Senioreiden raamattukoulun päivien otsikkona oli Koetuksissa usko punnitaan. Markku ja Tuula Viljasen raamattutunneilla tämä tuli selväksi, sillä niillä käytiin läpi Jaakobin kirje, kirjeistä käytännöllisin.
Jo ensimmäisessä luvussa Jaakob kehottaa uskovia olemaan sanan tekijöitä. Siihen kuuluu neuvo käydä orpojen ja leskien luona. Tietysti lesket ja orvot ilahtuvat, kun heitä ei unohdeta. Lisäksi jäimme miettimään, keitä muita olisi autettava elämän vaikeuksissa nykyaikana. Siihen olisi ehkä lisättävä kaikki, jotka jäävät yhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle.
Koetukset kuuluvat elämään. Kukaan ei taida olla iloinen koetuksista, mutta toisaalta ne kehittävät kärsivällisyyttä, ja lopputuloksena on eheä persoonallisuus.
Jaakob puhuu uskovista Kristuksen kirjeinä, jollaiseksi tullaan seuraavien ohjeiden mukaan:
- Hillitse kielesi
- Varo kerskailua
- Rukoile Jumalan mielen mukaan
- Nöyrry Herran edessä
- Rakasta lähimmäistäsi
- Tee hyviä tekoja
- Älä tuomitse
- Kulje johdatuksessa

Miksi Vapaakirkko syntyi?
Vapaakirkollinen liike oli alussa kirkon sisällä toimiva herätysliike. Jos lainsäädäntö olisi 1800-luvulla ollut samanlainen kuin nyt, se olisi ehkä jäänytkin sinne. Mutta Ruotsin vallan ajoilta oleva laki kielsi herätyskokousten pidon, kastamattomilla ei ollut kansalaisoikeuksia ja voimassa oli ehtoollispakko, mikäli halusi vaikkapa päästä julkiseen virkaan. Siviilirekisteriinkään ei voinut siirtyä, koska se perustettiin vasta Suomen itsenäistymisvuonna 1917.
Kun Suomeen tuli uskonnonvapauslaki vuonna 1922, oli vapaakirkollinen väki valmis irtautumiseen. Itsenäinen Suomen Vapaakirkko muodostettiin vuonna 1923. Jäseniä oli siihen aikaan 1300. Ongelmana oli kysymys siitä, kuuluisivatko ruotsinkieliset samaan kirkkoon, ja mitä tehtäisiin nuorten CE-liikkeelle (Christian Endeavour). Nykyään nuorten toimintaa jatkaa kirkkomme sisällä Suomen Vapaakiron Nuoret ry (SVN), ja ruotsinkieliset toimivat sisarkirkko Fria Missionsförbundetissa. Vapaakirkon suositut kesäjuhlat jatkavat CE:n nuorisojuhlien perinnettä.
Turvakodissa tarjottiin naisille rakastavaa kohtelua ja evankeliumia 35 vuoden ajan.
Vapaakirkon alkuvaihe on täynnä kiinnostavia persoonallisuuksia. Hannu Lahtinen ja Juhani Ilkka kertoivat muun muassa Hjalmar Braxénin elämäntyöstä. Markku Viljanen toi esiin kaksi opettajatarta, jotka omistivat elämänsä kutsumustyölle. Emma Mäkisen kutsumuksena oli langenneiden naisten auttaminen. Hänen perustamassaan turvakodissa tarjottiin naisille rakastavaa kohtelua ja evankeliumia 35 vuoden ajan. Mia Sahlbergilla oli lähetyskutsu. Aiottu lähtö Kiinaan ei toteutunut, mutta Venäjälle hän pääsi ja johti Nizni-Novgorodissa sairaalaa vallankumoukseen asti.
Tietokoneet käyttöön
Jännittävän historian lomassa kurssilla palattiin myös 2000-luvulle, kun esiin otettiin kannettavat tietokoneet ja älypuhelimet. Ikäihmiset eivät ole mitään diginatiiveja, joten kysymyksiä riitti tietotekniikan osuutta opettavalle Juhani Ilkalle.
Yhteisiä teemoja olivat tietokoneen turvallinen käyttäminen ja Word-tekstinkäsittelyohjelma. Koska tällä alalla syntyy koko ajan uutta ja ihmeellistä, jäi seniorijoukko odottamaan seuraavaa kurssia, jotta ei taas jäätäisi muista jälkeen.