Todennäköisesti olet kuunnellut saarnaajaa, joka puhui Pyhässä Hengessä. Hän ei viihdyttänyt sinua, vaan puhui totuutta rakkaudessa.
”Sillä meidän evankeliumimme ei tullut teidän tykönne ainoastaan sanana, vaan myös voimana ja Pyhässä Hengessä ja suurella varmuudella.” (1. Tess. 1:5).
Saarna, herätys ja sudenkuopat
Milloin sitten syntyy saarna, josta voidaan puhua näin?
Uskaltaisinko sanoa, että jos kaikki julistajat sadoissa kirkoissamme ja rukoushuoneissamme saarnaisivat joka sunnuntai Pyhässä Hengessä, Suomessa syntyisi väistämättä kansallinen herätys. Ehkä kaikki julistajat eivät sittenkään saarnaa Pyhässä Hengessä?
Yksi syy on se, että saarnan arvostus ei tänä päivänä ole kovin korkealla. Saarna ja saarnaaminen ovat aliarvostettuja. Ne eivät ole trendikkäitä. Harvoin kuulen hengellisissä piireissä puhuttavan saarnasta tai sen merkityksestä. Saarnan ovat syrjäyttäneet muut asiat.
Niin oli lähellä tapahtua myös Jerusalemin alkuseurakunnassa, joka oli syntynyt Pietarin saarnan vaikutuksesta. Ihmisillä oli puutetta ruoasta, ja ihmisten auttamisesta alkoi tulla koko seurakunnan päämissio. Apostolit olivat kuitenkin valveilla ja puhuivat opetuslasten suurelle joukolle: ”Ei ole sopivaa, että me ruoan jakelun vuoksi lyömme laimin Jumalan sanan.” (Ap. t. 6:2).
Onko näin käymässä myös Suomen seurakunnissa? Ainakin vapaakristillisyyden piirissä, jonka parhaiten tunnen, puhutaan enemmän diakoniasta, ylistyksestä, gospelkonserteista, tapahtumista, seurakuntakasvusta ja uusien seurakuntien perustamisesta.
- 1. Miksi saarnan merkitys on hiipunut? Vai onko se hiipunut? Onko tämä vain minun näkemykseni?
- 2. Miten voisimme seurakunnissamme nostaa saarnan arvostusta? Miten voisimme parantaa saarnojen tasoa? Miten nykyinen opetuksemme Pyhästä Hengestä vaikuttaa saarnaajiin ja saarnaamiseen? Miksi sunnuntain jumalanpalveluksen saarna on koko seurakunnan kannalta kohtalonkysymys?
- 3. Pitäisikö Vapaakirkon perustaa myös ”saarna-akatemia”?
Saarna on ”pihvi”
Saarna on kuitenkin väistämättä jumalanpalveluksen ydin ja ”pihvi”. H. Grady Davis kuvaa kirjassaan Design for Preaching saarnaa seuraavasti:
”Saarnan tulee olla kuin puu, elävä organismi, jonka elämä ei ole ulkoapäin rakennettua, vaan sisältäpäin kasvavaa.
Sillä tulee olla yksi voimallinen ajatus, kuin vahva oksa, joka luonnostaan kurottautuu valoa kohti.
Sen juurten tulee ulottua syvälle. Vaikka ne ovat näkymättömät, ne ovat yhtä todelliset kuin näkyvä runko. Niiden tulee levittäytyä yhtä laajalle kuin oksatkin. Niiden on painauduttava syvälle elämän taistelujen multaan, ja niiden perustuksena tulee olla iankaikkinen Sana.
Saarnan ei tule näyttää muuta kuin omat oksansa, jotka levittäytyvät vapaasti ja luottavat siihen pakottavaan voimaan, joka kumpuaa sisäisestä elämästä.
Lauseiden tulee muodostua kuin lehdet hienoista oksista. Niiden tulee olla oman puunsa lehtiä, eivätkä ne saa olla lainattuja vierailta lajeilta.
Kuvausten tulee avautua kuin kukat, jotka puhkeavat sisältäpäin jokaisesta pienimmästäkin oksasta. Ne eivät saa olla tuulen mukana kulkeutuneita, räikein värein maalattuja leijoja, jotka on sidottu toisten ajatuksiin ja jotka lopulta sotkeutuvat puun oksiin.
Puun tulee kantaa kukkia ja hedelmää samalla kertaa, niin kuin appelsiinipuu. Sen tulee antaa ravintoa tämän hetken nälkään, mutta samalla ilahduttaa kauneudellaan ja tuoksullaan. Sen tulee herättää toivoa, synnyttää iloa ja valmistaa sydämiä tulevan sadonkorjuun päivään.
Ja kaiken tämän tulee kasvaa lämpimässä ilmastossa, savimaassa, jota kuolema on rikastuttanut, rakkauden ilmapiirissä, kaiken näkevän ja kaiken hellivän auringon alla.
