Vappuviikonlopun lauantaina järjestetyssä Vapaus uskoa — Uskonnonvapaus 100 vuotta -tilaisuudessa juhlittiin vuonna 1923 voimaan tullutta uskonnonvapauslakia, joka toi lisää vapautta niin kristillisille vähemmistöille kuin muillekin uskonnoille. Tapahtuma keräsi Temppelinaukion kirkkoon varsin vaatimattoman yleisön, vaikka selkeästi hyvin suunniteltu juhla olisi palvellut suurempaakin joukkoa. Tilanne oli toisena juontajana toimineen Kirsi Rothforsin mukaan sikäli poikkeuksellinen, että ensimmäistä kertaa Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN), Suomen Evankelinen Allianssi (SEA) ja Suomen Lähetysneuvosto (SLN) tekivät jotain konkreettista yhdessä.
Uskonnonvapautta enemmistön ja vähemmistön näkökulmasta
Lavalle marssitettiin monen kirkkokunnan ja järjestön edustusta. Puheista vastasivat evankelis-luterilainen piispa Bo-Göran Åstrand, ortodoksisesta kirkosta isä Heikki Huttunen ja suomenruotsalaisesta metodistikirkosta pastori Marjan Roayaii.
Molemmat kansankirkkojen paimenet myönsivät oman erityisasemansa Suomen kristillisessä kentässä. Luterilainen kirkko dominoi kauan suomalaisessa yhteiskunnassa eikä muille uskonnoille tai kristinuskon haaroille ollut yhtä lailla tilaa, totesi ruotsiksi puhunut Åstrand. Samalla hän haastoi miettimään, millainen yhteiskuntamme olisi ilman kristinuskon vaikutusta: reformaatio toi raamatunkäännöksen, lukutaitoa tankattiin kirkon myötävaikutuksella ja kristillinen käsitys jokaisen ihmisen loukkaamattomasta arvosta näkyy yhä suomalaisten asenteissa.
Erityisasema on ollut kirkoille itselleen sekä mahdollisuus että taakka.
Erityisasema on ollut kirkoille itselleen sekä mahdollisuus että taakka, puhui puolestaan Huttunen. Esimerkiksi kouluja ja uskontoa koskevassa keskustelussa kuuluu vielä reaktioita uskon pakkovaltaa vastaan, vaikka se on kaukana menneisyydessä. Kristityn tehtävä nyt on hänen mukaansa suunnata maailmaan, palvella ihmisiä ja kunnioittaa Jumalan kuvaa jokaisessa ihmisessä.
Roayaii muistutti siitä, että suomalaisten nauttima uskonnonvapaus ei globaalisti ole itsestäänselvyys. Pikemminkin vainon eri muotoja käsitteleväksi luennoksi sukeutunut puhe kannusti kiitollisuuteen ja ponnistelemaan jatkossakin vapaan yhteiskunnan puolesta.
Laista hyötyneiden ääni jäi ohueksi
Puuttumaan jäivät oikeastaan vapaakristillisten kirkkojen näkökulmat siitä, mitä uskonnonvapaus on heille tarkoittanut: mahdollisuutta rekisteröityä kirkkokunnaksi reiluilla ehdoilla, tulla tunnustetuksi Suomen Siionissa. Sen sijaan Vapaakirkon ja helluntaiherätyksen edustajina pastorit Ari Korolainen ja Stefan Sigfrids johdattivat osallistujia yhteiseen rukoukseen.
Kaikki järjestävien tahojen jäsenet eivät olleet mukana tilaisuudessa. SEN:n varsinaisista jäsenistä puuttuivat katolinen kirkko, Pelastusarmeija, Suomen ruotsinkielinen baptistiyhteisö ja anglikaanit eikä erillistä edustusta ollut myöskään ruotsinkielisellä Vapaakirkolla tai englanninkielisellä evankelis-luterilaisella kirkolla. Toisaalta kaikki SEA:n tai SLN:n jäsenetkään eivät olisi millään mahtuneet olemaan tasapuolisesti esillä. Painotus oli eri kirkkokunnissa ja vaikkei se aivan tasapainoinen ollutkaan, kattaus oli joka tapauksessa ekumeeninen.
Ylistystä veti Northwind-seurakunta ja Jukka Leppilampi esiintyi viime hetkellä sairastunutta Tove Wingreniä paikanneen Junnu Aaltosen kanssa. SLN:n puheenjohtaja Timo Keskitalo luki Raamattua ja rukoili, SEA:n puheenjohtaja Kirsi Rothfors ja SEN:n pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken juonsivat. Tervehdyssanat kuultiin Töölön kirkkoherra Hilkka Niemistöltä, kolehti kerättiin vainottuja kristittyjä tukevalle Open Doors -järjestölle.
