Hakkuiden taustalla oli tarve saada rahaa kauppahinnan maksamiseen ja samalla myös suunnitelma aurinkovoimalan rakentamiseksi; tästä on kerrottu mm. Suomen Viikkolehden numerossa 2/25. Puut olisi pitänyt poistaa aurinkovoimalan tieltä joka tapauksessa, joten jos hakkuut olisi tehty aurinkovoimalan rakentamisen alkaessa, uutisointi olisi ollut erilaista.
Lupaa aurinkovoimalan rakentamiseen ei kuitenkaan ole saatu, joten hakkuut käsiteltiin metsätalouden toimenpiteenä. Laajoja hakkuuaukkoja pidetään nykyisin ympäristön kannalta haitallisina. Onko ympäristöhaitta oikeasti niin iso, että sillä voisi olla merkitystä?
Laajoista hakkuista on vähintään kolmenlaista ympäristöhaittaa.
Maiseman muutos vaikuttaa alueen virkistyskäyttöön ja esteettiseen kokemukseen ja haittaa alueella liikkuvia sitä kautta.
Laajempi vaikutus on puustoon sitoutuneen hiilen poistamisella, jolloin hakkuut lisäävät hiilidioksidipäästöjä kymmenien vuosien aikajaksolla mitattuna. Tämä poistuma olisi tapahtunut myös aurinkovoimalan rakentamisen toteutuessa.
Kolmas ja tässä tapauksessa ehkä valtakunnallisesti merkittävin ongelma koskee luontokatoa. Jatkossa keskityn siihen.
Suurikokoiset puut ovat tärkeitä suojan ja ravinnon tarjoajina.
Yksi laajojen hakkuuaukkojen merkittävistä ympäristöongelmista on, että paikan mikroilmasto muuttuu ääreväksi. Monet metsälajit vaativat suhteellisen tasaista, kosteaa mikroilmastoa kesäaikaan. Näillä lajeilla ei ole elinmahdollisuuksia hakkuuaukeilla, joten ne ja niistä riippuvaiset lajit menetetään paikalta.
Toinen merkittävä ongelma on suurten puiden menetys: suurikokoiset puut ovat tärkeitä suojan ja ravinnon tarjoajina. Harvat aukolle jätetyt siemenpuut eivät ole riittäviä tähän tarkoitukseen. Myös puita vaativien lajien näkökulmasta hakkuuaukko pienentää suoraan alueen metsäpinta-alaa ja sitä kautta populaatiokokoa. Populaatiokoko vaikuttaa lajin elinvoimaisuuteen; pienillä populaatioilla on suuri riski kuolla paikallisesti sukupuuttoon.
Kestää satoja vuosia, ennen kuin metsän ekosysteemit ovat palanneet ennalleen laajan päätehakkuun jäljiltä.
Edellä mainittuja ongelmia pahentaa se, että useiden vaativien metsälajien leviämisnopeus on hidas. Senkin jälkeen kun hakkuuaukko on metsittynyt ja mikroilmasto taas metsämäinen, kestää pitkään ennen kuin menetetyt lajit palaavat paikalle. Näistä lajeista riippuvaiset toiset lajit taas voivat palata vasta sen jälkeen. Kestää satoja vuosia, ennen kuin metsän ekosysteemit ovat palanneet ennalleen laajan päätehakkuun jäljiltä. Jos paikalla jatkuu tasaikäiskasvatus päätehakkuineen, vaativien metsälajien näkökulmasta metsä on menetetty; puu kasvaa hyvin, mutta metsäekosysteemi ei ehdi palautua hakkuiden välillä.
Tilanteen parantamiseen on pyritty pienentämällä hakkuuaukkojen kokoja, jolloin haitat metsäekosysteemille saattavat jäädä lyhytkestoisemmiksi. Vielä parempi keino olisi siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen, koska siinä mikroilmasto säilyy tasaisempana ja puita on koko ajan tarjolla. Vaatii kuitenkin vielä asennemuutosta, että metsänhoidossa siirryttäisiin laajasti jatkuvaan kasvatukseen.
Laajamittainen jatkuvaan kasvatukseen tai hakkuukiertojen tuntuvaan pidentämiseen siirtyminen tiputtaisi väliaikaisesti teollisuuden puunsaantia. Tämä vaikuttaisi metsätalouden voittoihin ja sitä kautta työpaikkoihin ja kansantalouteen, mikä jarruttaa muutosta. Metsänomistajille muutoksen vaikutus olisi epäselvempi, koska muutos luultavasti kasvattaisi puun ostohintoja.
Miten meidän tulisi suhtautua luomakuntaan, jonka Jumala on antanut väliaikaisesti meidän hallintaamme?
Mitä merkitystä tällä asialla on meille?
Luontokadon huomioiminen on kysymys, jossa tasapainoillaan ristikkäisten arvojen välillä. Uskovien näkökulmasta kaikki maa on Herran, meille on annettu vain väliaikainen hallintaoikeus siihen. Minkä arvon annamme luomakunnalle ja sen varjelemiselle, suhteessa taloudellisen hyödyn tavoittelemiseen?
Metsätaloutta on pidetty keskeisen tärkeänä kansantaloudelle ja se on saanut eräänlaisen ’pyhän lehmän’ aseman. Tiedon tarkentuessa ja yhteiskunnan arvojen muuttuessa myös metsien käyttöä kyseenalaistetaan. Tätä kautta kaikki metsiin ja metsätalouteen kytkeytyvät ihmiset tavallaan pakotetaan ottamaan kantaa kysymyksiin, jotka ovat pohjimmiltaan arvokysymyksiä.
Olisi helpointa vain jatkaa elämää niin kuin ennenkin. Aikojen muuttuessa meitä haastetaan päivittämään asenteitamme ja toimintaamme monella elämän alueella. Suhde luomakunnan varjelemiseen on vain yksi näistä alueista, mutta yhteiskunnan paine haastaa miettimään myös sitä. En tarjoa valmiita vastauksia näihin kysymyksiin. Sen sijaan haastan meitä kääntymään Jumalan puoleen ja kysymään, miten Jumala haluaisi meidän toimivan tänä aikana? Miten meidän tulisi suhtautua luomakuntaan, jonka Jumala on antanut väliaikaisesti meidän hallintaamme?
