Ristin Voitossa (2.6.2026) oli artikkeli, jossa yksi Suomen iskelmätaivaan 1960–70-lukujen kirkkaimmista tähdistä, Eija Merilä, kertoi uskoon tulostaan. Hänen esiintymisensä viihteen areenoilla loppui siihen.
Miksi tämä kolahti ja osui oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan?
Tänään kun joku tulee uskoon viihteen maailmasta, hänen tähdenlentonsa ei lopu siihen. Hän ei teekään ”merilöitä”, vaan jatkaa kaksilla lavoilla kirkoissa ja kapakoissa. Valitettavasti näyttää siltä, että monet uskoon tulleet seuraavat heidän esimerkkiään ja käyvät molemmissa.
Menossa on jonkinlainen positiivisen ajattelun aikakausi, jossa varotaan kieltäviä neuvoja ja käskyjä.
Nuori romaniveli toi sanan meidän ajallemme juhannusjuhlilla. Hän otti esimerkin profeetta Elisasta. Jerikon kaupungissa kaikki oli muuten hyvin, mutta paljon keskenmenoja. Profeetan lääke oli suola. Hän meni ja heitti suolaa siihen lähteeseen, josta vesi pulppusi kansan juotavaksi. Keskenmenot loppuivat siihen. (2 Kun. 2:19–22).
Me seurakuntien vastuulliset, paimenet, opettajat, vanhimmat ja nuorisotyöntekijät olemme se lähde, jonka kautta vesi pulppuaa kansalle. Eikö pasuuna anna enää selvää ääntä? Eikö se piirrä enää rajaa, mikä on maailmasta ja mikä Jumalasta? Ovatko vedet sekoittuneet? Pitäisikö opetukseemme ja neuvon sanaan heittää ripaus suolaa, joka varoittaa ja erottaa maailman menoista? Menossa on jonkinlainen positiivisen ajattelun aikakausi, jossa varotaan kieltäviä neuvoja ja käskyjä.
En tee sitä, mitä he tekevät, istun vain iltaa heidän kanssaan.
Jeesus sanoi: ”Opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää…” (Matt. 28:20). Jeesus opetti: ”Ei kukaan voi palvella kahta herraa…” (Matt. 6:24).
Kun tulin uskoon vuonna 1972, luin esimerkin nuoresta, joka sanoi pastorille, että koska hänen ystävänsä tapaavat istua iltaa baareissa ja käyvät tansseissa, enkö minäkin voisi? En tee sitä, mitä he tekevät, istun vain iltaa heidän kanssaan. Pastori vastasi hänelle: ”Pue yllesi valkoiset vaatteet ja mene hiilikellariin. Älä koske mihinkään, olet vain siellä. Kun tulet ulos, näet valossa, onko valkoiset vaatteesi nyt yhtä valkoiset kuin ennen hiilikellariin menoa”.