Pohjois-Koreassa syntynyt ja kasvanut Kyung-Soo kertoi lokakuisella Suomen-vierailullaan entisen kotimaansa kristittyjen tavasta viestittää evankeliumia vainojen ja kuoleman uhan alla. Hän avasi myös omaa tarinaansa, joka julistaa riipaisevalla, mutta samalla vaikuttavalla tavalla Jeesuksen ylösnousemusvoimasta.
Pohjois-Korean uskonnonvapaustilanne on maailman heikoin. Vainottuja kristittyjä tukevan Open Doors -järjestön vuosittain julkaisemassa World Watch List -vainoraportissa maa on pitänyt jo parikymmentä vuotta hallussaan surullista ykkössijaa. Pohjois-Korean valtio on virittänyt huippuunsa järjestelmän, jolla kristittyjä seurataan ja valvotaan. Valtion vastaiseksi katsotusta toiminnasta, kuten kristillisen sanoman levittämisestä, voi joutua tapetuksi välittömästi. Vaikka henki säästyisi, edessä ovat kuulustelut, vankeus ja kidutus.
– Pohjois-Koreassa ei ole lupa puhua Jumalasta Isänämme, koska maassa on toinen isä, Pohjois-Korean johtaja, Kyung-Soo valaisee vainojen taustaa.
Vankilassa vaikeneminen oli voitto
Vankilaolot Pohjois-Koreassa ovat äärimmäisen vaikeat. Kidutuksen ja ravinnonpuutteen vuoksi vangit pysyvät hengissä yleensä vain pari kolme kuukautta.
– Meitä oli parinkymmenen neliön huoneessa 30–50 vankia. Emme mahtuneet istumaan tai nukkumaan emmekä saaneet puhua toisillemme, Kyung-Soo kuvailee olosuhteita.
Viranomaiset pyrkivät puristamaan kristityiltä vangeilta kidutuksen keinoin tietoja muista kristityistä. Kyung-Soo koki tämän helvetin 120 vankilapäivänsä aikana. Hän, kuten muutkin kristityt tiesivät ja tietävät, että kuolema seuraa melko varmasti, paljastipa tietojaan tai ei.
– Jos olisin vastannut heidän kysymyksiinsä, satoja kristittyjä olisi kuollut. Heidän henkensä oli tärkeämpi kuin minun, yhden ihmisen. Rukoilin: ”Isä, laita kätesi suulleni, etten puhuisi. Ota minun, yhden ihmisen, henki ja säästä heidät, että he voisivat edelleen jakaa Raamattua.” Pyhä Henki oli kanssani. Vaikka he löivät ja kiduttivat minua, suuni pysyi kiinni, Kyung-Soo kertoo.
Tässä piilee äärimmäisen autoritaarisen yhteiskunnan heikko kohta; valtion julma koneisto ei voita kristittyjä, koska nämä eivät pelkää kuolemaa. Ulkonaisestikaan ei ole menetettävää — heiltä on jo viety kaikki.
Valtion valvoja kohtasi Jumalan rakkauden
Kyung-Soo kasvoi eliittiperheessä ja sai keskivertoa paremman koulutuksen. Kun hän oli 19-vuotias vuonna 1990, muuan pastori Lee kertoi hänelle Jumalasta. Pastori oli yhteiskunnan silmissä vaarallinen henkilö, koska hän tuli kristitystä perheestä. Valtio valvoo tällaisia ihmisiä tarkasti ”sihteerien”, korkea-arvoisten virkamiesten kautta. Leetäkin valvoi sihteeri joka päivä aamusta iltaan, ja valtiolle lähti raportteja.
Kerran sihteeriä ei näkynyt moneen päivään, joten pastori Lee lähti hänen kotiinsa. Oven avasi heikkokuntoinen mies kasvot veressä keuhkotuberkuloosin vuoksi. Tauti tarttuu herkästi ja johtaa Pohjois-Koreassa suurella todennäköisyydellä kuolemaan. Sihteerin vaimo ja lapset olivat lähteneet, eikä miestä auttanut kukaan.
