IRR-TV: Makuuhuonestudiosta miljoonien verkkoyleisöihin

Kuvassa ovat medialähetystyön perustajat Laura ja Hannu Haukka sekä IRR-TV:n toimittajat Andreas Wirth ja Jori Asikainen. Kuva: Petri Männistö
Hannu ja Laura Haukka alkoivat tehdä venäjänkielisiä radio-ohjelmia Itävallassa vuonna 1976. Ohjelmat lähetettiin rautaesiripun taakse Neuvostoliittoon. Nykyään Keravalla toimiva IRR-TV tavoittaa miljoonia ihmisiä television, satelliittikanavien ja verkon kautta. Järjestö vie myös hätäapua Ukrainaan. IRR-TV juhlii 50-vuotista mediatyötä Keravalla 26. syyskuuta, kerrotaan IRR-TV:n tiedotteessa.

Hannu ja Laura Haukan työ siirtyi Itävallasta Tukholmaan ja vuonna 1980 Suomeen.

Portugalissa toiminut radioasema lähetti  ensimmäisen Suomessa tehdyn venäjänkielisen ohjelman Neuvostoliittoon 5. syyskuuta 1981. Ohjelma oli nauhoitettu Katinalassa lähellä Parolaa. Studiona toimi kerrostaloasunnon makuuhuone.

Muutamassa vuodessa Haukkojen ohjelmia lähetti jo 11 kansainvälistä radioasemaa. Radio oli tärkeä väline, sillä Neuvostoliittoon oli vaikea päästä ja uskonnollista toimintaa valvottiin tarkasti.

IRR-TV ry perustettiin joulukuussa 1989. Pian radio-ohjelmien rinnalle tuli televisio.

Katsojat lähettivät yli miljoona kirjettä

Neuvostoliiton television ykköskanava esitti 1990-luvun alussa IRR-TV toimittaman Superkirjan. Animaatiosarja perustui Raamatun kertomuksiin.

Ohjelma sai valtavan vastaanoton. IRR-TV historiikin mukaan katsojat lähettivät yli miljoona kirjettä eri puolilta Neuvostoliittoa.

—Katinalan makuuhuonestudiosta on kuljettu pitkä matka nykyisiin verkkokampanjoihin. Tekniikka on muuttunut, mutta tavoite on sama: haluamme tavoittaa ihmisiä yli rajojen, IRR-TV viestintä- ja varainkeruupäällikkö Mikael Ärling sanoo tiedotteessa.

Egyptin kampanja sai 44 miljoonaa näyttökertaa

IRR-TV järjesti ensimmäisen suurkaupunkikampanjansa vuonna 2003 Venäjän Volgogradissa. Myöhemmin kampanjoita tehtiin myös Aasiassa, Lähi-idässä ja Afrikassa.

Aluksi IRR-TV käytti televisiota, radiota, sanomalehtiä ja ulkomainontaa. Nykyään sisältöjä julkaistaan paljon myös verkossa ja sosiaalisessa mediassa.

Vuonna 2025 IRR-TV järjesti digikampanjan Egyptissä. Kampanjassa julkaistiin videoita ihmisten elämänmuutoksista.

IRR-TV tilastojen mukaan kampanjan aineistoja näytettiin eri palveluissa yli 44 miljoonaa kertaa. Aineistot tavoittivat vähintään kerran yli 12 miljoonaa ihmistä.

Paikallinen tiimi kävi yli 25 000 henkilökohtaista keskustelua verkossa. Keskustelun saattoi aloittaa myös chatbotin kautta.

Televisio on edelleen tärkeä osa IRR-TV työtä. Järjestö teki vuonna 2025 noin tuhat televisio-ohjelmaa muun muassa arabiaksi, farsiksi ja tadžikiksi. Ohjelmia lähetti 16 satelliittikanavaa Lähi-itään, Afrikkaan, Aasiaan ja Eurooppaan.

Ukrainaan on viety yli 20 000 kamiinaa

IRR-TV lopetti toimintansa Venäjällä sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vuonna 2022. Järjestö tekee yhä venäjänkielisiä ohjelmia Suomessa.

Ukrainassa IRR-TV tekee mediatyötä ja jakaa hätäapua. Järjestö on vienyt maahan yli 20 000 kamiinaa. Se on toimittanut myös generaattoreita, ruokaa ja muita tärkeitä tarvikkeita.

Vuonna 2025 Ukrainassa valmistettiin ja jaettiin 8 000 kamiinaa. Niitä vietiin etenkin kyliin, joissa sota oli vaurioittanut sähkö- ja lämmitysjärjestelmiä.

Teksti: Suomen Viikkolehden toimitus
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää