Tampereella juhlitaan tulevana viikonloppuna

Kuva: Melina Ilkka
Vapaakirkon kesäjuhlien Valloittava seurakunta -teema muistuttaa, että paikallisseurakuntien elämä ja työ on vapaakirkollisen liikkeen sydän ja voimanlähde.

Tampereen Teopoliksessa vietettävien kesäjuhlien ohjelmassa on jälleen monipuolista puhe- ja musiikkitarjontaa sekä päälavalla että eri-ikäisille suunnatuissa rinnakkaistilaisuuksissa. Erityinen juhla juhlilla on lauantaina kello 13 pääteltassa alkava Sata vuotta ja enemmän -tilaisuus, jossa juhlistetaan 100-vuotiasta Suomen Vapaakirkkoa monin tavoin ja monesta eri näkökulmasta. Juhlaan saapuu myös kutsuvieraita. Tilaisuuden saarnan pitää Suomen teologisen opiston rehtori Timo Lehikoinen, minkä lisäksi valtakirjan saavat pastorit ja työntekijät siunataan tehtäväänsä. Juhlan puheenvuoroissa on esillä myös Antamisen päivä, jonka puitteissa vapaakirkollisia rohkaistaan onnittelemaan 100-vuotiasta kirkkoaan rahalahjalla. Tilaisuuden kolehti kerätään tähän tarkoitukseen.

Sata vuotta ja enemmän -juhlassa julkistetaan myös Väinö A. Hyvösen keräämään tietoon perustuva, Juhani Ilkan ja Tapio Kangasniemen julkaisukuntoon toimittama historiateos Siitä kaikki alkoi. Teos tarjoaa tietoa vapaakirkollisen liikkeen varhaisvaiheista Suomessa 1870-luvulta aina vuoteen 1923, jolloin Vapaakirkko rekisteröitiin viralliseksi kirkkokunnaksi. Väläyksiä vapaakirkollisuuden historiasta tuodaan esiin myös lyhyiden näytelmien kautta, joista vastaa Vapaakirkon hallituksen puheenjohtaja Jaakko Pihlajamäki.

Tilaisuuden musiikista vastaa Sing to the Lord -suurkuoro, jota säestää Vapaakirkko Sinfonietta -orkesteri. Juhlaväen laulettavaksi on luvassa myös perinteisempiä hengellisiä lauluja, kuten He saapuvat juhlimaan. Juhla päätetään yhteisiin kakkukahveihin.

Vapaakirkon 100-vuotisjuhlinta aloitettiin Helsingin vapaaseurakunnassa järjestetyssä juhlassa helmikuussa. Kuva: Essi Salmensaari

Musiikkia moneen makuun

Kesäjuhlien musiikkitarjonta on jälleen monipuolista. Sekä perjantain että lauantain juhlapäivän päättää konsertti. Perjantai-illan Silmäni aukaise -konsertissa esiintyy Nina Åström, lauantai-illan Kesätuulia tuntureilta -konsertissa Lasse Heikkilä ja Saila. Päälavan muiden tilaisuuksien musiikista vastaavat muun muassa Espoon, Kihniön ja Jyväskylän vapaaseurakunnat sekä Legacy Music. Sing to the Lord -suurkuoron lisäksi juhlilla kuullaan myös Jippii-kuoroa, Elämä ja Valo -romanikuoroa sekä 50-vuotisjuhlavuottaan viettävää Braxén-kuoroa.

Nuortentilaisuuksien musiikkitarjonnasta vastaa pääosin Kingdom Sound. Yhteiskristillisestä ylistyskollektiivista voit lukea lisää täältä. Tänä vuonna nuorten kesäklubin ohjelma järjestetään Teopoliksen päärakennuksen ja opiston majoitusrakennuksen väliin pystytettävässä teltassa, josta löytyy myös kahvila ja Päivän kirjamyynti.

Lapsille on tarjolla lauantaina kello 15 alkaen Hauskoja kesämuistoja! -lastenmusiikkikonsertti, jonka tahdit tarjoaa Valkean muskaribändi.

Nina Åström miettii etukäteen konserttinsa kaarta, muttei varsinaisesti valmistele puheosuuksia. Mielessä saattaa liikkua jokin ajatus ja laulaessa tai puhuessa voin nousta jaettavaksi kuva tai metafora. ”Toivon, että se olisi aina Pyhän Hengen ohjaamaa.” Laulujen sanomaa Åström ei avaa; sen laulut tekevät itse. Laulujen on oltava hänelle itselleen totta: samat asiat voisi sanoa myös laulamatta.Kuva: Jari Hakola

Silmiä avaava iltakonsertti

– Soitamme ja laulamme kitaristi Kimmo Suomelan kanssa niin nätisti kuin osaamme, mutta syvin tavoite on kommunikoida sanoin, sävelin ja läsnäololla eri aspekteja Jeesuksesta, sanoo Nina Åström.

