Jorma Rainer Kuusinen syntyi 22. elokuuta 1936 Konginkankaalla Viljam ja Milja (os. Kautto) Kuusisen yhdeksänlapsisen perheen esikoisena ja varttui viiden sisaruksen parvessa, sillä lapsista yksi menehtyi nelivuotiaana ja kolmoset pian syntymänsä jälkeen. Lapsuudenkoti oli Keski-Suomessa Pakkalassa yhden huoneen mökki, jonka paikalle rakennettiin sodan jälkeen vuonna 1948 suurempi, kaksikerroksinen talo.
Kun Milja-äiti tuli uskoon, ”toivon tähti oli syttynyt kotiimme”, kuten Jorma Kuusinen kuvaa kirjassaan Pakkalan poika pyhällä alttarilla. Isän hengelliseen heräämiseen meni vielä tovi, mutta kun se tapahtui, isä teki parannusta tosissaan ja kyynelten kera. Vanhempien uskoontulo muutti perheen elämän.
Vuonna 1951 Jorma koki Jumalan läsnäolon hyvin henkilökohtaisesti: ”Katselin aamuauringossa kylpevää kotiani, paikkaa, jossa Jumala oli tehnyt suuria armotekoja. Silloin sydämessäni murtui jotakin. Silmäni kyyneltyivät. En tiennyt, mitä se oli. Se ei ollut surua, ei liioin iloa. Pian tulin ymmärtämään, että se oli rakastavan Jumalan hellää kutsua 15-vuotiaan pojan sydämessä.”
Jyväskylän vapaaseurakuntaan Jorma Kuusinen liittyi vuonna 1953, ja seuraavana vuonna 1. joulukuuta hän solmi avioliiton Aino Inkeri Hovisen kanssa. Perheeseen syntyi kolme lasta vuosien 1955 ja 1960 aikana. Lapsenlapsia on viisi ja lastenlastenlapsia yhdeksän.
Inkeri Kuusinen menehtyi 2. helmikuuta 2021, mikä oli 66 yhteisen vuoden jälkeen Jorma Kuusiselle syvä menetys. Alkoi totuttelu täysin uudenlaiseen elämänvaiheeseen, jossa lasten ja heidän perheidensä tuki oli korvaamaton apu.
Kutsumuksen tielle
”Jos on tulessa syntynyt, ei voi savussa elää.” Tämä evankelista Frank Mangsin toteamus oli totta Jorma Kuusiselle ja leimasi hänen kutsumustaan Jumalan valtakunnan palveluksessa. Jumalan kutsun kokoaikaiseen hengelliseen työhön hän koki kesken hitsaushommien. Hän näki sielunsa silmin ihmisiä, jotka kulkivat ilman Kristusta kohti ikuista kadotusta, ja koteja, joissa elettiin ilman Jumalaa.
Suomen Vapaakirkon saarnaajakoulun Kuusinen kävi vuosina 1960–1963. Sitä ennen hän oli osallistunut useille raamattukursseille. Vuoden 1963 Vapaakirkon vuosikokous Seinäjoella oli hänelle erittäin merkittävä, sillä silloin hänelle annettiin pastorin valtakirja.
Vuosina 1958–1961 hän toimi Keski-Suomen maakuntalähetyksen palveluksessa kiertävänä evankelistana valtakunnallisesti. Hän palveli myös Oulun ja Tampereen maakuntalähetyksissä ja jopa Suomen Vapaakirkon Nuoret ry:n telttaevankelistana.
Sittemmin tie johti Kotkan, Seinäjoen ja Jyväskylän seurakuntien työrupeamien jälkeen Suomen Vapaakirkon palvelukseen, ensin vuonna 1980 kotimaantyönsihteeriksi ja vuonna 1991 kirkkokunnanjohtajaksi. Eläkkeelle hän jäi 22. elokuuta 2001.- Kustannuskeskus Päivän / Päivä Osakeyhtiön julkaisemat kirjat
- 1970 Kestääkö uskosi
- 1978 Menkää Häntä vastaan
- 1980 Jatkuvan herätyksen salaisuus
- 2000 Pakkalan poika pyhällä alttarilla
- 2004 Henki tekee eläväksi
- 2009 Kohti elämää — seurakuntakoulun opas yhdessä Tommi Koivusen ja Kristian Vilkmanin kanssa
- 2021 Puhalla Jumalan tuuli
- Lisäksi artikkeleita Suomen Viikkolehteen ja muihin julkaisuihin ja kirjoihin.
Herätyksen salaisuus
Jorma Kuusinen uskoi ja opetti, että herätys on aina lahja. Sitä ei voi tehdä ohjelma- tai kokousjärjestelyillä eikä lauluvalikoimalla, se syntyy, kun seurakunta rukoilee ja on valmis ottamaan sen vastaan. Herätys on Pyhän Hengen työtä, ja ”seurakunnan yksimielisyys on herätyksen keskeinen edellytys”.
Jatkuvan herätyksen salaisuus -kirjassa hän kirjoittaa: ”Seurakunta löytää herätyksen ilmapiirin kohtaamalla Herransa uudelleen. Se voi merkitä palaamista siihen, mikä on kadotettu. – – Kun sydän särkyy Armahtajan edessä, syntyy uusi elämä vanhankin kristityn sisimpään.”
Hengellisten kokousten ilmapiiri oli Kuusiselle ratkaisevan tärkeä. Hän nosti usein haitarin laukusta ja johti kuulijat ennen puhettaan innostaviin — tai innoittaviin kuten Jorma itse sanoisi — kertosäkeistöihin: Luota sä vaan Herran kätehen… tai Taivainen paiste, taivainen paiste täyttää mun sieluin riemulla, oi…
Entä herätyksen lieveilmiöt, joista puhuttiin muun muassa 1990-luvun puolivälissä alkaneen niin sanotun Toronton herätyksen aikaan, Kuusinen johti Vapaakirkon ja seurakunnat rukoilemaan, tutkimaan ja etsimään tasapainoa. Hän ymmärsi, että herätysten aikaan ilmenee ”sielullisuutta” ja tulee ylilyöntejä, mutta ihmisten kaipaus on aitoa. ”Älä anna sadepilvien mennä seurakuntasi ohitse. Älä tukahduta Jumalan virtoja kylmällä arvostelullasi, vaan käy hoitamaan tuloksia ja vaalimaan herätyksen puhtautta”, Kuusinen kirjoitti vuonna 1979 ilmestyneessä Menkää häntä vastaan -kirjassa.
Kuusinen oli aikaansa edellä, sillä hän kannatti sitä, että etenkin isoilla paikkakunnilla voisi olla useita vapaaseurakuntia.
Kristittyjen yhteyden rakentaja
Sekä paikallinen että valtakunnallinen yhteys kristittyjen välillä oli Kuusiselle tärkeää. Hänen johdollaan muun muassa Vapaakirkon tarkkailijajäsenyys Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa muuttui varsinaiseksi jäsenyydeksi vuonna 1999.
Vuosina 1983 alkaneissa Vapaakirkon ja Evankelis-luterilaisen kirkon oppikeskusteluissa Kuusinen oli Vapaakirkon valtuuskunnan jäsen ja vuosina 1991–2001 valtuuskunnan puheenjohtaja. Kuusinen oli niin ikään aktiivinen vaikuttuja vuonna 1989 käydyissä niin sanotuissa kolmikantaneuvotteluissa, joissa kolmantena osapuolena oli helluntaiherätys.
Erityisen tärkeä yhteistyöelin Kuusiselle oli Suomen vapaakristillinen neuvosto (SVNK). Hän arvosti neuvoston työtä sekä keskinäisen yhteyden että näkyvyyden vuoksi. Ja yhdessä pienet kirkkokunnat voivat seurata monia lainsäädännön meneillään olevia muutoksia ja muovata yhteisiä kannanottoja.
Presidentti Martti Ahtisaaren aikana vuonna 1995 Jorma ja Inkeri Kuusinen saivat kutsun itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle Suomen Vapaakirkon edustajina. Tämä oli paitsi suuri kunnia Kuusisille, myös arvostuksen osoitus kaikille vapaakristillisille kirkkokunnille. Kutsu Kuusisille toistui viisi kertaa.
