Muutamia vuosia sitten istuin Äänekosken vapaakirkon ruokasalissa, jossa jaettiin leipää ja nautittiin kahvia. Oli puheensorinaa, ja tutustuin moniin leivänhakijoihin. Meillä oli silloin pieni villakoira, jonka kanssa lenkkeilin.
Tavatessani useita kulkijoita, syntyi keskusteluja, ja monet miehet ja naiset alkoivat sanoa: ”Rupea pitämään meille kerhoa.” Ensin en vastannut pyyntöön, mutta kun siitä tuli taas puhe, lupauduin yrittämään. Sovittiin, että kokoonnutaan joka toinen maanantai klo 17. Miehet pyysivät, että puhuisin heille niin selkeästi ja äänekkäästi, että kuulevat ja ymmärtävät.
Yhteys toimii
Ohjelma on muodostunut siten, että Seija Hytönen on laulanut ja laulattanut. Olemme laulaneet Hengellisen laulukirjan lauluja, ja erityisen rakkaita ovat olleet lastenlaulut, esimerkiksi Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen. Näitä lauluja koolle tulleet ovat oppineet pyhäkouluissa.
Näissä illoissa on ollut mukana myös seurakuntalaisia. On syntynyt kiva ”porukka”, jossa yhteys on toiminut. Emännät ovat tarjonneet kahvia ja teetä pullan kera, onpa ollut leipääkin tarjolla kotiin vietäväksi. Pöydissä on käyty keskusteluja puheen aiheesta ja muistakin asioista.
Mielestäni yhteinen laulu ja keskustelu ovat tärkeitä hoitotoimenpiteitä. Hannu ja Eeva Jakonen ovat olleet apuna ja tukena kerhoilloissa, ja yhteisissä talkoissa on ollut leivän hakijoita.
Puheissa olen pyrkinyt muuttumaan siten, etteivät olisi liian ”saarnatyylisiä”, joskin haluan, että evankeliumi niissä säilyy. Sitä olemme rukoilleet, että syntyisi hengellinen herätys, jossa kyseltäisiin taivastietä. Vaikea aika panee monet miettimään, mikä on tärkeintä.
Kirjoitan tämän, koska monet ovat kyselleet: ”Mikä kerhoilta?”
