›› Kristillisen kirjallisuuden ja musiikin verkkokauppa.

nettikirjakauppa-2015

MAINOS

Kaksi klinikkabussia varustetaan Ukrainaan kolmen kristillisen suomalaisyhdistyksen yhteistyönä

Samaria-yhdistys perustettiin Porvoossa 54 vuotta sitten vastaamaan yhteiskunnallisiin kriiseihin. Se auttoi tuolloin Nesteen öljynjalostamon myötä paikkakunnalle tulleita, alkoholisoituneita keikkatyömiehiä. Päihdetyön lisäksi Samaria ylläpitää myös Suomen ainoaa ihmiskaupan uhrien turvakotia, tukee syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ja huolehtii Suomeen saapuvista ukrainalaisista. Ruoka-aputyötä tehdään yhteistyössä muun muassa ViaDian kanssa. Toiminnanjohtaja Ismo Valkoniemi kertoo, että yhdistyksen nimi viestii tietynlaisesta ”samarialaisuudesta”. Tavoite ei ole oikean opin vaaliminen vaan lähimmäisen rakastaminen. Toiminnassa on tiiviisti mukana kristittyjä monista vapaista suunnista, kuten Porvoon missionkyrkanista eli ruotsinkielisestä vapaaseurakunnasta. Kuva Samarian hiljattain tekemältä avustusmatkalta Ukrainaan.
Samaria, Hämeen Mokia ja E-Compass löivät erityisosaamisensa yhteen kriisialueilla elävien ukrainalaisten hyväksi.
Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille. Kirjaudu sisään tai ota yhteyttä asiakaspalveluun, jos sinulla ei ole vielä tunnuksia.

JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää