Minulle ja puolisolleni tuli rakkaaksi Psalmin 90 jae 12: ”Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen”. Jopa viimeisenä yhteisenä aamunamme rukoilimme, että ”johdata, Isä, ajatuksissa, puheissa ja teoissa Pyhän Henkesi kautta”. Emme voineet etukäteen tietää, että kauppamatka päättyisi siihen, että toinen meistä joutuisi teho-osastolle tajuttomana.
Mieheni poismenosta on nyt neljä vuotta.
Olen kaiken syvän kaipauksen keskellä kuitenkin onnellinen, sillä elämäni on ollut Kaikkivaltiaan Jumalan käsissä jo vuosikymmenten ajan. Koen, että uskoni on vain vahvistunut viime vuosina.
Usko Jumalan mahdollisuuksiin tulee jo lapsuusvuosiltani. Vanhempani olivat karjalaisia, alun perin Viipurista. Minä olen kotoisin Oriveden läheltä Korkeakoskelta. Meillä kuunneltiin tarkasti radiojumalanpalveluksia sekä käytiin Korkeakoskelle rakennetussa hirsikirkossa. Olin pitkään lapsenuskossa ja pidin pyhäkouluakin.
Lämpimästi muistelen koulun opettajia. Heiltä sain hyviä neuvoja sekä käytännöllisiin että hengellisiin kysymyksiini.
Uskovainen opettaja myös oli vaikuttamassa siihen, kuinka tärkeiksi ja rakkaiksi Israelin vaiheet ovat tulleet minulle. Jäi mieleen yksi lausahdus oppitunnilla, kuinka tutkijat ovat todenneet Raamatun hyväksi kirjaksi muuten, mutta Israelin valtiota ei ole mahdollista olla olemassa. Opettaja lisäsi, että nyt sellainen on ollut kahdeksan vuotta! Elettiin siis 1950-lukua.
Erityisesti muistan, kun kerran kysyin, että jos vien tulevaisuuden kysymykseni Herralle, voinko luottaa Hänen johdatukseensa. Opettajan vastaus kuului: vuorenvarmasti.
Opettajan vastaus luottamuksesta on osoittautunut todeksi. On ollut mahdollista täysin luottaa johdatukseen. Kun johdatuksen yhdistää Jumalan Sanan totuuden ja puhuttelun ymmärtämiseen, sen varaan voi rakentaa elämänsä.
Uskoontulon koin Kansanlähetyksen opiskelijapäivillä Joutjärven kirkossa Lahdessa vuonna 1962. Olin hakenut ja päässyt kätilöopistoon, ja siihen liittyi myös kokemus Pyhän Hengen puheesta sisimmässäni.
Olin hakuprosessissa antanut tietoa, joka ei pitänyt paikkansa, ja Pyhä Henki nuhteli minua siitä puolen vuoden ajan. Kun menin opettajankansliaan selvittämään asiaa, sain vastauksen, että sitä asiaa ei enää ole. Pois lähtiessäni en ole varma, kävelinkö jalat maassa. Oli niin kevyt olo sisimmässäni.
Puolisoni kohtasin työpaikan ruokalassa toisena työpäivänäni. Meille syntyi neljä lasta, ja nyt saan iloita ensimmäisestä lapsenlapsenlapsestani.
Pois lähtiessäni en ole varma, kävelinkö jalat maassa. Oli niin kevyt olo sisimmässäni.
Tampereen Vapaakirkkoseurakuntaan olen kuulunut 55 vuotta, ja siitä on tullut rakas hengellinen kotini. Pyhäkoulutyöhön päädyin Jumalan johdatuksessa. Taloyhtiössä, jossa asuimme, oli paljon lapsia, ja mietin, voisinko pitää heille pyhäkoulua. Menin seurakunnan kokoukseen ja rukoilin, että Jumala puhuisi siellä asiasta, jos se on Hänen tahtonsa.
Silloinen nuorisotyöntekijä sanoi, että jos joku on kiinnostunut lasten- ja nuortentyöstä, voi tulla keskustelemaan aiheesta kokouksen jälkeen. Pidin pyhäkoulua yhdeksän vuotta.
On ollut paljon asioita, jotka eivät ole mitenkään tulkittavissa sattumaksi. En voi olla uskomatta Jumalaan.