Rakkaus ja myötätunto voittivat riskin, ja pastori Lee päätti tarttua toimeen. Hän käytti sihteerin suihkussa ja teki tälle ruokaa. Lee jatkoi tätä monta päivää. Kun sihteerin vointi koheni, hän tunnusti: ”Olen valvonut sinua ja raportoinut sinusta, mutta nyt olen kosketettu Jumalasta, jota palvot. Haluan tietää enemmän hänestä.”
Älkää kutsuko minua enää isäksi.
Niinpä pastori Lee selitti sihteerille, miten Jeesus otti syntimme ja kuoli puolestamme. Lee luki Raamatun kertomuksia ja rukoili sihteerin puolesta.
Sihteeri toipui vähitellen pastori Leen hoidossa. Kolmen kuukauden kuluttua hän opiskeli Raamattua, rukoili ja halusi tulla kastetuksi. Puolen vuoden päästä sihteerin perhe palasi, kun miehet olivat juuri rukoilemassa. Sihteeri sanoi silloin vaimolleen ja lapsilleen: ”Älkää kutsuko minua enää isäksi. Olen täällä vain siksi, että Jumalan ylösnousemusvoima on koskettanut minua. Kutsukaa tästä lähtien Jumalaa isäksenne.”
– Näin evankeliointi tapahtuu Pohjois-Koreassa, Jumalan rakkautta jakamalla, Kyung-Soo toteaa.
Kristityt jakoivat vähät ruokansa nälänhädän aikana
Toisen henkilökohtaisen kosketuksen kristittyihin Kyung-Soo sai vuonna 1996, jolloin Pohjois-Korea kärsi vakavasta ruokapulasta. Valtavasti ihmisiä kuoli nälkään kodeissaan, ja moni yksinkertaisesti lyyhistyi kadulle.
– Huomasin silloin, että monet kristityt jakoivat ruokaansa ihmisille. Se rakkaus oli jotakin muuta kuin mitä minulle oli opetettu. Riisipallo kädessä oli heidän ainoa omaisuutensa, ja sen he jakoivat tietämättä, saavatko he itse tai heidän perheensä ruokaa. Se oli melkein sama kuin jakaisi oman henkensä toiselle, Kyung-Soo kuvailee.
Kristityt eivät pelänneet nälkäkuolemaa, koska tiesivät, että edessä on iankaikkinen elämä. Ruokansa jakaessaan he puhuivat samalla Jumalasta. Kyung-Soossa tämä herätti sielua syvästi ravistelleen arvoristiriidan. Mitään tällaista hän ei ollut todistanut koskaan ennen.
– Aloin kysellä kristityiltä, mitä on meidän syntimme, jonka Jeesus kantoi, mikä on Raamattu ja kuka on tämä Jumala, johon te uskotte.
Uudestisyntyminen syntymäpäiväjuhlassa
Joulupäivänä 1996 Kyung-Soo osallistui pastori Leen syntymäpäiville. Siellä hän koki kaksi yllätystä. Ensimmäinen oli se, että pastorin oikea syntymäpäivä on 4.12. Leen isä, joka oli toiminut pastorina jo ennen Korean jakamista Pohjois- ja Etelä-Koreaan, oli siirtänyt poikansa syntymäpäivän jouluun. Näin ihmiset voisivat juhlia Jeesusta.
Näissä juhlissa Lee kehotti Kyung-Soota tekemään ratkaisevan päätöksen tulla oikeasti Jumalan lapseksi: ”Jos sanot aamen, kastan sinut.”
– En sanonut aamen, mutta Jumala puhui suullani. Pyhän Hengen voimalla sanoin aamen. Sitten pastori täytti astian vedellä, kastoi kolme kertaa ja sanoi: ”Jumala, Jeesus ja Pyhän Hengen voima on aina sinun mukanasi”. Niin minusta tuli Jumalan lapsi, Kyung-Soo kertoo.
Niistäkin syntymäpäivistä tuli juhla Jeesukselle. Tässä vaiheessa paljastui toinen salaisuus: vasta nyt Kyung-Soo kuuli, että Lee on Pohjois-Korean maanalaisen kirkon pastori. Miehet alkoivat jakaa Jumalan sanaa yhdessä.
