Rakas isämme Simo Kantoniemi nukkui pois 86-vuotiaana 25. maaliskuuta 2025. Vakava sairaus todettiin alkuvuodesta, ja se vei voimat nopeasti. Puoliso Maija ja kaikki neljä lasta saivat olla viimeiset hetket hänen rinnallaan, kun taivaskutsu tuli. Ikävä ja kaipaus on kova, mutta elämme jälleennäkemisen toivossa. Isän sanoin: ”Älkää minusta murehtiko, minulla on kaikki hyvin, menen Taivaan Kotiin, tulkaa te perässä”.
Simo Kantoniemi syntyi Virtain Kantoperällä Linnea ja Lauri Kantoniemen kymmenlapsiseen perheeseen. Nuoruusvuodet hän vietti parkettitöissä Helsingissä. Oman uskoratkaisun jälkeen hän suuntasi takasin Kantoperälle kotitilan isännäksi. Puoliso Maija löytyi naapurista, ja he perustivat perheen, johon syntyi neljä lasta, kolme tytärtä ja yksi poika. Maatilalla työskentelyn lisäksi hän työskenteli Vapo Oy:n palveuksessa noin kaksikymmentä vuotta.
Työtä oli paljon, ja ehkä rakkain pesti oli kuitenkin ”toisessa kodissa” Virtain vapaaseurakunnassa, jonka puheenjohtajana isä toimi 36 vuotta. Hän oli kantava voima seurakuntatyössä ensin rukoushuoneella Kantoperällä ja myöhemmin Virroilla, kun keskustaan rakennettiin oma vapaakirkko.
Isällä oli näky kasvavasta seurakunnasta, ja hän teki uskollisesti työtä ja rukoili lakkaamatta kotiseurakunnan, paikkakunnan ihmisten ja lähetystyön puolesta. Hän oli loppuun saakka yksi seurakunnan tukipilareista ja täytti paikkansa monenlaisissa seurakunnan tehtävissä. Aina siellä missä tarvittiin, kesäleireistä huoltotöihin ja puhujavastuuseen. Monet saivat tuntea hänen huolenpitonsa ja tukensa elämän moninaisissa haasteissa.
Perhe oli isälle tärkeä. Lastenlapsia on yhdeksän ja lastenlastenlapsia jo seitsemän. Hän oli hyvin ylpeä isosta perheestään ja sen hän osoitti sanoin ja teoin. Isä oli taitava käsistään, ja me kaikki lapset saimme paljon apua erilaisiin rakennusprojekteihin.
Isä kannusti ja rohkaisi joka tilanteessa. Hänelle saattoi kertoa kaikki ilot ja surut. Monesti olemme suvun kesken sanoneet: ”ei olisi tästäkään selvitty ilman pappaa!” Se kertoo siitä, millä asenteella isä on joka tilanteessa ollut valmis auttamaan vaivojaan säästelemättä.
Ahkeran ihmisen vapaa-aika ja työ nivoutuivat yhteen. Isä kulki metsissä ja opetti lapsille ja lastenlapsille metsätöitä sekä metsässä liikkumista.
Kun isä halusi tosissaan lomalle, hän suuntasi ulkomaanmatkoille. Isä rakasti reissata eri maissa hyvässä seurassa, vaikka kieliä hän ei osannutkaan. Suomen kielellä ja viittoilemalla isä tuli ymmärretyksi joka maassa!
Jokaisessa aamurukouksessa hän muisti meidät jokaisen nimeltä, lapset puolisoineen, lastenlapset puolisoineen sekä pikkuiset lastenlastenlapset.
Isällä oli usko, joka kesti elämässä ja kuolemassa. Siitä uskosta ja luottamuksesta on riittänyt rohkaisua myös meille monille kaipaamaan jääneille.
Isä saateltiin viimeiselle matkalle Virtain vapaakirkossa lauantaina 12. huhtikuuta. Isää jäivät perhekunnan lisäksi kaipaamaan myös seurakuntaperhe sekä laaja sukulaisten ja ystävien joukko.
