Artikkelilistaus: seurakunta

Hei ystäväni. Mitä sinulle kuuluu? Millaisia asioita tänään kannat mielessäsi? Jaetaan niitä tässä hetken verran. 
Uushenkisyyden muotojen suosio on kasvanut pitkään. Seurakunnissa uushenkisyyttä lähestytään usein voimakkaita mielikuvia ja jopa pelkoa herättävänä erityiskysymyksenä, vaikka kyse on islamin tapaan vain toisesta uskonnosta. Uskonnosta, jolta seurakunnilla on jopa opittavaa.
Olen kasvanut uskovassa kodissa ja ollut pienestä pitäen aktiivisesti mukana seurakunnan elämässä. Lapsuuteni ja nuoruuteni seurakunta oli Tallinnan Olevisten seurakunta. Elämässäni oli karkeasti ottaen kaksi suurta vaikuttavaa tekijää, jotka ovat muokanneet minua voimakkaasti alusta lähtien: vanhempieni ja kasvuympäristöni usko sekä musiikki.

Katsommeko, kohtaammeko ja puhuttelemmeko toista ihmistä arvostavasti? Tämä vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millaiseksi ja mihin suuntaan ihminen kasvaa ja kehittyy. Parhaan esimerkin meille jätti Jeesus. Hän näki ihmiset sekä sellaisina kuin he olivat että sellaisina kuin heistä voisi tulla.

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille.

Jos olet jo lehden tilaaja, kirjaudu sisään.

Jos et vielä ole lehden tilaaja, tilaa lehti.

Kouvolan vapaakirkossa on juuri päättynyt ruoka-aputyön tilaisuus. Parkkipaikalla eräs mies huikkaa pastori Kim Auviselle: ”Oletko sinä Kimi? Muistatko, pelattiin biljardia aikanaan Kotkassa?”

Tämä sisältö on tarkoitettu vain tilaajille.

Jos olet jo lehden tilaaja, kirjaudu sisään.

Jos et vielä ole lehden tilaaja, tilaa lehti.

Konferenssin kotimaisiin puhujiin lukeutuva Mika K T Pajunen tarkastelee johtajuutta kirkossa ja seurakunnissa neljän Jumalan läsnäolon tilan kautta. Yhdestä johtajasta ei ole vastaamaan yhteisön kaikkiin tarpeisiin, joten terve kokonaisuus toteutuu tasapainoisesti jakautuvan johtajuuden kautta.