Lasten raamattusovelluksella on lähes 150 miljoonaa latausta

Lasten raamattusovellus on yksi keino viedä evankeliumia eteenpäin. Kuva: Raamatunlukijain liitto ry
Lasten raamattusovellus, Bible app for kids, on jo reilun 12 vuoden ajan saanut viedä Raamatun ydinsanomaa lapsille eri puolilla maailmaa, Raamatunlukijain liitto ry:n tiedotteessa kerrotaan.

Lasten raamattusovellus on yksi esimerkki yhteistyön voimasta Raamatun sanoman eteenpäin viemisessä sekä nuorien sukupolvien evankelioimisessa. Taustalla on vahva näky lasten tavoittamisesta evankeliumilla ympäri maailmaa.

Jokaisessa maassa tarvitaan yksilökristityt, jotka vievät sanoman omassa lähipiirissä olevan lapsen luokse. Siihen kutsutaan kaikkia mukaan.

Sanoman voi välittää monella eri tavalla ja Lasten raamattusovellus on yksi niistä.

Lasten raamattusovellus on mobiililaitteilla toimiva, interaktiivinen lasten Raamattu, jossa on 40 eri raamatunkertomusta, joita voi joko lukea tai kuunnella. Valitut kertomukset kuljettavat läpi koko pelastushistorian.

Tällä hetkellä sovellusta on saatavilla jo 70 eri kielellä ympäri maailmaa ja sen tekijä OneHope kertoi sitä ladatun jo 148 miljoonaa kertaa, Raamatunlukijain liitto ry:n tiedotteessa todetaan.

Värikkäästi kuvitetut kertomukset, kosketusnäytöllä liikuteltavat hahmot, kivat tehtävät ja sanomaa kertaavat kysymykset tarjoavat lapselle innostavan lukukokemuksen.

Lasten raamattusovellus on suunnattu noin 4–8-vuotiaille. Sovellus toimii Android- ja iOS-laitteilla. Sen voi ladata ilmaiseksi sovelluskaupoista tai osoitteessa bible.com/lapset

Lasten raamattusovelluksen on tuottanut YouVersion ja OneHope ja suomeksi se tehtiin 2017 käännösyhteistyössä Raamatunlukijain Liiton kanssa.

Teksti: Suomen Viikkolehden toimitus
JAA ARTIKKELI:

Aiheeseen liittyvää