Vuonna 2000 Kuusinen oli Vapaakirkon edustajana valtiopäivien päätösjumalanpalveluksen ohjelmassa Helsingin Tuomiokirkossa ja valtiopäivien päätösjuhlassa eduskuntatalossa.
- Luottamustehtävät
- 1965–1967 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry:n johtokunnan jäsen
- 1975–1980 Suomen Vapaakirkon hallituksen jäsen (Hallituksen jäsenyys päättyi, kun Kuusinen siirtyi kirkon palvelukseen.)
- 1964–1991 Suomen Vapaakirkon Saarnaajaliitto ry:n johtokunnan jäsen, osan ajasta liiton sihteeri
- 1980–2001 Suomen vapaakristillisen neuvoston (SVKN) ja sen hallituksen jäsen sekä vuorovuosin jäsenyhteisöjen kanssa sihteeri ja puheenjohtaja
- 1980–1990-lukujen vaihteessa SVKN:n edustaja Yleisradion hartausohjelmien valvontaelimessä
- 1982–1984 Suomen Vapaakirkon ja Evankelis-luterilaisen kirkon oppikeskuste- luissa Vapaakirkon valtuuskunnan jäsen, vuosina 1991–2001 Vapaakirkon valtuuskunnan puheenjohtaja
- 1991–2001 Suomen Vapaakirkon edustaja Suomen Ekumeeni- sessa Neuvostossa.
- 1980- ja 1990-luvuilla useita jaksoja Kustannuskeskus Päivän hallituksen jäsen
- 1999–2001 SVKN:n uskonnonvapauslakiuudistustyön seurantaryhmän jäsen
Kotona ja kaukana
Jorma Kuusinen toimi vuosikymmenien ajan kotimaassa opettajana muun muassa työntekijä-, evankelioimis- ja raamattukursseilla. Hän teki vuosien 1970–2008 aikana myös useita puhujamatkoja Kanadan, Yhdysvaltain ja Ruotsin suomalaisiin siirtolaisseurakuntiin.
Tutustumismatkoja lähetyskentille Nepaliin, Intiaan, Sikkimiin, Thaimaahan, Kongoon ja Espanjaan hän teki vuosina 1980–1990 ja toimi 1991–2000 Vapaakirkon edustajana eri maissa Vapaakirkkojen kansainvälisen liiton (IFFEC) kokouksissa ja teologisissa seminaareissa.
Jämäkkyyttä ja huumoria
Kuusinen oli periaatteen mies. Hän tukeutui opissa ja elämässä Raamatun sanaan. Hän halusi rakentaa rauhaa ihmisten välille ja yhteisöjen sisällä. Hän toteutti elämässään paitsi raitista hengellisyyttä myös elämäntapaan liittyvää raittiutta.
Mutta myös leikinlasku oli osa Kuusisen persoonaa. Hän kertoi usein seurassa — kuten Hämeenlinnan kirkkokeskuksen kahvihuoneessa — hauskoja anekdootteja elämästä, mutta hänen huumorinsa sopi aina kaikkien korville. Sopimaton puhe ei sopinut hänen suuhunsa.
Jorma Kuusinen omisti elämänsä Jumalan palvelemiseen. Inkeri-puoliso oli vankkumaton tuki. Perhe oli tärkeä, vaikka isä oli usein poissa arjen elämästä. Lapsille Jorma-isä oli ennen kaikkea isä, jonka he saivat kokonaan, kun isä jäi ”siviiliin” ja eläkkeelle. Viimevuodet olivat perheelle eheyttäviä ja tärkeitä.
Lapset ja heidän perheensä näkivät läheltä, miten Jorma-isää riisuttiin muistisairauden ja vanhuuden vuosina. Kaksi viimeistä viikkoaan Jorma keskusteli Jeesuksen kanssa, pyysi rakkaan Herransa apua ja kiitti psalmin kehotuksen mukaisesti kaikesta hyvästä, mitä Jumala oli hänelle tehnyt.
