Kiitän Katja-Leena Klingaa vastineesta kirjoitukseeni. Keskustelu uskomme perusteista on olennaisen tärkeä asia suomalaisessa vapaakirkollisuudessa.
Klinga kirjoittaa, että Raamatun ”äärellä tulisi ohjata lapsia jo varhaisessa iässä. Vanhempien ja seurakunnan tehtävä on tukea ymmärtämistä ja keskustella vaikeista kohdista…”. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Hän jatkaa: ”…ei suojella liikaa Jumalan ilmoitukselta”. Tässä on tärkeä tuo sana ”liikaa”. Juuri tähän liittyy ajatukseni siitä, että Raamattu ei ole pienten lasten, vaan aikuisten kirja. Lapsia tulee suojella, ei kuitenkaan ”liikaa”.
Raamatussa on pelottaviakin asioita, kuten Jumalan viha, tuomio, helvetti, saatana, riivatut, sekä tietyt väkivaltaan ja seksuaalisuuteen liittyvät rankat kohdat. Isommat voivat jo mieltää tällaisiakin asioita, mutta pienten lasten hengellinen tarve on turva. Heidän ikäkaudelleen sopivat paremmin muiden muassa kuvaukset Jumalasta Hyvänä Paimenena ja rakastavana Taivaan Isänä.
Tärkeää kuitenkin on, että yksikään lapsi ei jäisi kysymyksineen yksin.
Uskontojen uhrien tuki ry:n selvityksen mukaan moni suomalainen Jehovan todistajiin kuuluva lapsi pelkää maailmanloppua ja moni helluntailainen ja vanhoillislestadiolainen lapsi helvettiin joutumista. Uskonasioilla voidaan myös traumatisoida lapsia. En usko, että sellainen on hyvän Jumalamme rakastava tahto ja tarkoitus.
Se, missä vaiheessa lapsi on riittävän kypsä lukemaan omatoimisesti Raamattua, voi vaihdella niin kulttuurien kuin yksilöidenkin välillä. Tärkeää kuitenkin on, että yksikään lapsi ei jäisi kysymyksineen yksin, vaan hänellä olisi turvallisia, levollisia ja tasapainoisia aikuisia ympärillään. Niin oli Timoteuksellakin. Paavali kirjoittaa toisessa kirjeessään Timoteukselle ensimmäisen luvun jakeessa viisi: Kiitän Jumalaa, kun muistan sen vilpittömän uskon, joka sinulla on ja joka oli jo isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikella; myös sinulla se on, siitä olen varma.
