Olen seuraillut keskustelua muutaman kuukauden ja Vapaakirkon tulevalle johtajalle asetettuja valintakriteerejä, aina kaaviokuvasta suoritettavaan ”palikkatestiin”(psykologinen testi) asti. Inhimillisesti aivan hyviäkin asioita on esille nostettu. Raamatullisesti nämä vaaditut ominaisuudet on ilmoitettu pähkinänkuoressa 1. Tim. 3:1–10. Ne on tarkoitettu seurakunnan kaitsijalle, mutta sopivat yhtä hyvin kirkkokunnan johtajallekin. Kirkkokunnan johtajan tehtävä on kutsumustehtävä, ei virka, ja tarkoittaa myös sitä, että on tavoitettavissa 24/7 pekkasista ja pakkasista huolimatta. Plussaa on talonpoikaisjärki kirkkokunnan talouden takia, ettei ”asiantuntijat viilaa linssiin”.
Erittäin tärkeä seikka on, että valittavan johtajan puoliso myös on tietoinen kutsumuksestaan tehtävään kutsutun rinnalle, ettei synny ristiriitoja kutsumuksen toteuttamisessa.
Johtajalta kysytään myös alttiutta lähteä selvittämään hankalia tilanteita paikan päälle. Ettei hoidella asioita yksistään viestimien kautta. Hyvä esimerkki alttiista asian hoidosta on noin 50 vuoden takaa, kun silloinen kirkkokunnanjohtaja Erkki Verkkonen lähti selvittelemään Seinäjoen työntekijätilannetta isäni kutsumana. Asiat menivät heti oikeaan ”jenkaan”, kun Verkkonen tuli paikalle ja hakuprosessi käynnistettiin. Haun tuloksena saatiin Asko Tynjälä Seinäjoen pastoriksi ja työ meni eteenpäin eikä syntynyt seurakuntaa hajottavaa tyhjiötä. Huonona esimerkkinä löytyy myös jokunen vuosi takaperin erään seurakunnan lakkautus, kun yritettiin asioita hoitaa käymättä paikan päällä.
Kirkkokunnan johtajalta kysytään alttiutta kiertää kaikissa seurakunnissa useamman kerran toimikautensa aikana. Hyvänä esimerkkinä ovat luterilaisen kirkon piispat, jotka vierailevat useinkin puolisoineen toimialueensa seurakunnissa miltei vuosittain. On johtajalta aika vähän, jos vain kerran tai kaksi käväistään niissä pienimmissä seurakunnissa. On helppo juuttua maamme nurkkaukseen ja käydä itsenäisyyspäivän vastaanotolla Presidentinlinnassa tai kirjoitella lehden yliössä.
Toki korona-aika toi omat ymmärrettävät haasteensa ja myös ”sähköpaimenet” (Youtube ja striimaukset) yleistyivät. Entisenä lypsykarjatilan isäntänä voin todeta, että sähköpaimen on hyvä renki, mutta huono isäntä, niin myös evankelioinnissa ja johtamisessa. Paimenaidasta katosi aina teho, kun aluskasvusto otti aitalankaan kiinni tai hirvi juoksi aidoista läpi. Siinä piti jalkautua aidankorjaukseen ja -alusniittoon, muutoin karjalla oli vapaa menoreitti karkuun. Eli johtajalta tarvitaan Raamatun vahvaa omaksumista ja rohkeaa rajanvetoa/-linjausta. Elämmehän lopunajan eksytysten ja seulonnan aikaa, jossa kysytään Raamatun tuntemusta, eikä ”hengellistä hömppää”.
Toivon hyvää valintapäätöstä johtajan valintaan.
