Jouluna juhlimme Vapahtajan syntymää, joka ilmoitettiin profeettojen kautta satoja vuosia aikaisemmin. ”Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa”, kerrotaan Raamatussa. Aikataulu oli Jumalan aikataulu ja kaikki tapahtui, kuten hän oli säätänyt.
Jeesus syntyi Beetlehemissä, hän varttui Nasaretissa ja hänen julkinen toimintansa tapahtui Israelissa. Hänet teloitettiin ristillä Jerusalemissa, hän nousi kuolleista puutarhan perällä sijaitsevasta haudasta ja hän nousi takaisin Isän Jumalan luokse Öljymäen rinteeltä. Hän syntyi keisari Augustuksen aikana ja hänet tuomittiin kuolemaan roomalaisen maaherra Pontius Pilatuksen toimesta.
Kristillinen usko kiinnittyy tapahtumiin, jotka tapahtuivat Jeesukselle. Tylypahka, Narnia, Kalevala tai Kontu kuuluvat mielikuvituksen maahan, jotka tarinoina saattavat viihdyttää ja puhutella, mutta ovat aivan eri kategoriassa kuin Beetlehem ja Jerusalem. Usko Jeesukseen luo yhteyden Jumalaan ja pelastaa synnin vallasta.
Joulu on totta, sadut ovat jotain muuta.
Uskossa eläminen ei kuitenkaan ole vain menneisyyteen katsomista. ”Usko on ojentautumista sen mukaan, mikä ei (vielä) näy”, toteaa Raamattu.
Jumalan tekemä uuden vuoden lupaus on varma ja luja, hän pitää sanansa. Ja hän lupasi, että Jeesus palaa takaisin, ja hänen myötään uusi maailma, jossa kaikki on viimeinkin pelkästään hyvin ja oikein. Jokainen uusi vuosi muistuttaa tästä.
”Armon vuosi 2023” ei ole pelkkä runollinen ilmaus tai menneen maailman kieltä. Se on järisyttävän totta. Jokainen päivä ennen Kristuksen paluuta on armon päivä. Jokainen uusi vuosi on rakastavan Jumalan kutsu, jolloin hän kutsuu eksyneitä kotiin.
Uuden vuoden lupaus on annettu ja kysymys kuuluu: uskommeko sen?
