Mies kertoi, kuinka heidän lapsensa on menossa naimisiin Vapaakirkossa tunnetun ja arvostetun suvun jäsenen kanssa. Hän oli ylpeä tästä saavutuksesta ja halusi sen jakaa meidän uusien tuttavuuksien kanssa. Hän kysyi meiltä, tunnetteko tätä sukua? Emme tunteneet, olisiko pitänyt? Mieleeni nousi kysymys, mikä on minun arvoni tässä kirkossa. Onko minulla oltava jotakin meriittejä kristittynä, jotta olisin kirkon arvoasteikolla joukossa suurten sukujen.
Miksi hän halusi käyttää asemaansa alistamaan ja itseään korottamaan — minä olen parempi kuin sinä.
Kerran osallistuimme Suomen Kristillisen Lääkäriseuran kevätpäiville. Siellä oli innostava puhuja ja hyviä keskusteluja. Mieheni oli innokas keskustelija.
Yllättäen yhden session aikana vanhempi lääkärimies, joka on omalla erikoisalallaan menestynyt ja seuran aktiivi, hermostui ja sanoi, että annetaan meille varsinaisille osallistujille puheenvuorot. Hän tarkoitti lääkäreitä, eikä miestäni, joka osallistui puolisona kanssani eikä edusta lääkärikuntaa. Nämä kevätpäivät olivat tarkoitetut nimenomaan myös puolisoille ja perheille. Puolisoilla oli yhdenvertainen oikeus osallistua opetukseen ja keskusteluun. Miksi hän halusi käyttää asemaansa alistamaan ja itseään korottamaan — minä olen parempi kuin sinä.
Into minun näkemisestäni haihtui, ja en ollutkaan enää "seurakuntatyyppiä".
Vuosia sitten yksinhuoltajaäitinä kävin eri seurakunnissa tyttäreni kanssa etsimässä meille sopivaa paikkaa. Oli seurakuntia, joissa ei tultu kunnolla edes tervehtimään saatikka tutustumaan. Tunsin jo lähtökohtaisesti itseni huonoksi ja epäsopivaksi seurakuntaan, koska olin eronnut ja yksinhuoltaja.
Yhdessä näistä seurakunnista olin tyttäreni kanssa pyhäkoulussa ja minulle tuli hyvä mieli, koska tyttäreni osasi niin hyvin senkertaisen raamatunkohdan. Pyhäkoulun opettajat ihmettelivät, koska he eivät odottaneet lapseni tuntevan niin hyvin Raamatun kertomuksia.
Yhdellä kertaa tapasin ystävän, jonka kanssa olin ollut seurakuntanuorissa lähes 20 vuotta sitten. Vaihdettiin kuulumisia, ja kun kerroin olevani yksinhuoltaja, heti hänessä tapahtui silminnähden muutos. Into minun näkemisestäni haihtui, ja en ollutkaan enää ”seurakuntatyyppiä”.
Jumala on onneksi sittemmin johdattanut minut ja perheeni seurakuntaan, jossa meistä aidosti iloitaan. Jeesus on sovittanut minun syntini ja Hän on minun vapahtajani. Vain tällä on merkitystä.
Jouduin hukkaan, oli vaikea kuulla Jumalan ääntä ja ymmärtää, mikä onkaan hänen tahtonsa minun elämässäni.
Olen yrittänyt hyvillä teoillani ostaa paikkaa taivasten valtakunnassa. Tätä en tajunnut silloin, kun mielestäni tein Jumalan tahdon mukaisesti työtäni. Pidin sen vuoksi itseäni arvossa kristittynä, minua arvostettiin ja luulin palvelevani Jumalaa.
Tämä ei kuitenkaan ollut Jumalan tahto. En palvellut Jumalaa puhtaasta sydämestä vaan itseäni korottaen. Jouduin monen vastoinkäymisen kautta tämän tajuamaan. Rehellisesti sanottuna jouduin hukkaan, oli vaikea kuulla Jumalan ääntä ja ymmärtää, mikä onkaan hänen tahtonsa minun elämässäni. Tämä kokemus on tehnyt minut nöyräksi.
”Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.” (Matt. 19:30.)
Olemme kaikki armon varassa. Meidän tulee itse olla nöyriä ja muistaa, kuka on suurin.
Meidän tulee olla hereillä, ettemme vain joudu viimeisiksi, koska luulemme olevamme ensimmäisiä. Tämä on erittäin tärkeä asia. Olen kohdannut ihmisiä, joilla on huono itsetunto kristittynä ja heitä on kohdeltu väärin, koska he eivät täytä ”hyvän seurakuntalaisen kriteerejä”. Haluan rohkaista teitä. Jeesus on tullut syntisiä varten, ja te olette samanarvoisia kuin kaikki muutkin seurakuntalaiset.
Haluan tällä kirjoituksellani herätellä kaikkia meitä muistamaan, millä oikeasti on merkitystä. Niin helposti ihannoimme ja pidämme parempina seurakuntalaisina pastoreita, lähetystyöntekijöitä ja muita kirkon aktiiveja. Heille annetaan arvostusta ja heitä korotetaan seurakunnissa. On vaarallista, kun he itse alkavat uskoa tähän. Näin juuri tapahtuu maallisessa elämässä, arvostamme menestyneitä ja heitä pidetään parempina kansalaisina. En halua, että tämä ideologia tulee seurakuntiin. Se ei ole se, mitä Jeesus opetti.
Tarvitsemme uskon esikuvia, kuten Abraham, Mooses, Pietari, Paavali, lähetystyöntekijät ja monet muut. He ovat esikuvina meille, mutta eivät ole parempia kuin me. Olemme kaikki armon varassa. Meidän tulee itse olla nöyriä ja muistaa, kuka on suurin. Se ei ole kirkkokunnan johtaja, seurakunnan pastori tai lähetystyöntekijä, vaan se on Herra Jeesus Kristus. Me kaikki Jeesuksen Kristuksen omat olemme täysin samanarvoisia seurakunnissa.
”Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se allennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” (Matt. 23:11–12.)
Jeesukselle samanarvoinen
Kirjoitus julkaistaan herkän aihepiirinsä vuoksi poikkeuksellisesti nimimerkillä.
