Eräässä perheessä oli rukoushetki. Nuorella pojalla oli asiaa, ja siksi hän korotti äänensä: ”Jumala, anna minulle sukset.” Hän suorastaan huusi, ja silloin eräs vanhempi rukoilija sanoi pojalle, että Jumala kyllä kuulee hiljaisen rukouksen.
Poika oli kuitenkin topakkana ja sanoi: ”Niin, mutta pappa ei kuule!” Hän tiesi, että papalla oli rahaa ostaa uudet sukset.
Joskus haiskahtaa, että aikuinenkin voi lähettää äänekkäitä terveisiä toiselle, eikä se välttämättä ole miellyttävää. Rukous on sydämen puhetta Jumalalle, eikä sitä kaikkea tarvitse aina toisen ihmisen kuulla.
Eräs teologi opasti meitä hengellisten asioiden tuntemiseen. Hän aloitti oppitunnit äänettömällä rukouksella. Koko luokka oli aivan hiljaa, ja sitten hän sanoi: ”Aamen.”
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ääneen voisi rukoilla, jopa voimallisesti. Hyvä on kuitenkin muistaa, että maailmassa on paljon melua, joka ei aina rohkaise.
Rukoilla voi myös laulun muodossa, kuten eräs lauluntekijä muistuttaa. ”Kuule rukouksen, Jeesus, ethän ohi käy! Armosi kun muille annat, luoksen ennättäy. Jeesus, Jeesus kuule huutoni! Armosi myös mulle anna, riennä luokseni.” (Hengellinen laulukirja 486:1)
Tätä laulua olen hyräillyt monen arkisen askareen äärellä, mutta se on tuttu seurakunnan tilaisuuksissa. Isä meidän -rukous kätkee meidän hengelliset ja taloudelliset tarpeemme, ja siksi se on hyvä lukea ajatuksen kanssa.
Televisio-ohjelmat tuovat meille sotien kauhut kahdelta rintamalta. Nyt on uskovien aihetta kääntyä hartaassa rukouksessa Herran puoleen ja pyytää, että sodat loppuisivat.
Me vanhemmat suomalaiset muistamme, mitä sota toi meille yli 80 vuotta sitten. Hyvä on muistaa, että Jumala on kuullut monet rukoukset ja kuulee myös tänään.