Sillä niin kuin puu elää juuristaan, samoin saarna elää siitä elämästä, joka sille annetaan. Ja vain se, mikä elää, voi antaa elämää.”
Saarna ja saarnaaminen ovat aliarvostettuja.
Saarna ohjaa koko seurakunnan elämää
Saarna on se jumalanpalveluksen osa, jossa voidaan Jumalan sanan kautta julistaa, haastaa, ohjata, nuhdella, rohkaista, kehottaa ja viitoittaa tietä tulevaisuuteen.
Pyhässä Hengessä saarnattu julistus on myös profeetallista. Sen kautta jokainen kuulija saa ikään kuin oman saarnansa. Yksi puhe räätälöityy kaikille. Sen voi tehdä vain Pyhä Henki.
Pyhässä Hengessä julistettu saarna hoitaa myös sielunhoidollisesti. Hyvä saarna hoitaa ”penkkiin asti”, eikä henkilökohtaista rukousta tarvita yhtä paljon. Parhaiten saarnan merkityksen näkee paikallisessa seurakunnassa. Saarnalla johdetaan koko seurakuntaa. Saarnan kautta luodaan näky ja tavoite.
Vaikka tekisit kuinka hienot strategiat ja suunnitelmat, ne eivät hengellisessä viitekehyksessä menesty ilman Pyhän Hengen innoittamaa saarnatyötä. Silloin vaikutus ulottuu pyhäkoulusta lähetystyöhön ja sytyttää tulen koko seurakuntaan – palavan halun rakastaa Jeesusta ja antautua hänelle.
Seurakunnan suurin tarve on pastorin pyhä elämä
Hyvä esimerkki ajatuksistani on Robert Murray McCheyne (1813–1843), Skotlannin kirkon pappi.
Saarnatessaan McCheyne oli täynnä intohimoa, vakaumusta ja päättäväisyyttä tavoittaa kuulijansa heidän tarpeidensa keskellä. Hän halusi välittää heille sen, minkä uskoi olevan Jumalan sanoma juuri siihen päivään. St Peter’s Church -seurakunnassa Dundeessa paikkakunnan 4 000 asukkaasta noin 1 100 osallistui sunnuntain jumalanpalveluksiin.
Hänen kuuluisa lauseensa on tänä päivänä ajankohtaisempi kuin koskaan: ”Minun seurakuntalaisteni suurin tarve on minun oma henkilökohtainen pyhyyteni.”
Tällainen julistaja on pelottava ase Jumalan kädessä syntiä ja hengellistä pimeyttä vastaan. ”Minun puheeni ja saarnani eivät olleet kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.” (1. Kor. 2:4–5).
Saarna ei ole pelkkää puhetta. Siihen nivoutuvat saarnaajan koko persoonallisuus ja elämä. Saarnaajan elämän tulee olla sopusoinnussa hänen saarnansa kanssa.
Pyhässä Hengessä saarnattu julistus on myös profeetallista.
Saarnan merkitys on nostettava uuteen kukoistukseen
Tutut hengelliset totuudet ovat usein pölyn peitossa. Niin on saarnankin suhteen. Kun Jumalan Henki puhaltaa pölyt pois, kristityille kirkastuu jälleen saarnan merkitys.
Kun tarkastelemme kirkon historiaa, sen rappiokaudet ovat aina olleet niitä aikoja, jolloin saarnaaminen on heikentynyt. Mikä onkaan aina ennakoinut reformaation tai herätyksen aamunkoittoa? Uudistunut saarnaaminen. Ei pelkästään uusi kiinnostus saarnaamista kohtaan, vaan uudenlainen saarnaaminen.
Aidon saarnaamisen elpyminen on aina ollut näiden suurten liikkeiden airut kirkon historiassa. Kun reformaatio tai herätys on tullut, se on aina johtanut merkittäviin kausiin, jolloin on kuultu oman aikansa parasta saarnaamista.
Kuten oli alussa Apostolien tekojen kuvaamana aikana, samoin oli myös protestanttisen reformaation jälkeen. Martin Luther, John Calvin, John Knox, Hugh Latimer ja Nicholas Ridley olivat kaikki suuria saarnaajia. 1600-luvulla nähtiin sama ilmiö suurten puritaanisaarnaajien muodossa.
1700-luvulla Jonathan Edwards, George Whitefield, John Wesley, Charles Wesley, Daniel Rowland ja Howell Harrisolivat kaikki suuria saarnaajia. Se oli suuren saarnaamisen aikakausi.
Entä nyt? Olenko vanhanaikainen, Raamatun totuuksiin ja periaatteisiin uskova ”kaikuja menneisyydestä” -tyyppi tämän digiajan ja somen keskellä?
Vai kuulemmeko sittenkin uudistunutta, Pyhän Hengen innoittamaa saarnaamista, joka on kuin kevään airut?
Sellaista saarnaamista, joka nostaa Jumalan sanan sille kuuluvaan arvoonsa ja suorittaa puhdistavan vaikutuksensa rakkaan kansamme keskellä?