Kuoleman porteille ja takaisin
Tammikuussa 2003 Kyung-Soo teljettiin vankilaan Sanan levittämisen vuoksi. Pohjois-Korean hallinnon viha kristittyjä kohtaan näkyy siinäkin, että nämä joutuvat pahimpiin vankiloihin. On enemmän poikkeus kuin sääntö, jos pääsee pois hengissä. Kymmeniä vankeja ahtaassa huoneessa tammikuun kylmyydessä oli Kyung-Soolle jo itsessään raju koettelemus. Lisäksi tulivat kuulustelut, kidutukset, piinallinen pakollinen hiljaisuus ja olematon ruoka.
– Saimme vain mukillisen vettä kolme kertaa päivässä, ja sai olla onnekas, jos siinä oli pari nuudelinpalaa. Ihmisiä kuoli enemmän nälkään kuin lyönteihin ja kidutukseen, Kyung-Soo kuvailee.
Jos vanki ei noudattanut sääntöä olla puhumatta, vartijat potkivat sormet verille. Joskus piti lyödä omaa päätä seinään, kunnes se vuoti verta. Toisinaan pakotettiin lyömään vankikaveria, kunnes tämä kaatui maahan.
Vartijat eivät saaneet Kyung-Soota paljastamaan kristittyjä ystäviään. Toistuvat kidutukset ja ruoan puute veivät hänet kuitenkin äärirajoille.
– Eräänä päivänä lääkäri arvioi, etten elä enää päivääkään. Kehoni oli todella heikko, en pystynyt liikkumaan enkä edes istumaan normaalisti. En voinut pureskella, koska leuka oli turvoksissa. Silloin he heittivät minut ulos ja sanoivat: ”Mene kotiin kuolemaan.”
Jos olisin vastannut mitään heidän kuulusteluunsa, en olisi nähnyt vaimoani ja poikaani.
Kyung-Soo kirjaimellisesti ryömin kotiinsa, jossa hän oli tajuttomana seuraavat kolme päivää. Sen jälkeen hän avasi silmänsä ja näki vihdoin vaimonsa ja kuusivuotiaan poikansa.
– Jos olisin vastannut mitään heidän kuulusteluunsa, en olisi nähnyt vaimoani ja poikaani. Heidät olisi vangittu, ja he olisivat kuolleet. Jumalan ihmeen avulla pääsin takaisin elämään, Kyung-Soo sanoo.
Jumala nosti hänet elämään ja kehotti kertomaan kaikille pelastumisesta ja Jeesuksen ylösnousemusvoimasta.
Kylätuomiossa säästyi vain henki
Kun Kyung-Soon huomattiin elävän vielä kahden kuukauden päästäkin, vaikka hänen piti kuolla päivässä, valtio päätti toteuttaa perheelle kylätuomion. Pohjois-Koreassa se tarkoittaa, että koko kylä kokoontuu piiriksi, jonka keskellä tuomitut ovat. Heidät tuomitaan joko kuolemaan tai karkotukseen, ja omaisuus viedään. Paikalla ei ole lakimiehiä puolustamassa tuomittavia, valta on kyläläisillä.
– Meitä ei tapettu, mutta karkotettiin. Omaisuus, koti ja rahat vietiin, Kyung-Soo kertoo.
Karkottaminen ei tarkoita, että pääsisi pois Pohjois-Koreasta. Tuomitut karkotetaan vain omasta kylästään vaikeakulkuiselle vuoristoalueelle, jossa on vaikea saada ruokaa ja kylmyys piinaa.
– Tällaista on vaino, jota kristityt kokevat Pohjois-Koreassa. Rukoilkaa, että he voivat tuntea samaa vapautta, jota Jumala on antanut teille Suomessa. Muistakaa, että vapautenne taustalla on Jumalan Pojan, Jeesuksen, kuolema ristillä ja hänen ylösnousemuksensa, Kyung-Soo sanoo.
Kun hänen perheensä koki karkotustuomion, syntyi päätös, joka muutti heidän elämänsä: he lähtisivät Pohjois-Koreasta.
– Nyt perheemme asuu onnellisena Etelä-Koreassa, ja toimin siellä pastorina.
Kyung-Soon vieraili syksyllä 2024 Suomessa Open Doors -järjestön kutsumana. Hän kiersi puhumassa useilla paikkakunnilla.