Hän konsertoi Vapaakirkon kesäjuhlilla perjantaina. Tunnin konsertissa voi rakentaa kiireettömän kaaren. Biisilista syntyy ehdottoman kauniina asiana ymmärrettävällä rutiinilla.

– ”Itse valjastat hevosesi taisteluun, mutta voitto on Herran kädessä”, sanotaan Raamatun sananlaskuissakin (21:31). Tietyt asiat on tehtävä itse, mutta Pyhä Henki on varsinainen toimija. Pystyn olemaan käytettävissä, jos minussa on Jeesus-elämää, johon kaikki pohjaa.

Etukäteissuunnitelma ei noudateta orjallisesti.

– Skannaan tilannetta koko ajan. Päätän, etten otakaan seuraavaksi tätä laulua vaan tuon, jotta saan vietyä asiaa eteenpäin.

Lopuksi yleisö saa esimerkiksi yhteisen rukouksen kautta mahdollisuuden reagoida siihen, mitä on tuotu esiin. Kesäjuhlakonsertin nimi on Silmäni aukaise.

– Jos silmät ovat avoinna ja näen Jumalan, itseni ja toiset oikein, se painaa minut polvilleni ja vaikuttaa siihen, miten elän ja muita kohtelen.

Rajojen yli

Vapaakirkollisuus edustaa Nina Åströmille sillanrakentajaa korkea- ja matalakirkollisen kristillisyyden välillä. Liike on tuttu sekä työn että ystävien kautta. Åström on aina liikkunut tunnustuskuntarajojen yli, myös tehdessään vapaakirkollisen evankelista Hilja Aaltosen teksteihin pohjaavat levyt helluntailaisen Aikamedian kanssa. Åström itse on luterilainen.

Kirkkokuntarajojen lisäksi yli 30 maassa työskennellyt suomenruotsalainen muusikko on ylittänyt jatkuvasti myös kieli- ja kulttuurirajoja. Ura alkoi ulkomailla. Englannin lisäksi taipuu suomi ja muutama muukin vieras kieli.

– Se mikä ei muutu minkään rajan ylittyessä on, että minulla ei ole sekulaaria settiä erikseen. Kieli ja tyyli vaihtelee, sisältö on aina Jeesusta. Olen evankelista. Se auttaa pitämään tekemiseni ja itseni kasassa niin musiikin kuin kaiken muunkin suhteen.

Lähetysasiaa ja lastenohjelmaa

Lähetystyö on kesäjuhlilla esillä useiden rinnakkaistilaisuuksien lisäksi myös päälavan ohjelmassa. Lauantaina kello 10 alkavassa Hän nostaa, kantaa ja pelastaa -tilaisuudessa esitellään Kaikki lapset kouluun (KLK) -kummilapsityön uusi kohde Itä-Jerusalemissa domarilasten parissa. Domarit ovat romaneja, jotka ovat asuneet Jerusalemin vanhassa kaupungissa ja sen ympäristössä yli neljäsataa vuotta. Heitä asuu myös muissa Lähi-idän maissa. 40-vuotisjuhlavuottaan viettävä KLK juhlii lisäksi erillisessä tilaisuudessa Teopoliksen auditoriossa lauantaina kello 17.30 alkaen. Lauantain Lähetyksen aalto -tilaisuudessa siunataan matkaan The Legacy Project -aktioihin osallistuvat. Tämän vuoden Legacy-aktioista voit lukea lisää tästä

Viimevuotiseen tapaan lasten kesäjuhlien ohjelmatarjonta on rakennettu koko perheen osallistumiseen kannustavaksi. Lasten ja perheiden teltta löytyy tänä vuonna Teopoliksen sisäpihalta. Tarjolla on omaa ohjelmaa sekä alle kouluikäisille että kouluikäisille ja varhaisnuorille. Varkkeja palvelee jokaisena kolmean juhlapäivänä myös Hengaamo, jossa tarjolla on muun muassa pelailua ja kädentaitopuuhailua.

Kesäjuhlien kaikki ohjelmatiedot, palveluita koskevat tiedot sekä päälavan tilaisuuksien suorat lähetykset ja niiden tallenteet löydät kesäjuhlasivustolta.

Tekstit: Maija Latvala
JAA ARTIKKELI: