretkeä. Niin vuokrattiin kanootit ja lähdettiin Vanajavedelle melomaan kymmenen kilometrin reissulle. Jo alkumatkasta iski raju ukkosmyrsky ja vesisade.

– Menimme kymppitien sillan alle, söimme kaikki eväät ja odottelimme sateen loppumista. Lopulta päädyimme melomaan sateessa takaisin, hän kertaa.

– Nauratti, mutta tavoite toteutui ainakin jollain lailla.

Pappapiilosta pienten kanssa

Nyt Jari Tenhovirta on jo seitsenkertainen isoisä. Lapsenlapsista nuorin on kuusivuotias, vanhin jo 18. Syys-, talvi- ja joululomia vietetään paljon yhdessä ja kesälomaa vietetään pätkä mökillä.

– Pappapiilosta on saanut leikkiä paljon. Kiva, kun saa olla lapsellinen näinkin vanhana.

Isovanhemmaksi tuleminen oli samanlainen ilo kuin isyys.

– Hämmästyttää, miten paljon heitä voi rakastaa.

Etenkin, kun nyt kasvatusvastuu on jo toisten harteilla.

Teksti: Pia Korhonen
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää