Lea Mirjami Kosken, syntynyt 3. lokakuuta 1933, lapsuudenkoti oli Nastolan Mustijoella. Perheessä oli seitsemän sisarusta, joista Lea oli pitkäikäisin. Lapsuudestaan Lea muisteli kylmiä talvia ja pitkiä koulumatkoja. Monesti posket paleltuivat kouluun kävellessä. Lean elämään vaikutti voimakkaasti uskoontulo nuorella iällä.
Lea kävi nuorena siskonsa Kirstin kanssa Ruuhijärven rukoushuoneella. Lea lähti nuorena kokoaikaiseen hengelliseen työhön. Hän opiskeli Vapaakirkon opistossa Santalassa evankelistakoulutuksen ja toimi maakuntaevankelistana. Yhdessä siskonsa Kirstin kanssa Lea matkusti ympäri maakuntaa pitäen kodeissa hengellisiä kokouksia. Monesti kokouspaikoissa eri perheiden luona myös oltiin yötä.
1960–1970-lukujen taitteessa Lea alkoi opiskella espanjaa, ja Barcelonaan hän lähti vuonna 1972. Ensimmäiset kaksi vuotta olivat kieleen ja kulttuuriin tutustumista, ja vuodesta 1974 lähtien Lea oli Vapaakirkon virallinen lähetystyöntekijä. Lea toimi Barcelonassa evankelisen baptistiseurakunnan työyhteydessä. Hän vastasi naisten ja nuorten parissa tehtävästä työstä, piti raamattutunteja, evankelioimiskokouksia, vieraili sairaiden luona ja hoiti heitä tarvittaessa sairaalassa. Lea teki paljon myös sielunhoitotyötä ja tuki ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa.
Alkuun Lea asui vuokra-asunnossa Barcelonassa. Samassa seurakunnassa oli Maria Teresa, joka asui vanhempiensa kanssa. Kun Teresan vanhemmat kuolivat 70-luvun lopussa, hän pyysi, että Lea muuttaisi asumaan hänen luokseen, ettei hänen tarvitsisi yksin asua isossa talossa. Sen jälkeen Lea ja Teresa asuivat yhdessä yli neljänkymmenen vuoden ajan. Ensin Barcelonassa ja lopulta El Vendrellissä.
Lea oli taitava leipomaan ja laittamaan ruokaa. Hän rakasti luontoa ja muisti aina ihailla luonnon kauneutta. Lealla oli El Vendrellin asunnon parvekkeella valtavasti kukkia ja sitruunapuita. Lea myös luki paljon. Lean asunto oli täynnä kirjoja. Kun Lea sai uuden kirjan, hän omien sanojensa mukaan hotkaisi sen, eli luki sen nopeasti läpi ja palasi sitten sen pariin myöhemmin ajan kanssa. Lealle tärkeää olivat ihmiset.
Uskon että monilla meistä on muistoja Lean vieraanvaraisuudesta ja huolenpidosta, sekä Lean esirukouksista.
Lea jäi eläkkeelle vuonna 1998. Hän jatkoi kuitenkin seurakunnassa työskentelyä sairastumiseen asti. Lea haettiin Suomeen vuonna 2023 ja asui hoivakodissa Hollolan Salpakankaalla. Joskus elämän viimeiset vuodet ovat eräänlaista riisumisen aikaa. Monet asiat, jotka ennen sujuivat helposti, muuttuvat vaikeammaksi. Voimat vähenevät, tutut asiat ja ihmiset muuttuvat vieraaksi. Ikääntymisen myötä Lean näkö heikkeni niin, ettei hän enää pystynyt lukemaan, mutta nautti siitä, että joku luki hänelle ääneen.
Monet asiat olivat unohtuneet, mutta jotkut säilyivät kirkkaana mielessä. Lea ei enää muistanut muita koteja kuin lapsuudenkodin Mustijoella. Kuitenkin kun Lealle luki Raamattua, hän saattoi lausua jokin jakeen loppuun ääneen. Vaikka Lea ei aina muistanut mitä aikaisemmin oli tapahtunut, hän nautti siitä hetkestä mitä eli. Hän ihaili kauniita puita ja kukkia, iloitsi kauniista vaatteista ja nautti ihmisten seurasta.
Loppuun asti tärkeää oli myös rukous, laulu ja Jumalan sana. Lea pystyi kävelemään ja myös ulkoilemaan, kunnes lauantaina 9. toukokuuta nousi kuume, ja vointi alkoi heikentyä. Silloin Lea totesi hoitajille lähtevänsä Taivaaseen. Ja niin Lea lähtikin.
Lean elämä tässä ajassa päättyi 12. toukokuuta 2026. Yksi ääni on vaiennut maailmasta, mutta kaikuu kirkkaana nyt iankaikkisuudessa.
